Saksa: Baden-Württemberg avaa maistraatit myös homopareille (juttukommentit)

  • 1 / 2
  • Jorma Hentilä
  • 8.12.2011 11:18
Baden-Württemberg on ollut kristillisdemokraattien (CDU) ja myös vapaiden demokraattien (FDP) vahvaa aluetta, jossa sosialidemokraattien (SPD) kannatus on ollut heikoimpia koko entisen Länsi-Saksan alueella. Vihreät saivat 80-luvulta lähtien jalansijaa lähinnä sellaisissa kaupungeissa kuin Freiburg ja Heidelberg, joissa on korkeakouluja.

Aikaisemmin CDU on jopa yksin hallinnut osavaltiota. Edellisellä vaalikaudella sen kumppanina oli FDP, joka on kylllä viime vuosina ollut puheissa kovinkin sateenkaariväkeä tukeva, mutta jolta käytännön teot ovat jääneet puuttumaan - siitä huolimatta, että puoluetta johti kymmenen vuotta "seurakuntaan kuuluva" Guido Westerwelle.

Viime osavaltiovaaleissa CDU ja FDP kärsivät rökäletappion ja menettivät enemmistönsä vihreille ja demareille. Osavaltiota johtaa nyt punavihreä hallitus pääministerinä ensimmäinen vihreä liittotasavallan historiassa.
  • 2 / 2
  • Hannu, Tre
  • 8.12.2011 23:22
Osavaltion parlamentin nykyinen punavihreä enemmistö (sosialidemokraatit ja vihreät) piti lupauksensa. Tämä oli kyllä katkeraa kalkkia kristillisdemokraateille, jotka olivat hallinneet osavaltiota nimensä mukaisesti ja homoja alempiarvostaen vuosikymmeniä. Punavihreä koalitiohan ärsyttää, niin Saksassa kuin Suomessakin, kaikkein eniten mustavalkoisia ihmisiä. Punavihreä on heidän painajaisensa.

Pääkaupungin lehti kertoo myönteisessä hengessä, että nyt voidaan homoparitkin vihkiä tilaisuuteen sopivalla tyylikkäällä raatihuoneella eikä missään tylsässä sivurakennuksessa.

Baden-Württembergin osavaltion sisäministeri Reinhold Gall (sosdem) toi julki ilonsa paikallisen erityiskäytännön (parisuhteen rekisteröinti autorekisterikeskuksessa) loppumisesta. "Tämä oli hyvä päivä", totesi sisäministeri.

Stuttgarter Zeitung kirjoitti:

http://www.stuttgarter-zeitung.de/inhalt.homo-ehe-homosexuelle-duerfen-im-rathaus-heiraten.306e29fb-546e-4e0b-a16d-b1a32d4c4364.html