About a girl

Näytetään bloggaukset marraskuulta 2007.

JOULU TULEE!

Ei juukelipuukelis, vastahan sen tajusin että tosiaan, joulu on tulossa! Kohta on taas talo kauniina, valoinen ja on lämmin ja hyvä olla. Sellaisiin jouluihin olen tottunut - yksi joulu meni perseelleen, mutta se ei saa toistua! Siitä minä pidän vaikka itse huolen.


Hmh.

On se kumma ettei ihminen vaan tajua tulleensa torjutuksi ja jatkaa vaan ahdistelua sekä piinaamista vaikka kuinka sanoo ja pyytää että jättäisi rauhaan.
TUSKAA.


Laiskuus

Olempas ollut epäaktiivinen.. laiskuus ja kiire eivät ole kovinkaan hauska yhdistelmä.

Lumi tuli ja meni. Sitä ilahtui hirmuisesti kun maa oli monta päivää kunnon valkoisen lumikerroksen kuorruttama, kunnes sunnuntaina kaikki lähti pois. Nyt jäljellä on vain kova pakkanen, jonka ansiosta tälläinen rasitusastmainen meinaa henkensä menettää pyöräilymatkalla tallilta kotiin tai toisinpäin.

No, olen kuitenkin ollut varsin hyvällä tuulella viimeaikoina, toivottavasti tämä pysyisi. Vielä ei tiedä, mitä joulu tuo tuodessaan, mutta toivon ainakin ettei samanlaista ahdistusta kuin viimevuonna, Vaikka tapahtuipa viimeksi joulun jälkeen jotain hyvin, hyvin onnellistakin - jotain sellaista, mitä vieläkin kaipaan sydän verta itkien..



Ulos kaapista

Aivan. Tänään oli sitten se päivä, kun äidilleni kerroin seksuaalisuudestani.
Ja äiti otti sen niin uskomattoman hyvin, että olin pudota penkiltäni hänen vain hymyillessä ja sanoessa, että eihän se häntä häiritse, mukavaa kun kerroin asiasta noin.
Sitten vähän puhuttiin siitä samalla lailla kuin vaikka säästä.

Äitini on uskomattoman ihana <333





ör.

Nivelsiteet venyttyivät ja ovat kipeät.
Tappelin tutun kanssa enkä tosiaan tunne syytä pyytää anteeksi.
Kurkku on kipeä ja nenä vuotaa.
Tekee mieli jäätelöä mutta sitä ei ole.
Vtu.