Olen edelleen ihan ylikierroksilla ja se on _tosi_ ahdistavaa.
Meidän piti mennä tänään äidin kanssa lounaalle ryhmän jälkeen. Meidän piti alunperin mennä jo tiistaina, silloin perui koska on yskäinen. No, nyt tuli viesti että jos siirretään vielä päivällä. Eli taas siirretään. Ja minä pienessä päässäni mietin että miksi, johtuuko se todella siitä että äiti on kipeä yskästä vai siitä että on hankkinut jotain omaehtoista kipua eli krapulaa. Ja inhoan niin tätä. En haluaisi aina kyseenalaistaa äidin motiiveja tehdä asioita, mä haluaisin voida luottaa siihen että tehdyt suunnitelmat pitää. Mutta se on nähtävästi turha toive koska niin ei käy. Mikä sattuu.
Kävin eilen mammalla, ihasteltiin hääkuvia ja vaihdettiin kuulumisia. Mamman täti (joka olisi täyttänyt syksyllä 100v) on kuollut viime viikolla ja ensi viikolla olisi hautajaiset. Vaikka Täti ei miun elämässä vuosiin enää mitenkään ole ollut niin mieleeni on jäänyt niin kovin elävästi reissut sinne ko olin pieni. Siellä oli kangaspuut ja kissoja. Ajattelin soittaa mammalle tänään josko ottaisi miut mukaan hautajaisiin, haluaisin osoittaa näin Tädille että oli miulle tärkeä ja että häntä jään kaipaamaan. Jotenkin tämä taas herätti mieleeni sen että ei miun isovanhemmat ole ikuisia, tulee päivä jolloin heidänkin hautajaiset on nurkan takana. Mitä en halua. Mutta ei taida olla kyse siitä mitä minä haluan.
Mamma on aivan ihana. Halusi vielä sanoa etteivät jättäneet tulematta hääjuhlaan koska eivät hyväksyisi miun suhdetta Ällään vaan koska mammalla oli tuolloin tosi pahaa huimausta eikä meinannut pysyä pystyssä. Sanoinkin ettei kumpikaan meistä niin edes ajatellut ja että tärkeintä oli että olivat maistraatissa jossa suhde virallistettiin ja että he kuitenkin hyväksyvät meidät. Mamma sanoikin että olet mitä olet ja rakas olet silti. Ja katsellessaan kuvia totesi että hyvältä, yhteensopivalta parilta näytämme. Kuulin hänen kehuvan kuvia myös isänsiskolle eli M-tädille. :) Näytimme kuulemma molemmat niin kauniilta.
