siellä tuulee

Fiktiosuoneni on ehtymässä. Ei voi sanoa runosuoni, kun en kirjoittele runoa tällä hetkellä.

William Beckett on kyllä kaunein mies mitä olen ikinä nähnyt. Eikä lauluäänessäkään ole valittamista.

Kynteen sattuu. Tai kai se sormeen sattuu, mutta kynnen alla.

Ajelin pyörällä taas tänään. Sellaisella missä on moottori. Kaaduin. Kerran. Meni oikea peili paskaksi. Hyvä minä. Huomenna uudestaan. On se vaan niin helvetin kivaa. Hih. Musta tulee dyke on bike.

Sain sitten Harry Potter and the Deathly Hallows'n luettua. Tiedän kaiken, vapiskaa erinomaisuuteni varjossa. No ei.

Nyt pitäisi ihan oikeasti kirjottaa. Tai ei pitäisi, mutta haluaisin, mutta en osaa olla häiritsemättä itseäni. Tämänkin sepustuksen olisin ihan hyvin voinut jättää väliin, voisin vaan sulkea koko internetin (joka on kaiken pahan alku ja juuri) ja keskittyä tiedostoon nimeltä furry puppets.doc. Mistä pirusta se tuon nimen on saanut, minä en muista.

Avainnipussani on kaksi avainta ja viisi avaimenperää.

Ja tuo voi olla elämäsi tärkein tieto.

Sunnuntaina menen Ankkarockiin katsomaan The Arkia. Ola Salo on jumala. On siellä kai jotain muitakin bändejä...

Jos kokeiltaisiin taas sitä kirjottamista.