Helsinki Pride 2011: Miksi avioliitto on homoliikkeen ykköstavoitteena? (juttukommentit)

Homoseksuaalien kannalta tuo avioliittolain muutos on ehdottomasti kaikkein tärkein asia. Sen jälkeen homoseksuaalit olisivat tosiaan lain mukaan tasavertaisia heteroiden kanssa. Lisäksi tuon lain hyväksyminen edistäisi asenteiden muuttumista positiiviseen suuntaan, eli tasa-arvoa työelämässä ja kaikilla muillakin elämän alueilla, kun homoseksuaalisuus esiintyisi yhä normaalimmassa tavalliseen elämään kuuluvassa valossa, eikä jonain erikoisena juttuna, jonka edustajille on omat liittonsa ja omat juttunsa. Sukupuolineutraali avioliittolaki on se viimeinen suuri pylväs tällä homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista alkaneella matkalla.

Homoseksuaalien olisi typerää ajaa mitään muuta asiaa enemmän kuin avioliittolakia. Joidenkin moniavioisten sateenkaariperheiden neuvolat ja muut "erityispalvelut" eivät kuitenkaan taida olla ihan niin kysyttyä tai merkityksellistä tavaraa.

Kommenttia muokattu: 01.07.2011 klo 09:09
Kerrankin joku järkevä queertutkija! On täysin käsittämätöntä, että homoliikkeen johtohahmot ovat fiksoituneet avioliittojuttuun ja äidittömien ja isättömien perheiden promoamiseen. Mistä moinen pakkomielle? Miksi ajaa tällaisia asioita, kun homosuhteet kestävät parista päivästä pariin vuoteen eikä kersoja ole kuin parilla harvalla siirtolapuutarhaavalla homoparilla?
Myös minusta avioliittoasia on homoille ja lesboille ykkösasia. Se on käsittääkseni viimeinen lainsäädännöllinen asia, joka on seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaisuuden toteutumisen esteenä.

Kun lainsäädännöstä näkyy kaikkinainen yhdenvertaisuus (eikä ole esimerkiksi turhaa pakko-outtaamiseenkin johtavaa erottelua), on helpompaa edistää arjen tasa-arvoa.

Sukupuolivähemmistöjä koskee tietysti erityisesti translain uudistaminen.

Blueriver: Jos et itse halua paria vuotta pidempää suhdetta tai kykene sellaiseen, se ei tarkoita sitä, etteivätkö monet muut haluaisi tai kykenisi. Kerro, mitä sinun mielestäsi "homoliikkeen johtohahmojen" pitäisi ajaa? Olet tätä kielteistä mantraasi toistanut jo vuosikausia, mutta et ole koskaan ehdottanut rakentavasti mitään asioita edistävää. Koetko kenties tilanteen olevan nyt hyvän?
  • 4 / 14
  • Havainnoija
  • 1.7.2011 15:41
Kansalaisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden vastustajien argumentit kuulostavat entistäkin kummallisemmilta, suorastaan fanaattisilta.

Vaikka ei olisi yhtään tai vain yksi homopari tai saamelaispari, joka haluaa solmia avioliiton tai adoptoida lapsen/lapsia, lain on luonnollisesti taattava heille kaikki oikeudet. Kansalaisoikeudet nimittäin kuuluvat kaikille. Tämä on onneksi tajuttu jo useassa maassa.

Siihen, miksi Suomessa on paljon kiihkoilijoita, jotka haluavat alempiarvoistaa ja syrjiä muita kansanryhmiä, erityisesti homoja ja lesboja, vähättelemällä, solvaamalla ja vihaa lietsomalla, ei ole minulle täysin selvinnyt. Normaali ihminenhän hyväksyy kanssaihmiset. Ilmeisesti kiihkoilijoilta puuttuu kokonaisnäkemys ihmisistä ja yhteiskunnasta. Herkkiin yksilöihin vaikuttaa tietenkin homovihajärjestöjen levittämä kiihotus homoja ja lesboja vastaan.
  • 5 / 14
  • Ossi Halme
  • 1.7.2011 19:31
Mielestäni nykytilanne on johonkin tekopyhän ja absurdin välimaastoon paalutettu välietappi. Laki rekisteröidystä parisuhteesta tarvittiin, sillä tasa-arvoista avioliittolakia ei varmasti olisi siihen aikaan saatu eteenpäin senkään vertaa kuin nyt.

Absurdina pidän taas sitä, että nykyisellään avoliitto taitaa olla suht tasa-arvoinen juridiselta kannalta, mutta siitä "eteenpäin" mentäessa vaihtoehdot on avioliitto (vain kahden eri sukupuolen välillä) tai rekkari (osapuolet vain ja ainoastaan samaa sukupuolta). Rekkarilaki oli säätöhetkellään tarpeen, mutta siitä alkaa aika ajaa ohi eli rinnakkaisia instituutioita on vaikea selittää juridiselta kannalta, mitä avioliitto valtiovaltiovallan silmissä on / pitäisi olla.

Isoin duuni on varmaan muuttaa mielikuvia. Tasa-arvoisesta avioliittolaista puhuttaessa ensimmäisinä mieliin läsähtää kahden miehen kirkkohäät. Lainsäädännölliseltä kannalta sitä voisi pitää yhtä loukkaavana stereotypisointina kuin sitä, että kaikkille homoille sopii pinkki t-paita "Eines lover" -tekstillä, kaikkien lesbojen päivätyö on ajaa täysperävaunuyhdistelmää tai jokainen biseksuaali on sukupuolesta välittämätön saalistaja. Kun ihmiset saataisiin ymmärtämään, että kyseessä ei ole "ne", vaan naapurisi, serkkusi, työkaverisi, vasen laitahyökkääjä, siivooja tai pomosi.

Kommenttia muokattu: 01.07.2011 klo 19:32
Avioliitto on edelleen nyky-yhteiskunnassa erittäin merkittävä instituutio. Sen tulisi tasa-arvoisessa yhteiskunnassa olla kaikille täysikäisille avoin. Näin ei ole.
Hbt-kansan oikeuksia ajavan liikkeen keskeisiin päämääriin täytyy kuulua parisuhteiden yhdenvertaisuus lain edessä ja yhteiskunnassa. Muuten hbt-ihmiset ovat vähempioikeuksisia. Miksi näin pitäisi olla? Ylipäänsä on turhaa ylläpitää liikettä, jos se ei pyri täydellisen tasa-arvon saavuttamiseen tilanteessa, jossa niin ei ole. Vaikka avioliiton tasa-arvon ajaminen ei kiinnostaisi nykyisen queer-teorian kannattajia, näkisin itse tarpeelliseksi taistella periaatteesta tasa-arvon puolesta. En ymmärtäisi edes tutkimustilanteessa sitä, että minä olisin vähempioikeuksinen kuin heterotutkija.
Tlällä oikeudella ei ole mitään tekemistä liittojen tai suhteiden pituuden kanssa. Onko näin edes heteropuolella? Tällä oikeudella ei myöskään ole tekemistä sukupuolen kanssa, vaan kahden ihmisen keskinäisellä tahdolla. Ei heteroavioliittoja solmita ensilinjassa sukupuolen perusteella, vaan motiivit ovat kyllä toiset.
  • 7 / 14
  • Blueriver
  • 2.7.2011 13:16
Smo & martin ja kumppanit: Hörön lörön. Tiedätte aivan hyvin itse tai sitten ette mikä on homosuhteiden kesto ja perusta ja mitä elämäntyyli tarkoittaa. Jos joku satunnainen ranneliikkeen ylläpitäjähomo sattuu saamaan pikku suhteensa selviämään hengissä muutaman vuoden, ei se tarkoita sitä, että hän olisi jotenkin kammottavalla tavalla yhteiskunnan sorsima, kun ei pääse marssimaan karhukumppaninsa kanssa alas Kallion kirkon rappusia riisisateessa. On täysin älytöntä, että esim. Martin höpisee avioliiton merkityksestä kuin konservatiivisin usalaisin heterokristitty konsanaan. Jos olisitte heteroita, olisi ääni aivan toinen kellossa, ravaisitte avoliitosta toiseen, eikä suurempaa intressiä avioitumiseen olisi. Olette kuin lapsia karkkikaupassa jotka parkuvat jonkin sellaisen perään mitä eivät voi saada. Teidän parkumisenne peittää alleen paljon tärkeämpiä asioita. Jo pelkästään se, että homot saavat turpiinsa takahikiällä, on olennaisempaa korjattavaa.
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/tietoa_ja_linkkeja/tilastotietoa/parisuhteet_ja_seksuaalisuus/avioerot/

"Mikäli avioerojen kehityksessä ei tapahdu merkittäviä muutoksia, arviolta lähes puolet avioliitoista päättyy eroon."

Tästä huolimatta kukaan ei kyseenalaista ihmisten oikeutta solmia heteroavioliitto, joten on täysin yhdentekevää mikä esimerkiksi Blueriverin mielikuva samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kestosta on. Jos kaksi aikuista haluaa virallistaa parisuhteensa, tulee tähän olla kaikilla samanlainen mahdollisuus. Muussa tapauksessa kielto tulee voida perustella paremmin: esimerkiksi lähisukulaisten avioliitot on kielletty koska tämän tiedetään lisäävän perinnöllisten sairauksien riskiä.

Takahikiällä turpiin saaminen vähenee parhaiten sillä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat tulisivat ulos kaapista. Tällöin käsitys "kylän ainoista homoista" hälvenisi melko rivakasti.
  • 9 / 14
  • Blueriver
  • 2.7.2011 18:54
Myös Pollonille samat sanat: Hörön lörön. Niin kauan kuin peniksen tunkeminen vaginaan aiheuttaa lasten syntymistä, on herttaisen yhdentekevää vaikka miljardi rumaa setahomoa rääkyisi huuli tiukkana "oikeutta" päästä avioliittoon. Nimittäköön kukin keskustakaksiossaan asumista miksi haluaa, se ei penis-vagina-realiteettia muuta miksikään. Siinä ei iloisenväristen riemulippujen heiluttelu aiheuta pätkääkään! Kiertelin tänään Kaisaniemessä haastattelemassa muutamia homopoikia, ja arvatkaapa kiinnostaako heitä teidän fasistiagendanne tippaakaan. KESKITTYKÄÄ OLENNAISEEN. Se että voimme olla pique-nique'illä puistossa homoina on tavoittelemisen arvoista ilman että skini tulee hakkaamaan meidät; ei se, että miehen näköinen papitar tulee siunaamaan minun ja mieheni kodin ilman mutinoita tai että pääsen keksittyihin "naimisiin" valtion silmissä. Teidän vaatimustenne historiattomuus ja perusteettomuus on niin absurdia, että jokaisen järkevän kansalaisen ja erityisesti homoseksuaalin (tunnen joitakin filosofihomoja jotka jo tekevät näin) tulee vastustaa niitä viimeiseen asti. Suuren yleisön tietoon tulisi tuoda se, millaista homoelämä todellisuudessa on; että vain häviävän pieni murto-osa homoista on näitä pullaa paistavia, porkkanoita kasvattavia, lapsista haaveilevia, spermanpakastajahomopareja. Tällä hetkellä media on niin aivopestyä tai seta-agendan edustajien valtaamaa ettei se onnistu, mutta se päivä tulee teillekin vielä koittamaan.
Hyvin paljon tuskaa ja ahdistusta, kenties kateutta, näyttää löytyvän nimimerkki Blueriverin taustalta. Se on tietenkin ikävää yksilön kannalta, mutta käsittääkseni hänkin pystyy ratkaisemaan henkilökohtaiset ongelmansa jos vain haluaa.
Valitettava tosiasia kuitenkin on, että yhteiskunnan kehittyminen parempaan suuntaan on pitkälti muiden muassa Setan ansiota. Jatkahan kuitenkin räkyttämistä, niin ei pääse unohtumaan miksi sitä työtä on tehty ja miksi kannattaa jatkaa.
Jos tietoni ja kommenttini aiheesta olisivat niinkin matalalla tasolla kuin esimerkiksi Blueriverillä, en edes kehtaisi kirjoittaa tähän keskusteluun.
Noiden parin Blueriverin sekavan kommentin jälkeen Blueriverin kiukuttelun motiivit ovat mielestäni entistäkin oudommat ja hatarammalla pohjalla.

Kovin varmoja tuntuvat olevan Blueriverin tiedot siitä, millaisia homosuhteet ovat, kauanko ne kestävät, mikä niiden perusta on ja millaista homoelämä todellisuudessa on. En tiedä, mistä Blueriver on ammentanut tietonsa, mutta itse en allekirjoita Blueriverin käsityksiä. Minusta Blueriverin arviot kuulostavat vähän ruskealta ja vetelältä.

Itse lähden siitä, että sitten kun maallinen lainsäädäntö takaa samanarvoiset elämän eväät seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, niin sen jälkeen asia on loppuunkäsitelty. Avioliittolakihan ei pakota ketään menemään naimisiin. Blueriverin mainitsemalla "penis-vagina -realiteetilla" ei tarvitse olla mitään tekemistä avioliiton tai perheen kanssa.

Avioliittolainsäädännön muuttaminen yhdenvertaisemmaksi ei taatusti uhkaa sellaisten ihmisten elämäntapaa, joille avioliitto ei mitään merkitse. Vai onko Blueriverillä ja kumppaneilla jokin pelko siitä, että tämä enemmistön haluama avioliittolain muutos jotenkin söisi tilaa jonkinlaiselta muulta elämäntavalta? Minä en näe sellaista uhkakuvaa.

Blueriver ei näytä tekevän eroa myöskään maallisen avioliittolainsäädännön ja kirkollisen avioliittoon siunaamisen välillä. Itse esimerkiksi en kuulu kirkkoon, enkä tunnusta mitään uskoa. En siten myöskään henkilökohtaisesti edes haluaisi mitään kirkollista tai muuta uskonnollista toimitusta. Ymmärrän kuitenkin hyvin heitä, jotka haluavat.

Se että muutamaa Blueriverin Kaisaniemessä haastattelemaa homopoikaa ei avioliittoasia nyt kiinnosta, ei liity asian edistämisen tärkeyteen kovin suuresti.

Itse näen nykytilanteen (kaksi erillistä parisuhdeinstituutiota) suurimmiksi ongelmiksi kolme seuraavaa asiaa, tärkeysjärjestyksessä: Kaksi erillistä instituutiota johtaa suuntautumisen paljastumiseen ulkopuoliselle, koska esimerkiksi julkishallinnon siviilisääty-kohdassa on erilliset merkinnät noille instituutioille. Toinen syrjivä kohta on sukunimiasia; parisuhteensa rekisteröivät joutuvat sitä erikseen anomaan ja siitä maksamaan, kun avioliiton solmiville se kuuluu pakettiin. Kolmas asia on lapsen adoptoiminen yhdessä. Adoptioasia ei kosketa minua mitenkään henkilökohtaisesti, mutta ymmärrän että se joitakuita koskee.


Myös homojen puistopiknikkien ja muukin seksuaalivähemmistöihin kuuluvien turvallisuus on ehdottomasti tärkeä asia. Tässä olen hyvin samaa mieltä. Viharikoslainsäädäntö ja sen käytännön toteuttaminen on selkeä kohde, joka kaipaa edistämistä. Samoin asennekasvatus. Sitäkin Seta ja muut toimijat tekevät. Mikäli Blueriverillä on tiedossaan (lisää) hyviä keinoja vähentää ns. viharikoksia, niin hyvä. Toivottavasti Blueriver myös aktiivisesti toimii edistääkseen asioita, eikä kuluta energiaansa vastustamalla vaikkapa avioliittoasiaa (jonka ei oleta koskevan mitenkään itseään).

Avioliittolainsäädännön yhdenvertaistaminen parantaa kuitenkin myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien asemaa yleisesti; lain edessä seksuaalivähemmistöt ovat entistä lähempänä ns. seksuaalienemmistöä, jolloin lainsäädännöstäkään ei kukaan voi saada perusteita ihmisten eriarvoisuuteen liittyvälle kohtelulle.
Blueriver!
Se, että Sinä et välitä avioliitosta instituutiona, ei suoraan loogisesti yhdisty siihen, että tämän hetken avioliittolainsäädäntö on epäoikeudenmukainen. Ilmeisesti et ole ymmärtänyt kehitystä ollenkaan, kun kirjoitat historiattomuudesta. Nimenomaan viime vuosikymmenien historia on tuonut oikeuksia homoille ja lesboille
kohti samanarvoisia mahdollisuuksia kuin heteroilla. Avioliitto ei ole mikään penis-vagina -yhteys, johon sen - järkyttävää kyllä - yrität typistää. Ihmisen keskinäisen suhteen siunaaminen Jumalan edessä ja/tai yhteisön vahvistetun hyväksynnän saaminen eivät ole olemattomia tai pieniä asioita. Mitä tulee muunlaisiin suhteisiin, niin n i i t ä on hbt-kansan ollut maailman sivu mahdollisuus toteuttaa.
Väkivallan käyttöä tulee vastustaa. Avioliitto-oikeudet eivät vähennä tätä, vaan tukevat vähentämällä juuri väkivaltaa - henkistä, hengellistä ja rakenteellista väkivaltaa.
Minusta avioliitto-oikeuden asettaminen vertailuun väkivallan käytön kanssa on täysin ohi asian sohimista.
Erityisesti muutoksen aikaansaamisessa on keskityttävä asenteisiin ja niihin voidaan vaikuttaa mm. laillisesti hyväksyttyjen muotojen aikaansaamisen kautta.