Oscarin omia?

Näytetään bloggaukset syyskuulta 2018.

Jenkkiuimari tuli kaapista

Yhdysvaltain uintimaajoukkueen jäsen Abrahm DeVine tuli kaapista sunnuntaina 16. syyskuuta toteamallla ”On homourheilija. Meitä ei ole montaa ja siksi se oli minulle erittäin vaiketa tulla kaapista omalle ja kertoa se omalle joukkueelleni”. Näin hän sanoin Swimming World Magazine toimittajalle.

Abrahm on 400 metrin sekauinnin kansallinen mestari ja hän on pitkään taistellut oman seksuaalisuutensa kanssa. Jopa hän on joskus kyseenalaistanut itse oman uimariuransa:

”Kehittyminen homoseksuaalisena urheilijana missä tahansa urheilussa on todella rankkaa. On kehittynyt monilla urheilun alueilla kulttuuri, joissa homo on todella loukkaava sanonta. Se jotain sellaista, jotka tapahtuu kaikkialla ja joskus se vien halun harjoittelemisesta ja haluan olla mukana tiimissä”. Abrahm valmistui ulostuloon keskustelemalla asiasta entisen joukkuetoverinsa Max Williamsonin kanssa, joka vakuutti, ”että pysyy aina ystävänä”.

Abrahm on 22-vuotias ja huomasi nopeasti, että hänen vaitiolonsa oli ollut tarpeetonta. Joukkuetovereiden ja valmentajien reaktiot olivat erinomaisen myönteisiä.

Valokuvan oikeudet: Tom Pennington / Getty Images / AFP.
Valokuvan oikeudet: Tom Pennington / Getty Images / AFP.

ps. Meillä Ari-Pekka tuli vuosia sitten kaapista, on hienoa, että joku jenkkikin uskaltaa tehdä samoin.


Erilainen muodin tapahtuma

Kuluvan syyskuun 8. päivä pidettiin New Yorkissa erilainen muotinäytös. Kyseessä oli italialaisen suunnittelijan Marco Moranten, joka työskentelee Marco Marco muotitalossa, luja iskua alan toimintaan.

Näytökseen osallistui 34 mallia ja jokainen heistä edusti transsukupuolta. Tämä oli muotihistorian ensimmäinen tämän laatuinen tapahtuma.

Marco Morante on 34 vuotias suunnittelija, joka on sitoutunut LGBT+ -yhteisön toimintaan. Lehdistölle antamassaan lausunnossa Marco toteaa:

”Vaikka minulla on ollut aina näytöksissäni transihmisiä, niin on käynyt ilmi, että heidän läsnäolonsa on häirinnyt joitain homoseksuaaleja. Halusin luoda tilan, jossa juhlitaan transvartaloa. Tämä on oli tilaisuus, joka vahvasti toi lähelle heidän olemisensa ja sen tosiasian, että transindentiteetti on hieno ja kaunis asia".