Kuka muistaisi HOTia (juttukommentit)

  • 1 / 2
  • machobambi
  • 23.11.2007 22:01
Juhlat tosiaan olivat viime lauantaina Pasilan rauhanasemalla, ja kaikki HOTin jäsenet oli kutsuttu mukaan. Juhlat olivat mielestäni erittäin onnistuneet ja kuvasivat ansiokkaasti HOTin lyhyttä historiaa ja mitä kaikkea siinäkin ajassa oli jo aikaansaatu!

HOTiin voi tutustua tarkemmin seuran kotisivuillahttp://www.hot.fi ja kaikki ovat tervetulleita mukaan liikkumaan!
  • 2 / 2
  • vaeltaja2006
  • 4.12.2007 16:00
HOTin kotisivuilla kerrotaan lisää 10-vuotisjuhlista. Juhlapuheessaan puheenjohtaja kertoi, että HOTiin kuuluu jo yli 200 urheilevaa jäsentä. HOT ei ole pelkkä aktiiviurheilijoiden urheiluseura, vaan sosiaalinen yhteisö, joka tarjoaa koko hlbt-kansalle monipuolisia liikkumisen ja yhdessäolon mahdollisuuksia. Puheenjohtaja toivoi, että jonakin päivänä Suomessa olisi enemmän HOTin kaltaisia hlbt-urheiluseuroja ja niillä yhteinen, valtionapukelpoinen kattojärjestö.

Juhlassa palkittiin myös perustajajäsenet ja muita ansiokkaasti toimineita jäseniä. Jatkot pidettiin Herkussa.

EuroGames 2008 on Barcelonassa 24.-27.7.2008. HOT on tekemässä parhaillaan kisajoukkueelle hotellivarausta (noin 30 paikkaa), joten ilmeisesti kisoihin on lähdössä kohtalaisen iso joukkue.