• Tui

19.11.

"Minulla on tänään treffit, mennään vinokinoon kuolamaan koulupukuisten tyttöjen perään=) Mukava saada jotain elämää, edes vähän. Ja eihän sitä tiedä josko vaikka kolahtaisi ja tämä johtaisi johonkin enempäänkin. Mielenkiintoisen oloinen ihminen, hyvinkin samanlainen kuin neiti itse on. Mikä tekee asiasta myös jonkin verran hämmentävää, samanlainen säheltäjä kuin itse on niin miettimään pistää että tuleeko siitä lainkaan mitään muuta kuin täydellistä sähläämistä."

Tuo on lainaus miun omasta blogista, viime vuoden marraskuun 19. kirjoitettu. Treffikumppani on Ällä. Taisi kolahtaa. Mieleen on jäänyt haluni nojautua hänen kainaloonsa siellä leffateatterissa, tavalla mitä nyt teen niin usein. Ja se että hän noin vain nojasi minuun ko oli luonani. Ja että yleensä kutsuin hänet luokseni ensimmäisenä iltana, noin vain. En tee moista yleensä. Tai siis tehnyt, nythän olen jo naimissa joten en voikaan tehdä.:P

Olen aika pomppuisen oloinen. Aika. Paljon. Ahdistaa. Levoton olo. En saa itseäni rauhoittumaan. Pelottaa.