Mopsi's

Näytetään bloggaukset joulukuulta 2008.
Seuraava

Viisauden sanoja I

"Se seikka, että on niin vähän henkilöitä, joiden kanssa käy järkevästi ja miellyttävästi keskusteleminen, johtuu osaksi siitäkin, että on tuskin ketään, joka ei ajattelisi enemmän sitä, mitä hän aikoo sanoa, kuin sitä, miten hän vastaisi täsmällisesti siihen, mitä hänelle sanotaan. Taitavimmat ja hyväntahtoisimmat tyytyvät näyttämään tarkkaavaisuutta, vaikka heidän silmistään ja mielestään selvästi huomaa, kuinka vähän he kuuntelevat sitä, mitä heille sanotaan, ja kuinka kiihkeästi he odottavat tilaisuutta palatakseen siihen, mitä he aikoivat sanoa, ajattelematta, että niin innokas oman mieltymyksen noudattaminen on huono toisten mieltymyksen ja vakaumuksen voittamisen keino ja että tarkkaava kuunteleminen ja täsmällinen vastaaminen ovat keskustelun kaikkein suurimpi avuja."

~La Rochefoucauld


Nih

"Kyllä, lähtökohta on se, etteivät ihmiset ole niin tyhmiä, että ostaisivat alkoholia voidakseen pahoin."

Siinä teille päättäjät ja kansalaiset, stakesin erikoistutkijan näkemystä alkoholinkäytöstä. Mielestäni tuo summaa hyvin sen pelottelutaktiikan, jota on jauhettu jo 1800-luvulta asti - Turmiolan tommit sun muut siis.

Enbuskelle kiitos.


Seuraava