Mihin me ihmiset yhä tarvitsemme satuolentoihiin uskottelevaa ja ihmis-kuvapalvontaan keskittyvää uskomusta? Kirkon uskomusten lähtökohdat ovat ajastamme pahasti jälkeenjääneitä ja niin epämääräisiä, että niitä voi tulkita ja käyttää melkein mihin mieli tekee. Ajatukset siitä että pahat teot ovat syntejä, mutta että ne voi saada rukoilemalla tai ihmiskuvajumalaa palvomalla anteeksi ja sovitettua, ilman rikosten uhrin roolia koko asiassa, on kummallinen. Kirkkohan myös lupaa hyvää ja paratiisia, sekä ikuista ylistyslaulelun karaokea - mutta vasta kuoleman jälkeen, kun täällä ensin sen mukaan pitää elää tuota odotellessa. Haluaako joku oikeasti olla niin edesvastuuton ja elää tuollaisessa, täällä välitila-odotuksessa?
On aika saada uutta ja parempaa, panostaa oikeisiin todellisiin asioihin ja opetella ajattelemaan ihminen osana luontoa, eikä enää jumittua pysymään itsekeskeisissä uskomuksissa tai palata takaisin niiden vanhaan ajatteluun.
Kirkolla on muutenkin niin paha ristiriita sen sekavan opin, raamatun ristiriitaisen kerronnan ja kirkon toiminnan kesken - varsinainen umpikolminaisuus.