Ruotsissa kaikki tehdään paremmin kuin meillä! (juttukommentit)

  • 1 / 3
  • oscari
  • oscari
  • 27.11.2011 18:47
Jokin vuosi sitten jotku, taisivat olla sosiologit tai muut tieteentekijät, kommentoivat hyvinvointia. Eräs tulos oli vähemmistöjen hyväksyminen ja mitä enemmän homoja ja heidän oikeuksiaan oli laajennetty, niin sitä paremmin kaupungilla tai maalla meni.

Olisiko syynä Ruotsin paremmuuteen juuri tuo syhtautuminen seksuaalisuuteen. Onko meillä edes yhtään urheilijaa, joka olisi julkihomo?
  • 2 / 3
  • smo
  • smo
  • 27.11.2011 20:27
Vaan kyllähän noita ulkomaalaisia toimittajia tänne on kyörätty aistimaan maamme parhautta aina toisinaan. Ja kyllähän Suomesta kirjoitetaan maailmalla toisinaan aika ihailevaankin sävyyn. Miksi ei kirjoitettaisi. Hyvähän täällä on monessa suhteessa olla ja elää.

Mutta jotenkin Ruotsin ilmapiiri ja kulttuurikuohunta taitaa olla Suomea avoimempaa ja jotenkin hengeltään myönteisempää. Vaikka ongelmansa ne on Ruotsinmaallakin. Ruotsalaiseen avoimuuteen kuuluu mielestäni myös se, että omista saavutuksista kehdataan pitää vähän ääntäkin.

Kun suomalainen pitää keksintönsä omana tietonaan, ruotsalainen lähtee kauppaamaan tekelettään maailmalle. Tanskalaiset mielestäni tekevät sen vielä aggressiivisemmin.

***

Suomessa ollaan vielä vähän siinä pisteessä, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei-heteroiden julkkisten seksuaalinen suuntautuminen on "julkinen salaisuus". En tietenkään kannata kenenkään pakko-outtaamista ja jokaisella julkisuuden henkilöllä pitää olla oikeus määritellä omat rajansa yksityisyytensä suhteen.

Yksittäisellä julkisuuden henkilöllä on varmasti syynsä pysytellä kaapissa, jos siellä on. Ensimmäinen syy on niissä sponsoreissa, kuluttajissa tai muissa palkanmaksajissa, jotka pillastuisivat ulostulosta. Ja tämän takana ovat ne kuuluisat "yhteiskunnalliset asenteet" ja tahot, jotka pyrkivät kyseenalaistamaan seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisten oikeutta yhdenvertaisuuteen.

Ruotsissa ollaan nähdäkseni kyetty käsittelemään tämä asia, ainakin seksuaalivähemmistöön kuulumisen suhteen. Suurimpana yksittäisenä tekijänä lienee Eva Dahlgrenin ja Efva Attlingin parisuhteen julkisuus.

Onhan meilläkin kaapista ulkona olevia julkisuuden henkilöitä, kuten Jari Sillanpää, Pirkko Saisio, Pekka Haavisto, Juha Föhr, Siiri Nordin ja joukko muita. Mutta yhä vielä meillä suuntautuminen on jotenkin ulkoistettu ominaisuus, jos se jostain syystä jossain esillä jotenkin on. Selviä merkkejä kehityksestä kuitenkin on näkynyt.
  • 3 / 3
  • Ossi Halme
  • 27.11.2011 21:23
Tuohon ensimmäisen kommentin urheilijajuttuun on helppo vastata: ei ole. Toisaalta sille ei voi laskea mitään automaattista itseisarvoa.

Kansainvälisessä vertailussa sen sijaan täysin pimeää on se, että kukaan ei ole aihetta sivunnut edes ystävällisellä sivulauseella, vaikka haastatteluissa muistetaan kertoa sellaisistaa urheilun ydinalueista kuten ruokaresepteistää ja joulunviettotavoista. Tätäkään ei voi silti kipata pelkästään urheilijoiden piikkiin, sillä on mahdollista, että joku on jotain ystävällistä sanonut, mutta toimittaja suuressa viisaudessaan on tiputtanut sen pois lopullsesta jutusta.

Siinä on täysin hyödyntämätön aluevaltaus, jolla saisi helposti lisää kannatusta, joka voisi näkyä myös taloudessa, josta muutenkin tapellaan ankarasti. Turhaa mörköjen pelkäämistä, sillä ei siitä mitään meteliä syntyisi eikä varsinkaan mitään sanktioita voisi antaa virallisesti tai edes epävirallisesti. Joissain tapauksissa lajin kokonaisimago on niin paljon jäljessä nykyaikaa, että konsepti on pakko uusia 3-5v päästä. Viisas tekisi edes jollekin osa-alueelle jotain jo nyt, kun se ei näytä epätoivoiselta.