• Jyripe

Talviloma

Huomenna alkaa sitten virallisesti talviloma. Oikeastaan se alkoi jo siitä, kun perjantaina neljän jälkeen painoin työpaikan oven kiinni. Seuraavan kerran tarvitsee samainen ovi avata vasta 12. päivä, ihanaa.

Loppuviikon oli jo plussakeli, vesi tippui räystäältä ja tiet kuraisia. Tänä aamuna oli pakkasta -15 astetta. Muutaman asteen pakkanen olisi ihannekeli loman ajaksi ;-).

Työpaikalla kaikki kyselivät, että mitä aion tehdä lomalla. Täytyykö lomalla tehdä jotakin??? Minulle loma on lomaa, saa nukkua pitkään, lueskella, rentoutua. Jos siltä tuntuu, niin saatan lähteä hiihtelemään, eväät ja kamera mukana. Ei loma kaipaa mitään pitkää tehtäväluetteloa, jonka mukaan pitää puurtaa sekuntikello kädessä. Alkuviikon lomailen yksin, loppuviikosta alkaa myös puoliskolla loma. Sitten lomailemme yhdessä. Ehkäpä hiihtelemme jonnekin metsään, teemme nuotion, keitämme kahvit, nautimme auringossa hohtavasta hangesta, metsän huminasta, talvilintujen äänistä. Se on lomaa!

1 kommentti

Kauneuspilkku

8.3.2007 15:53

Sinut on haastettu. Katso lisätietoja blogistani.