Huominen pitää huolen itsestään...

Oon niin ärtyny itteeni. En saa mitään aikaseksi ku ajattelen vain kultaa ja kuinka ihana ois olla sen kanssa. Eikä asiaa ehkä helpota, että lasketaan päiviä koska nähään. Tuntuu, että kohta alkaa kavereillekki kiukutteleen ku on niin ikävä toista. Seittämän päivää;). Huomenna ois tentti, mutta eihän siiheenkään oo saanu itestä irti, että ois lukenu. Tosin se voi johtua kyllä siitäkin, että koulussa on aika paljon hommaa. Asioita kun kerääntyy niin ei enään tiiä mitä pitäs tehä ja mistä lähtis vyyhtiä purkamaan niin sit ei tuu tehtyä mitään. Sitä yrittää sitten kehitellä kaikkea muuta tekemistä, että vois koulu hommat unohtaa. Aloitin futiksenki pelaamisen taas..tai no käyn kattomassa harkoissa josko alkais taas pelaamaan. Siihen sais sitten sen viimisenki ylimääräsen vapaa-ajan kulutettua:D. Pitäsköhän sitä yrittää lukea vielä siihen tenttiin näin illan päätteeksi*-)...

Vietin tänään päivän HR:n kanssa. Se on jo pitempään ahistellu mua mun "poikaystävästä" ja ollu hieman loukkaantunu et en o kertonu kenen kans seukkaan ja vietän aikaa. Se on kiemurrellu asian kans ja miettiny mikä vois olla sellanen miks se pitää siltä salata jne. Tänään sit tuli oiva tilaisuus kertoa totuus vaikka aluksi suunnittelin, että en kertos sitä ollenkaan vaan että näkis sit ku näkee. Hieman pettyny se oli et en ollu kertonu aikasemmin ja vähän oli ehkä arvaillu et ei ihan täytenä yllätyksenä tullu. Eka asia oli et se halus halata mua ja tää kuulema lähensi meitä ja oli ilonen, että kerroin sille. Niin ja erittäin ylpeä siitä, että kerroin lopulta. Eli loppu hyvin kaikki hyvin. Tosin sen piti sit päästä kertomaan asiasta sen poikaystävälle, joka oli kuulema aavistanu asian heti ku se oli avautunu sille siitä et mä salaan jotain. Sit tuli tätä kyselyä koska kerron muille, jotka ei tiiä ja kelle kaikille aijon kertoa jne. Mutta kaiken kaikkiaan yllättävän kivuton ulostautuminen oli...

Miten voi olla näin ikävä ihmistä jonka on tuntenu vasta niin vähän aikaa?Tuskasinta on puhua netin kautta niin, että näkee toisen. Tiiäks on sillai niin lähellä mut kummiski niin kaukana. Haluttas niin halata toista tai antaa pusu, mutta ei pysty ku toinen on kummiski kilometrien päässä jossain kaukana. Pitää varmaan yrittää keksiä itelle jotain tekemistä, että ei koko ajan vain miettis/ikävöis.

Sit on tää toinen asia. Miten kertoa porukoille ja sit vielä niille kavereille, jotka ei vielä tiiä? Tää on kyllä eka kerta ku edes haluttaa kertoa porukoille. Ehkä tää sit tuntuu, jotenki en mä tiiä voiks sanoo et vakavammalta mut juu. Niin tai tää on eka kerta ku oon kaukosuhteessa niin aikasemmin ei o kyllä ollu edes tarvetta kertoa ku ei o kaupungista tarvinu mihinkään lähteä.

Tää taitaa vain mennä virran mukana ja antaa asioiden mennä omalla painollaan*-)

Viinkonloppu meni ihanasti. Vaikka ei paljoa mitään erikoista tehtykkään. Mä olin ihan pilvissä koko vkl. Paitsi nyt sen pienen hetken kun porukat onnistu soittamaan ja taisin jäädä kiinni etten ollu edes kotona. Sunnuntaina alko jo iskemään pieni paniikki, että huomenna pitää lähteä. Mä oisin halunnu niin jäädä. Herätä viel yhden aamun toisen vierestä. Junassa jo tuntu haikeelta, eikä saanu edes koulu hommia tehtyä ku ajatteli vain toista. Perille päästyä pitiki sit puhua pari tuntia puhelimessa:D. Mä en tiiä miten mä kestän tän 3 viikkoa erossa? Tänäänki koulussa ei pystyny ajatteleen mitään muuta ja meni hieman ohi kaikki jutut. Vähän on ikävä..