Country-tähti tulee kaapista (juttukommentit)

  • 1 / 2
  • millikan
  • 4.5.2010 10:04
...kd lang lienee kuitenkin se ensimmäinen countryn iso kaapistatulo...
  • 2 / 2
  • Ossi Halme
  • 4.5.2010 14:17
Ennakkohehkutuksen perusteella odotettavissa oli mainstreamimpi nimi. En missään nimessä aliarvosta ketään. Puffit olivat vaan sen suuntaisia, että ovia aukoo joku ison tai pienen ruudun A-listan liepeiltä.

Noh, jokainen päättää itse mitä kertoo tai on kertomatta. Sateenkaarimedia voi olla suurena apuna tekemässä "hallittua ulostuloa", tai sitten tekemässä eriasteisia vahinkoja tekemällä pakko-outtauksia, joista en pidä. Aika harvoin pakko-outtausta voisi perustella niin suurella yleisellä edulla, että se oikeuttaisi taivuttamaan yksityisyyden suojan rajoja (kaapissa elävien, mutta toista väittävien agressiivisten diktaattorien määrä kun on rajallinen). Tuo taivutus kun tehdään lähinnä tiedotusvälineen omistajan taloudellisen edun turvaamiseksi.

Onneksi Ranneliikkeessä ei tarvi miettiä irtonumeroiden myyntilukuja, eikä täällä likasankojournalismiakaan taideta harjoittaa. En ainakaan ole kuullut kenenkään sisällöntuottajan jääneen kiinni yölllisestä roskientonkimisesta siinä toivossa, että käteen jäisi raskauttavaa todistusaineistoa.