"Sen eri ilmenemismuotojen tutkiminen ja ymmärtäminen erilaisten perinnöllisten ja kehityksellisten tekijöiden lopputuloksena on paras tapa vähentää homoseksuaaleihin kohdistuvaa syrjintää ja vähentää homofobiaa. "
... on paras tapa ...
Minkähän asteiseen osoitukseen tämä Huttusen teesi perustuu? Pitää katsoa löytäisinkö pääkirjoituksen kokonaisuudessaan jostain, mutta ainakin tästä referaatista välittyy jälleen kylmä, kliininen ja asiaa varsin ulkonaisesti käsittelevä ote. Mies- ja naisseksille, -suhteille ja -perheille kulttuurisesti muodostuneiden ennakkoluulojen ja asenteiden ymmärtäminenhän ei tietenkään voi johtaa parempaan tulokseen...
Luin Jussi Huttusen artikkelin kokonaisuudessaan ja huomioini kiintyi loppukaneettiin: "Oman homoseksuaalisuutensa perin pohjin hyväksyneen ei keskusteluissa enää tarvitse kiivastua erilaisista moralistisista tai irrationaalisista asenteista. Fanaattisuus synnyttää fanaattisuutta ja on myös tehoton tapa vähentää ennakkoluuloja. Ihmisiä olemme kaikki – niin heterot, homot, lesbot, transut kuin foobikotkin."
Jäin miettimään, että mitenhän Ranneliikkeen porukka tähän suhtautuu. Itse kun kuulun vammaisten vähemmistöön.
Tiettävästi olen hyväksynyt oman vammaisuuteni, mutta kyllä meikäläistä aina harmittaa, kun vammaisia kohtaan osoitetaan moralistisia (vamma on Jumalan rangaistus) tai irrationaalisia (vammaiset ihmiset ovat pahoja ja voivat kostaa, jos heidät suututtaa) asenteita.
Toki ymmärrän ja olen tottunut siihen, että vammattomat aluksi arkailevat vammaista, koska he eivät tiedä miten tulisi käyttäytyä erilaisen seurassa. Sama varmaan koskee homoja. Pienen totuttelun jälkeen vammaton ja hetero saattaa huomata, että ihmisiä nuo ovat kuin itsekin.
On tutkittu juttu, että tietty osa lääkäreistä sisimmässään inhoaa vammaisia eli he kärsivät jonkinasteisesta vammaisfobiasta. Silti erilaisella on oikeus odottaa, että varsinkin auttamisammateissa (Huttusen artikkeli oli Duodecimissa) olevat tosissaan yrittävät ymmärtää ihmisten erilaisuutta ja samanlaisuutta, mikä johtaa todelliseen hyväksymiseen.
Jotenkin Huttusen kirjoituksta jäi sellainen jälkimaku, että oikeastaan tilanteensa todella ja syvästi hyväksyksyneen erilaisen (homon tai vammaisen) tulisi kuitenkin ja loppujen lopuksi hyväksyä normaalin arkailun lisäksi itseensä kohdistuva syrjintä ja eristäminen. Muu on tulkittava epäkypsyydeksi tai itsensä epäilyksi.
Tietenkin erilainen ajanmittaan tottuu enemmän tai vähemmän hienovaraiseen syrjintään. Pitemmän päälle hän väsyy oikeuksiensa puolustamiseen. Ihminen ei voi muuttaa muita kuin itseään eli jos joku päättää pelätä homoja tai vammaisia, hän pelkää ja sillä sipuli. Silti syrjinnän sallimisesta ei pitäisi hienovaraisti tehdä kypsyyden synonyymia. Mielestäni on päinvastoin tervettä, jos ja kun erilainen jaksaa kommentoida aina, kun hänen muutenkin kapeisiin elinmahdollisuuksiinsa yritetään lisäsupistuksia.
Kyllä erilaisella ihmisellä pitää olla oikeus olla tiukasti ja tarvittaessa myös fanaattisesti sitä mieltä, että olen ihan jees tällaisenaan.
:Steriili tutkinnallinen ote johtaa todelliseen ymmärrykseen. ... ja pah! Elämä on juuri myös niin kiihkeän tunteiden läpäisemää ja tahtojen keskinäistä taistelua kuin se on.
Lisäksi (kuten jo yllä onkin kritiikkinä): selittääkö homoutta sen alkuperä ja kehitys. Eikö homous ole ensisijaisesti olemuksellista ja siitä ilmenevää?
Näistä kommenteista jää vähän sellainen tunne, ettei Duodecim-lehti foorumina ole hirveän tuttu lukijoille. Kyseessä on merkittävin suomenkielinen lääketieteellisten tutkimusten ja katsausartikkelien julkaisija, ja sen (lähes) yksinomaisena kohderyhmänä ovat lääkärit (Duodecim-seura on mm. kustannustoimintaa harjoittava maamme suurin lääkäriseura). Tästä johtuu, että pääkirjoituksen kirjoitustyyli on varsin kliininen ja teksti nojaa vahvasti tutkimus- ja katsausartikkeliviitteisiin, mitä noissa referaateissakin on.
Itse ymmärrän loppukaneetin ennemminkin Terentiuksen viisauden kautta, jota pidetään humanistisen ihmiskäsityksen eräänä avainlauseena: "Olen ihminen, eikä mikään inhimillinen ole minulle vierasta." Asian voi käsittää myös siten, että turha ottaa pultteja, jos se ei muuta toisen näkemystä mihinkään suuntaan. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä fanaattisuudesta. Suomalaista homoasiaa on viime aikoina ajettu parhaiten juurikin kirjoittajan rivien välistä luettavissa olevalla ajatuksesta asiallisesta otteesta koko touhuun.
Minusta olisi tärkeää tarkastella kriittisesti myös meidän hlbti-puolen ennakkoluuloja ja fanaattisuutta. Olen täsmälleen samaa mieltä Matti O. Huttusen kanssa siitä, että fanaattisuus synnyttää fanaattisuutta.
En kuitenkaan sano näin alistujana vaan taistelun voittajana. Olen Facebook-sivullani tarkastellut miten Matti O. Huttusen ajattelutapa homoista on muuttunut sen jälkeen kun esitin väitöskirjassani tiukkaa, mutta asiallista kritiikkiä hänen kirjoituksiaan kohtaan.
Seuraavassa asetan rinnakkain Huttusen tekstit Duodecimissa vuosilta 1988 ja 2011 ja siinä välissä vuonna 1997 esittämäni tiukan asiallisen kritiikin Huttusen teksteistä:
