Onko julkisoikeudellinen kirkko HLBT-suomalaisille haitta vai mahdollisuus (juttukommentit)

Virallisen kirkkorakenteen sisällä järjestettävien erityismessujen ja kirkon rakenteesta riippumattomien jumalanpalvelusyhteisöjen ero on siinä, että ensin mainittu antaa samalla "siedätyshoitoa" muulle kirkkokansalle, mutta jälkimmäinen antaa enemmän vapautta toimia itse oikeaksi katsomallaan tavalla.

Vastakkaisesta kannastaan huolimatta sateenkaariväki on tavallaan samassa veneessä Luther-säätiön kanssa.

Suomen ev.lut. kirkko betonoi toissavuonna jälleen avioliitokantansa vuosiksi eteenpäin, eikä Ruotsin kaltainen kehitys ole lähi vuosina todennäköistä Suomessa. Kirkon sakraalitiloissa voidaan järjestää rukoustilanteita, mutta samaa sukupuolta olevien kohdalla ne eivät saa muistuttaa häitä. Mikäli sateenkaariväkeen kuuluvat haluavat morsiusmessua, niin se on mahdollista vain omassa yhteisössä, virallisten kirkkotilojen ulkopuolella.
Julkisoikeudellisen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit järjestetään vajaan kahden viikon kuluttua 13.2.2012.

Edistyksellinen homojen ja lesbojen oikeuksia ajava Tulkaa kaikki -liike (Kom alla) on aktiivisesti mukana. Vuoden 2010 seurakuntavaalit olivat suuri menestys, ja Tulkaa kaikki -liike sai silloin 239 edustajaa 100 seurakuntaan. Ranneliike seurasi silloin tarkasti ääntenlaskentaa.

Tulkaa kaikki -liikkeen ehdokkaita kirkolliskokousvaalissa 13.2.2012. Listaa päivitetään jatkuvasti:

http://www.tulkaakaikki.net/vaalit2012_ehdokkaat.html

Seurakuntalainen-lehti kertoo järkyttyneenä, että Tulkaa kaikki -liike ajaa uutta aloitetta homoparien siunaamisesta:

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/2172/tulkaa_kaikki_-liike_ajaa_uutta_aloitetta_homoparien_siunaamisesta

Vanhoilliset ja taantumukselliset ovat kauhuissaan.
Osa lukijakommentista:
"Eikö nämä Jumalan halveksijat yhtään ajattele kuinka heidän käy iankaikkisuudessa?"
  • 3 / 10
  • Erkki - Vaasa
  • 2.2.2012 1:11
Määrätyillä tahoilla on pidetty huonona asiana sitä, että edistyksellisiksi tulkitut ihmiset jättävät kirkon. Sanotaan että heidän olisi parasta pysyä kirkossa ja pyrkiä vaikuttamaan siihen sisältä käsin.
Mielestäni hyvää mutta tyhjää puhetta. Mitkä todellisuudessa ovat rivi-seurakuntalaisen “vaikutusmahdollisuudet”? Hän voi äänestää kerran neljän vuoden välein kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston vaaleissa muka “edistyksellistä” ehdokasta joka valituksi tultuaankin kuitenkin vähemmistöön kuuluvana helposti jyrätään äänestyksessä kun tosipaikka tulee.
Miten riviseurakuntalainen voi vaikuttaa esimerkiksi piispanvaaliin? Käytännössä ei mitenkään! Päätäntävalta on virkapapistolla ja joillakin ns. “maallikoilla” joitten mielipiteet kyllä huolellisesti seulotaan jo ennen valintakokouksia. Kuopion hiippakunnan edessä oleva piispanvaali ja siinä tällä hetkellä jo etusijalle päässeet voimakasta taantumusta edustavat henkilöt, etunenässä Miikka Ruokanen ovat tästä hyvä osoitus.
Olen sitä mieltä että HLBT - ihmisten olisi aika hylätä koko kirkkolaitos. Emme elä keskiaikaa. Kysyn vakavasti, kenelle siitä on vaaraa jos se edistyksellisten ihmisten joukkopaon jälkeen kirkko jäisikin vain ns. “hihhuleitten” temmellyskentäksi! Raamatussa ei kirkosta puhuta yhtään mitään, ero kirkosta ei ole ero Jumalasta. Ranskassa tehtiin päätös kirkon ja valtion erottamisesta toisistaan jo vuonna 1905. Olisi korkea aika että meillä pyrittäisiin nyt tuohon samaan kuin Ranskassa jo toistasataa vuotta sitten eli erottamaan kirkko ja valtio toisistaan.
Ehkä julkisoikeudellinen kirkko on siinä mielessä puolusteltavissa, että sen on noudatettava lainsäädäntöä, sillä valtio pitää sitä pystyssä. Lisäksi on seurakunta- ja kirkollisvaaleja, joihin edistykselliset maallikot ja kirkon työntekijät voivat asettaa ehdokkaita. Edistykselliset ovat menestyneet tähän mennessä hyvin. –Asiaan voi palata.
---
Me suomalaiset annamme mielellämme sellaisen kuvan itsestämme, että olemme edistyksellisiä tieteellisissä näkemyksissämme ja tasa-arvokysymyksissä. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole samalla tasolla muiden pohjoismaalaisten kanssa.
Suomalaisista esim. evoluutioteoriaa pitää totena vain noin 65 %, ruotsalaisista, tanskalaisista ja norjalaisista yli 80 % ja islantilaisista yli 90 % samoin kuin japanilaisista. Lisäksi suomalaiset ovat huuhaan (homeopatia, noituus) kannattajia suuremmassa määrin kuin muut pohjoismaalaiset.

Teologian opetus, jota on Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa ja Åbo Akademissa, on puhuttanut viime aikoina. Teologia on uskomuksia ja olemattomuutta tutkiva tieteenala. Nyt monet alkavat onneksi pitää olemattomuuden tutkimista olemattomana tieteenalana eli sitä ei pidetä tieteenä lainkaan.

Tieteentekijät haluavat papit ulos yliopistoista, sillä osasyyllisiä rationaalisen ajattelun rappioon Suomessa ovat tiedeyliopistot, joiden tehtävä olisi edistää rationaalisuutta, loogisuutta ja kriittisyyttä, mutta sen sijaan suositaankin teologiaa. Tieteentekijät ovat huolestuneita. He kertovat mm.: -Itä-Suomen yliopisto on ollut olemassa vajaat kaksi vuotta. Nyt siellä on meneillään jo toinen irtisanomisaalto. Se koskee muun muassa terveystieteitä, joista ylpeillään yliopiston ”keihäänkärkinä”. Mutta irtisanomiset eivät koske teologian osastoa.

Tiedemiehet ovat aiheellisesti huolissaan, sillä teologit ovat tiedeyliopistoissa jo tunkeutuneet tieteenvastaisella uskonnollisella retoriikallaan eri alojen opetukseen. Väitöskirjojen esipuheissa kiitellään jopa jumalia. Tiede taantuu, jos opetuksessa ja tutkimuksessa veivataan teologisia järjettömyyksiä kuin tiibettiläistä rukousmyllyä, he toteavat. Yliluonnollisuus ei kuulu tieteeseen.

Pari esimerkkiä vaikutusvaltaisista professoreista, jotka liputtavat jumalien puolesta ja haluavat ottaa huuhaan yliopistojen opetusohjelmiin.
Esimerkiksi Aalto-yliopiston bioprosessitekniikan professori Matti Leisola pitää kristittyjen jumalan olemassaoloa totena, samoin vedenpaisumus Nooan arkkeineen on todellinen historiallinen tapahtuma hänen mielestään. Professorin arvovallalla Leisola on levittänyt evoluutio-opin ja muutenkin tieteen vastaista propagandaa.

Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka haluaa kristinuskon jumalan ottamista tieteellisen keskustelun lähtökohdaksi. Hän on uskonkiihkossaan vaatinut luomiskertomusta evoluutio-opin (“darwinismin”) rinnalle. Puolimatkan toiminnassa on erityisen vaarallista se, että hän voi asemansa perusteella vaikuttaa tulevien opettajien koulutukseen.

Jokainen voi itse päätellä, onko teologia tiedettä. Teologian kandidaatti Stefan Nordenson Åbo Akademista teki väitöskirjan siitä, josko Jeesus auttoi Jumalaa luomistyössä, ja tuli siihen tulokseen, että näin ihmeellisesti saattoi käydä. Kannattaa lukea myös kommentit artikkelin alapuolelta.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/289386.html
---
Suomi eroaa ratkaisevasti muista Pohjoismaista ainakin kolmessa asiassa:
1. Suomalaisten ihmis- ja maailmankäsitys perustuu enemmän uskontoon ja huuhaahan kuin muualla. Kielteinen suuntaus vahvistuu, mikäli olen oikein ymmärtänyt.
2. Homojen ja lesbojen oikeudet ovat huonommat, eikä tilanne ole ilmeisesti kääntymässä parempaan. Ykköskohdan huuhaa vaikuttaa suhtautumiseen. Pari vuotta sitten kansanedustajien ja kansan suhtautuminen meidän oikeuksiimme oli mielestäni suopeampi.
3. Suomalaisten valitettava naurettavuus ja vainoharhaisuus. Suomen väkiluku on noin 0,66 % koko Euroopan väkiluvusta ja noin 0,075 % maailman väkiluvusta. Muuta maailmaa ei juurikaan kiinnosta, kuka on meidän presidenttimme eikä homomies presidenttinä olisi katastrofi Suomelle, päinvastoin. Jos se olisi Haavisto, Suomi saisi vaihteeksi edes hieman myönteistä huomiota. Jos se olisi Niinistö, Suomea ei noteerattaisi missään.
---
Suomesta on todellakin tullut Puolan ja Baltian jatke, joka on etääntynyt pohjoismaisista arvoista.
Ehkäpä Suomi haluaakin pikku-Venäjäksi. Yleisvenäläinen tutkimuslaitos kartoittaa säännöllisesti venäläisten tietoja, ja sielläkin yleistieto rapistuu. Tutkimuksen mukaan joka kolmas venäläinen uskoo muun muassa, että Aurinko kiertää Maata ja 29 % ”tietää”, että ihmiset ja dinosaurukset elivät maapallolla samaan aikaan.

Artikkeli:
http://www.postimees.ee/384833/kusitlus-kolmandiku-venemaalaste-arvates-tiirleb-paike-umber-maa/

Tutkimuksen lukuja:
http://wciom.ru/index.php?id=459&uid=111345
  • 5 / 10
  • kirkko-ihminen
  • 2.2.2012 11:01
Vastaus otsikon kysymykseen on kyllä ja ei. Riippuu siitä mikä on oma suhde kirkoon.

Arkkipiispa tosiaankin toivoi Luther-säätiön tekevän omat johtopäätöksensä. Herätysliikeväelle viesti oli kuitenkin toisenlainen, eikä kirkon yleilinjaa olla radikaalisti muuttamassa HLBT-myönteiseksi.
Herätysliikeillä on mahdollisuus toimia omissa tiloisaan omien painotustensa mukaisesti ja sama mahdollisuus on myös HLBT-väellä.

Omien jumalanpalvelusyhteisöjen etu on siinä, että niissä voidaan väljemmin noudattaa omia pelisääntöjä muita ärsyttämättä.
Näinhän toimii myös säännöllisesti kokoontuva sateenkaarimessu-yhteisö.
Jokos ne ovat tuolla kirkollispiireissä saaneet päätettyä, kumpi niistä kahdesta erilaisesta luomiskertomuksesta siellä raamatussa on enempi totta - ja kumpi siis valetta? Yllättävän usein puhutaan luomiskertomuksesta, yksikössä, vaikka niitä on raamatussa kaksi, melko erilaista (eka mooseksen kirja, eka luomiskertomus-versio 1:1-2:3 ja toinen, erilainen luomiskertomus-versio 2:4-25).

Noista toisessa kerrotaan että luomistyö on suunnitelmallista ja se luoja ylen tyytyväinen. Toisessa kerrotaan että luomistyö on enempi yrityksen ja erehdyksen kautta menevää ja asteittain aiempaa, luojalleenkin tyytymättömyyttä aiheuttavaa, korjaavaa. Toisessa kerrotaan eläimet luodun ensin ja sitten vasta ihminen, kun taas toisessa luodaan ihminen ensin ja sitten vasta eläimet. Toisessa luodaan päivä ja yö, eli valkeus ja pimeys ihan aluksi ja sitten vasta myöhemmin, 3 päivän päästä aurinko - mikä onkin varsin mielenkiintoista.

raamatun kanssahan on se iäisyysongelma, kun siellä julistetaan useammassakin kohdassa samaa sukupuolta olevien keskinäinen seksuaalinen kanssakäyminen synniksi ja tuomitaan siitä jopa kuolemaan. Siten tuota kirjasta lueskelevat vetoavat aina jatkossakin noihin kohtiin - kun raamattu-uskon kanssa ei ole vielä tähän päivään mennessä mitään kunnon uskonpuhdistusta saatu aikaiseksi.

raamattu-uskossahan on sitten tulkittu noita tuomionjulistuksia erilaisin näkemyksin ja osa sitä mieltä että syntejä muiden joukossa ja armolla, rukouksilla niistä selviää, toiset tuomitsee. Helpointa ja selkeintä vain olisi se, ettei rakastamista julistettaisi synniksi laisinkaan.

koraaniin verrattuna noitten kirjasten asennehan homoihin on erilainen, koska koraanissa ei missään suoraan saman sukupuolen kanssa seksuaalista kanssakäymistä tuomita, kuten raamatussa tehdään, mutta koraanissa tuomitaan jyrkästi kaikki avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen. Siihen on siten niputettu sekä esiaviollinen seksi, syrjähypyt että homot ja kaikki nuo tuomitaan samalla tavalla.

Kaiken kukkuraksi, kannattaa muistaa että kaikki uskonnot, kristinusko mukaan lukien on tempaistu käyntiin joskus tietyn ajan kuluessa, kun entisestä uskonnosta on uuden uskonnon aloittajien mielestä aika jo jättänyt.
Siispä, kristinuskokaan ei ole mitään ikuista. Miksi siinä pitäisi roikkua, kuin täit tervassa jatkaa tervan juontia, kun uskonnon sisällöstä tuntuu olevan parasta ennen käyttöpäivät menneet umpeen jo aikapäiviä sitten.
Kirkon jäsenenähän vain turhaan maksaa jäsenmaksua aatteelliselle yhdistykselle, joka julistaa sanomaa ja puuhaa jotain, joka ei tunnu enää oikeansisältöiseltä.

Onhan olemassa muitakin uskontoja, sellaisiakin, joissa ei ole mitään mielikuvitusolentoja, eikä tarkkoja ohjeita, vaan saa ja pitää itsekin miettiä asioita - kuten nykyisin ihmiset luonnostaan tekevät.

Kommenttia muokattu: 02.02.2012 klo 19:42
  • 7 / 10
  • ERKKI - VAASA
  • 2.2.2012 17:13
Määrätyillä tahoilla on pidetty huonona asiana sitä, että edistyksellisiksi tulkitut ihmiset jättävät kirkon. Sanotaan että heidän olisi parasta pysyä kirkossa ja pyrkiä vaikuttamaan siihen sisältä käsin.
Mielestäni hyvää mutta tyhjää puhetta. Mitkä todellisuudessa ovat rivi-seurakuntalaisen “vaikutusmahdollisuudet”? Hän voi äänestää kerran neljän vuoden välein kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston vaaleissa muka “edistyksellistä” ehdokasta joka valituksi tultuaankin kuitenkin vähemmistöön kuuluvana helposti jyrätään äänestyksessä kun tosipaikka tulee.
Miten riviseurakuntalainen voi vaikuttaa esimerkiksi piispanvaaliin? Käytännössä ei mitenkään! Päätäntävalta on virkapapistolla ja joillakin ns. “maallikoilla” joitten mielipiteet kyllä huolellisesti seulotaan jo ennen valintakokouksia. Kuopion hiippakunnan edessä oleva piispanvaali ja siinä tällä hetkellä jo etusijalle päässeet voimakasta taantumusta edustavat henkilöt, etunenässä Miikka Ruokanen ovat tästä hyvä osoitus.
Olen sitä mieltä että HLBT - ihmisten olisi aika hylätä koko kirkkolaitos. Emme elä keskiaikaa. Kysyn vakavasti, kenelle siitä on vaaraa jos se edistyksellisten ihmisten joukkopaon jälkeen kirkko jäisikin vain ns. “hihhuleitten” temmellyskentäksi! Raamatussa ei kirkosta puhuta yhtään mitään, ero kirkosta ei ole ero Jumalasta. Ranskassa tehtiin päätös kirkon ja valtion erottamisesta toisistaan jo vuonna 1905. Olisi korkea aika että meillä pyrittäisiin nyt tuohon samaan kuin Ranskassa jo toistasataa vuotta sitten eli erottamaan kirkko ja valtio toisistaan.
Lähetin tämän viestin jo kertaalleen mutta ilmeisesti se joutui sensuu-rin hampaisiin, vaikka luulin Ranneliikkeen olevan vapaamielinen keskustelupalsta!
  • 9 / 10
  • Jorma Hentilä
  • 3.2.2012 16:44
@hks, olen ymmärtänyt sinun olevan tamperelainen tai ainakin lukevan Aamulehteä. Postauksestasi kuulen muutama kuukausi sitten AL:ssä ilmestyneen artikkelin kaikuja: muun muassa Matti Leisolan (vannoutunut kreationisti) ja Tapio Puolimatkan (kreationismiin kallellaan) käyttäminen kielteisinä esimerkkeinä. Kummallakaan ei ole asemaa kirkossa, vaan he ovat sivuraiteella, marginaalissa, ja nauttivat arvonantoa vain fundispiireissä.

Itse uutisessa ja useammassakin kommentissa käsitelty valtion ja kirkon suhde vaatisi aika pitkän selostuksen, jotta asia tulisi tämällisesti selvitetyksii. Siihen tämä kommenttitila ei riitä - eikä varmaan ole oikea paikkakaan.

@seurakuntalainen, sinulla on kovin erilainen käsitys Raumalle perustettavasta luterilaisesta vapaaseurakunnasta kuin minulla, jos pidät perustamista positiivisena asiana. Siitä ei suinkaan ole tulossa sateenkaariväelle suopea, vaan konservatiivinen pumppu. Papiksi on tulossa Luther-säätiön pappi Martti Vaahtoranta, joka vastustaa kipakasti naisen oikeutta pappisvirkaan ja - tietysti - suhtautuu jyrkän kielteisesti sateenkaariväkeen,.
  • 10 / 10
  • seurakuntalainen
  • 3.2.2012 22:43
@Jorma Hentilä
kyse olikin siitä, että sateenkaari väki voisi perustaa vastaavalla metodilla ihan omia yhteisöjään ja viettää sateenkarimessua vaikka joka viikko.
Luther- säätiöllä on yli 20 yhteisöä ei puolilla maata. Montako itsenäistä jumalanpalvelusyhteisöä sateenkaariväellä on? Taitaa mahtua yhden käden sormiin.