Mielialapäiväkirja

Päiväkirjan teemaan… Välissä oli helpompi vaihe, nyt taas vähän takkuisempaa. Viime päivien olotilaa voisi kuvailla parhaiten ehkä sanoilla ”En osaa. Mitään. Ei onnistu. Mikään. En pysty. Mihinkään.”

Mutta kun tänään töissä tajusin, että olen vähän kuin unohtanut ”taistella” ja sanoa itselleni vastaan (kun on ollut helpompaa niin ei ole tarvinnut sitä tehdä niin paljon) niin alkoi jo vähän helpottamaan. Ja loppupäivästä huomasin taas ruvenneeni ”taistelemaan”. Yleensä se tuntuu aika uuvuttavalta, mutta tänään siitä tuli melkein hyvä olo.

Tähän sopisi nyt se Tiktakin laulu Sankaritar:) Ei että mikään sankari olisin, mutta ne sanat kuvaa aika hyvin sitä, miltä musta tuntuu.

Kuulin tänään (toivottavasti oikein...) töissä radiosta, että Ruotsin luterilainen kirkko hyväksyi samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamisen. Kiva :) Milloinkohan Suomessa.... ?

Olen viime aikoina huomannut usein ärsyyntyväni siitä, että läheiseni luulevat tietävänsä vointini paremmin kuin minä itse. ”Sähän oot voinut taas paremmin”- kommenttiin tekisi mieli vastata, että ”Kiitos tiedosta! Mistäs ton tiedon oot hankkinut?”. Osuuhan arvaus joskus oikeaankin, mutta ei aina. Tämä on kyllä aika huono syy ärsyyntyä, myönnän sen. Ehkä minun pitäisi ärsyyntyä itselleni siitä, ettei minusta aina näy, mikä vointini on. Mutta ehkä enemmän kuin pieleen menneet arvaukset, minua ärsyttää nimenomaan se, että joku luulee tietävänsä (paremmin kuin minä itse) että kuinka minä voin tai olen voinut.

Vielä enemmän minua ärsyttää se, että muut luulevat tietävänsä millainen olen (taas paremmin kuin minä itse tiedän). Jos en osukaan siihen minulle varattuun muottiin niin vikahan on tietysti minussa (yritän olla jotain mitä en ole) eikä siinä muotissa…

(olenko ainut, jonka mielestä tosta kulmassa olevasta kuvasta ei tuu mieleen närkästynyt vaan ennemminkin kujeileva tai iloinen?)