Half Machine Lip Moves

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2007.
Seuraava

Kölsch!

Olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen ( )
olen ajanut hiomavaunuilla sumuisena aamuna ( )
Olen seissyt laiturilla kolme (x)
ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon (x)

Eli kävin viime viikonloppuna Kölnissä.
Ihan mukava kaupunki, monia hienoja kirkkoja ja pari kiinnostavaa museota, ja runsaasti sympaattisia baareja (joista pari oli nimeltä tuttuja Ralf Königin sarjakuvista...).
Tuli nähtyä vähintään sata kuolevaa Jeesusta ja toinen mokoma vauva-Jeesuksia kun kaupungissa on parikin museota täynnä keskiaikaista taidetta, joissa tuo nasaretilainen puuseppä oli aika suosittu aihe (ja myös modernin taiteen museossa tuli Jeesus vastaan, Max Ernstin maalauksessa. Kuva alla).
Kirkkoarkkitehtuuri on allekirjoittaneelle urheilulaji, ja Köln on mainio paikka tähän tutustumiseen, kiitos lukuisten historiallisten kirkkojen. Ja taas pitää motkottaa siitä massaturismista, Kölnin massiivinen goottilaiskatedraali oli täynnä ihmisiä mutta naapurikorttelissa olevaan tavattomaan viehättävään St Andreakseen oli eksynyt ehkä viisi ihmistä...Pyhät Ursula ja Gereon olivat myös tavattoman hienoja rakennuksia, vaikkeivät sellaisia ilotulituksia kuin se Dom olleetkaan (ja massiivisissa goottikirkoissa tulee aina se ähkyongelma, että niissä ei voi saada minkäänlaista kokonaiskuvaa rakennuksesta kun ne ovat niin valtavia).

Huomauttaisin myös että sää oli aika kuuma, mutta paikallisista baareista sai olutta lähes ainoastaan 0,2 L laseissa (parissa paikassa jopa 0,3 L, jee). Samoin kaikki muut juomat tarjoillaan samassa koossa, ja hinnaltaan ovat kalliimpia kuin se Kölsch. Joka on ihan hyvää, toki. Eli dehydraation varalta oma vesipullo on välttämätön, baareissa ei janoa saa sammutettua. Sinänsä tuo annoskoko parantaa kunnollisen baarikierroksen suorittamista, mikä eduksi laskettakoon...
Ja Ex-Corner valmistaa radlerin sekoittamalla Kölschiin Spriteä, ei näin!

Yleiskommenttina: mukava kaupunki joskin tuli myös sellainen olo että nyt se Köln on nähty, ei tarvitse mennä enää uudestaan.


Zodiac

Kävin katsomassa Zodiac-leffan, tositapahtumiin perustuvan sarjamurhaajatarinan...olihan se pitkä mutta onnistui ainakin minut koukuttamaan, vaikka aika paljon olen nähnyt myös kritisoitavan tylsäksi. No, ei siinä kauheasti toimintaa ole, enemmän puhetta.

Tositapahtumilla on epäilemättä osuutensa siihen että tarina on kaikkea muuta kuin siisti, se murhaaja ei ole mikään miltonilainen Saatana vaan sellainen suttuinen, epämääräinen ja epäonnistuvakin hahmo (mutta silti uhkaava), ja tarina keskittyy pääasiassa poliisiin ja lehtimiehiin...
Sellainen leffa joka pitäisi varmaan kuitenkin katsoa uudestaan DVD:nä että voisi katsella kaikkia niitä yksityiskohtia. Aika paljon eli esim. kirjeitä ja muita papereita jotka näkyivät ruudussa sen aikaa että ehti lukea pari riviä ja sitten kuva vaihtui...ei niissä varmaan mitään olennaista ollut mutta olisi silti kiinnostanut :)

Mukana on myös muutama todella hieno kohtaus, kuten se kellarivisiitti...


...it only takes a camera to change her mind...

Versiot Model-kappaleesta, paremmuusjärjestyksessä ja levyt jolta löytyvät

1. Kraftwerk (Man-Machine)
2. Big Black (Songs About Fucking)
3. Eläkeläiset (Das Humppawerk)
4. Erdmöbel (No. 1 Hits)
5. Nylon 66'ers (Zum Teufel, Baby)

Alkuperäinen on toki aina alkuperäinen, ja Kraftwerk saa myös parhaiten kappaleen dynamiikan toimimaan, jopa eroottisista tuntemuksista kertova laulu saadaan viileän etäiseksi mutta samalla koukuttavan kiehtovaksi. Muut neljä esittäjää ovat kukin lähteneet vetämään sitä omiin suuntiinsa. Big Blackin äkäinen särökitararock on näistä onnistunein, onnistuen olemaan lähes itsenäinen ja tasapainoinen teos, se kuulostaa ennen kaikkea Big Blackilta. Erdmöbelin loungahtava versio on alkuperäiselle varsin uskollinen, mutta samalla ei oikein kykene tuomaan mitään uutta. Eläkeläisten ja Nylon 66'ersin tyypillinen lähestymistapa ei oikein tähän kappaleeseen sovi, joskin Eläkeläiset vetävät homman kuitenkin kunnialla, Big Blackin tapaan rock-lisäyksellä...samoin se slaavilaishenkinen taustakuoro oli mainio. Nylon 66'ersin versio jää lähinnä epämääräiseksi kilkutteluksi.

Uskoakseni Model on levyhyllyssäni se kaikkein eniten coveroitu kappale viidellä versiolla, ainakin Smells Like Teen Spirit tai Black Coffee jäävät vain kolmeen (Nirvana, Erdmöbel, Pansy Division ja Nina Simone, Peggy Lee, Sinead O'Connor) joskin kummastakin kappaleesta olen toki kuullut muutaman muunkin version...

Joillekin ihmisille cover-versiot ovat kauhistus, itse en näihin kuulu, päinvastoin. Toki on olemassa lukuisia mitättömyyksiä ja rahastuksia kun omat ideat on loppu, mutta niiden perusteella ei pidä koko ideaa hylätä. Taiteellista kunnianhimoa voi valjastaa myös kiinnostavalla tavalla tulkittuihin, hyvällä maulla valittuihin vanhoihin kappaleisiin, joko yrittäen saada ne kuulostamaan "omilta" tai sitten kommentoida sitä alkuperäistä.

Sitä paitsi en kannata nykyistä siinä Sgt Pepperin aikoihin länsimaisessa kevyessä musiikissa alkanutta tekijäkulttia jossa se kappaleiden itsetekeminen on palvottava itseisarvo. Toki se on hienoa mutta silti paljon on musiikkia tehty ilman moista kulttia...klassisessa musiikissa harvassa ovat ne esittäjät jotka vain omaa musiikkia esittävät, kansanmusiikissa on kautta aikojen lainailtu kaikkea mahdollista mihin on vain päästy käsiksi (samoin myöhemmin rapissa), jazzissa ja iskelmässä toisten tekemien kappaleiden esitys on enemmän sääntö kuin poikkeus, Elvis ja Beatles ponkaisivat uransa alkuun lainamateriaalilla (ja Elvis ei kai lainkaan omaa materiaalia kirjoittanut, vaikka niitä kappalemeriittejä nimiinsä laitettiinkin)...

Jos ei arvosta hyviä cover-versioita niin miksi ylipäänsä kuuntelee muiden ihmisten tekemää musiikkia? Minä en ole Karl Bartos enkä Ralf Hütter, joten Model-kappale ei ole "minun" riippumatta siitä kuuntelenko vai esitänkö minä sitä. Samalla se kuitenkin on minun, koska minä sitä olen päättänyt kuunnella ja kaipa jopa jostain syystä.


Se näkyy naamasta

Pitipä käydä testaamassa kenen näköinen olen, sivustolta http://www.myheritage.com/FP/Company/face-recognition.php

Paria kuvaa vertailin, ja kasvonpiirteissä on kuulemma samaa kuin mm. Orson Scott Cardilla (muitakin scifikirjailijoita tuli paljon, mm. Greg Bear ja Neal Stephenson), Albert Einsteinillä (löytyy myös Buckminster Fuller ja Max Euwe...) tai Dalai Lamalla. Go figure.
Naisista lähimmäksi osuivat Madeleine Albright ja Christina Ricci(?).

Kohtaloni nörtähtämiseen on siis kirjoitettu kasvoihini.


Seuraava