ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Blogit: (Nuoren) opettajan varaventtiili

Sivu 1 / 34 Blogia pitää Aboa

Etäsuhteet eivät ole minun juttuni
Kirjoitettu: 28.05.2013, 20:47:28 (Muokattu: 28.05.2013, 20:48:06)
Tänä vuonna Pupun lukujärjestykset ovat olleet erilaiset kuin ennen. Elokuusta alkaen hän on paahtanut pitkiä viikkoja, mutta nyt viimeisessä jaksossa odotti palkinto: töitä vain maanantaina ja perjantaina. Tämä luonnollisesti tarkoitti sitä, että hän nappasi koiran kainaloon ja muutti torpalle. Minut hän käy perjantaisin hakemassa seuraksi ja palauttaa takaisin kotiin sunnuntai-iltana.

Parisuhteessa tulee aina hetkiä, jolloin toivoisi, että saisi hetken olla ihan yksikseen. Minäkin olen haaveillut siitä, kuinka joskus saisi kliksutella kaukosäätimellä visuaaliseksi virraksi kaikki Teeman dokumentit ja Subin surkeat tosi-teeveesarjat, valmistaa ruoaksi tomaattikeittoa, syödä tonnikalaa suoraan purkista ja pitää kämppä sairaalloisen siistinä. Nyt minun hetkeni oli tullut.

Ja jo noin kahden minuutin jälkeen minulla oli tylsää.

Kukaan ei ollut rupattelemassa hassuja, ei ehdottamassa saunaanmenoa, ei juttelemassa päivän oudoista sattumuksista. Kukaan ei kyhnytä niskaa eikä nappaa yöllä kolmen aikaan lusikka-asentoon. Kun nappaan jääkaapista kinkunviipaleen, viereen ei ilmesty edes koiraa, joka olisi täynnä rakkautta. Minä vain istuskelen täällä, lueskelen Facebookia ja katson puolella silmällä televisiota. Käyn hölkällä yksin enkä kinastele kenenkään kanssa sopivasta reitin pituudesta. Katsoin Wagnerin koko Sormus-tetralogian ja tympäännyin.

Tokihan on puhelin, ja soittelemme kolmisen kertaa päivässä, mutta ei silloin osaa kertoa, kuinka näki Samppalinnanpuistossa tyhmän oravan tai kuinka etäältä katsottuna risu muistutti käärmettä.

Viikonloppuihin sitten kasautuu paljon toiveita vähän liikaakin. Ja kun lisäksi viimeiset viikot ovat täynnä työtä ja tohinaa, olen kaksi edellistä lauantaita kokenut olevani ärtyisä ja hankala. Pupu voitelee minulle aamiaisleivät ja pussaa niskaan, mutta minua vain kiukuttaa.

Ja sitten katson, kuinka mies löytää kaupan muovipussin pohjalta pökertyneen mehiläisen ja kantaa sen ulos. Hän asettaa sen hellävaroen apilankukkaan ja varmistaa että se alkaa imeä mettä. Hän napsaisee poikki voikukan ja tuo sen mehiläisen ulottuville. Hyönteinen liikkuu kankeasti, mutta saa kavuttua toiseen kasviin. Mies vie kukan pölyttäjineen suuren kuusen varjoon ja kääntyy vielä portailta huolestuneena katsomaan peräänsä.

Kuka ei voisi rakastaa tuota miestä? Kaikki väsymys ja kiukku ja ärtymys sulaa lämmöksi ja onnellisuudeksi. Odotan vain sitä, että loma alkaa ja että saa levätä. Ja että pääsemme saman katon alle.
Kommentit (3)

Määmää siellä ja muumuu täällä
Kirjoitettu: 22.11.2012, 07:54:10 (Muokattu: 22.11.2012, 07:55:47)
Vatikaanissa kirkastetaan uskon ilosanomaa.

Paavi BenedictusXVI on alkanut kuoria jouluyön tapahtumista pois siihen tehon vuoksi lisättyjä tarinoita. Siksipä hän on uudessa kirjassaan paljastanut, kuinka Jeesuksen synnyinpaikalla ei esimerkiksi ollutkaan aasia eikä härkää. Kuulemma tallinkin olemassaolo on hiukan auki. Parhaat asian onneksi pysyy ja paranee, joten neitseestä syntymisen todellisuutta ei tässä sadussa tarvitse edes epäillä.

Olen helpottunut. Minä olenkin aina vähän ihmetellyt, josko nuo elukat ovat totta ensinkään. Ne ovat jotenkin kuin heikko lenkki tuossa jouluevankeliumissa verrattuna vaikkapa joulutähteen, kolmeen tietäjään ja suureen joukkoon taivaallista sotaväkeä laulamassa Gloria in Excelsis Deo.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Paavi+Benedictus+kuori+pois+lis%C3%A4ttyj%C3%A4+tarinoita+Jeesuksen+synnyinkertomuksesta/a1305620682589

Kommentit (2)

Hirveää tuubaa Kui-joen sillalla
Kirjoitettu: 14.11.2012, 09:05:57 (Muokattu: 14.11.2012, 09:09:41)
Kävin eilen pupun kanssa kaupunginteatterissa katsomassa yleisöennakon revyystä Kui-joen silta. Minä olen aina ymmärtänyt revyyn hauskaksi, mutta tämä tekele oli sellainen että kerran huomasin hiukan hymyileväni. Sekin meni ohi.

Käsikirjoittaja Mikko Koivusalo on Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva käsikirjoittaja, jonka musikaalisuomennokset ovat järisyttävän hyviä. Viime kesänä piti oikein havastua kuuntelemaan Samppalinnan kesäteatterissa sitä, kuinka ilmiömäisen oivaltavia laulujen sanoitukset olivat. Mutta käsikirjoittajana Koivusalolla on aikamoinen tekeminen. Sketsit olivat ylipitkiä. Tarvittiin kuusi-seitsenminuuttinen esitys, jotta saatiin sanottua lopun kahden sanan kohotus. Tai sitten loppua ei tullut ollenkaan, kuten turhan monen sketsin kanssa kävi. Kammottavin esimerkki oli koko shown päätös, joka jätti esiintyjät harhailemaan keskelle näyttämöä ja yleisön epätietoiseksi siitä, joko nyt jo saisi lähteä kotiinsa. Pitkään kabareita vääntänyt kaverini opetti aina ylioppilasteatterin uusia tulokkaita, kuinka mennään "vitsillä sisään ja pierulla ulos". Haahuilua ei jaksa kauaa seurata ja koheltaminen ei ole hauskaa katsottavaa, vaikka esiintyjä luulee silloin olevansa hauska.

Koko esityksessä oli aivan liian paljon lauluja. Biisejä saattoi tulla kolmekin peräjälkeen, ja kun esiintyjistä kovinkaan moni (jumalaista Kirsi Tarvaista lukuunottamatta) ei ollut kovin taidokas laulaja, oli kidutusta varsinkin se, että joka laulua oli pidennetty niin uskomattoman paljon. Olo oli kuin lestadiolaiskirkossa: laulamme virrestä 235 säkeistöt yksi viiva viisisataa. Esimerkiksi Turun Jazzviikolle irvaileva (?) biisi oli todella huono ja jos pointtina oli esittää diipadaaban sisällöttömyys, olisivat katsojat tajunneet sen jo vaikka kerrasta. Eikä Kalssonin Stefanin ehkä kannattaisi laulaa. Upeat koivet hänellä kyllä on.

Eniten hämmästelin sitä, kuinka jokaista pätkää oli pidennetty äärettömiin. Lauluja jatkettiin tappiin asti, vaikkei kuultavaa ollut. Sketsiä vatkutettiin ikuisuuden punchlinen jälkeen ja varmuuden vuoksi vielä laitettiin pari näyttelijää toistamaan cluu, ettei typerinkään takapenkille vaimonraahaama nukahtanut keski-ikäinen mies sitä hukkaisi. Kun koko lajityypin pitäisi perustua nopeaan vaihtoon ja äkkiyllätyksiin, ei siinä onnistuttu. Sitä saamarin vasemmistolaista iltasatuakin luettiin niin kauan, että katsomossa ihan oikeasti alkoi jo nukuttaa.

Myös orkisterin kanssa oli ongelmia. Lauluja ei oikein kuulunut soiton takaa, vaikka olimme kymmenennessä rivissä. Lisäksi aika moni laulu oli sovitettu uskomattoman hitaaksi, niin että esityksen rytmi ei oikein vaihdellut. Lisäksi luvattoman monta kertaa näyttämöllä kaikenlainen toiminta stoppasi, kun bändi alkoi soittaa biisin instruvaihetta. Siinä sitten näyttelijät seisoivat tyhjäksi lavastetulla näyttämöllä ja odottelivat, milloin montussa saksofoni lopettaisi. Valitettavasti sama fiilis alkoi olla katsomon puolella.

Oli helmiäkin, pari. Idea piparkakkutalon noidasta, jonka talo ei enää kelpaa kellekään, oli hieno. Muutama vaate, varsinkin kalapuvut, olivat hauskoja. Severi Saarinen lauloi hyvin, Tarvaisen matalaa ääntä ja tarkkaa taimausta oli kiva tarkkailla. Ehkä oli jotain muutakin, en muista. Tästä jäi päälle vain ärtymys.

Kaupunginteatterissa ei ole oikein onnistunut näiden komedioiden kanssa. Edellinen päänäyttämön yritys, farssi Tilanne päällään oli lähes absurdi, kun katsomosta ei kuulunut tirskahdustakaan, vaan katsojat tuijottivat tapahtumia lasittunein silmin. Mutta ihan oikeasti, kenen idea oli palkata farssin ohjaajaksi Juha Siltanen? Käsi sydämelle, kuka osaa mielessään yhdistää Siltasen nauruun? Tämänkertainen ohjaaja Dick Holmström tuntee kyllä genren, mutta ehkä hän on ennemminkin taitava revyiden ohjaamiseen pienemmille lavoille? Päänäyttämöllä eivät toimi ihan samat hauskuudet kuin vaikkapa ravintolashowssa. Yritin kyllä väliajalla napata viskin, jos saisin naurun päälle edes loppupuolelle.

Kotimatkalla pupu mökötti ja vannotti, etten enää koskaan veisi häntä kaupunginteatteriin.

Turussa on nähty aikojen saatossa todella hyvää kabaree-esityksiä, kuten vaikkapa ylioppilasteatterin jokavuotiset vappukabareet tai Kantanäyn homoshowt. Hämmästyttää, kuinka ammattilaiset kehtaavat tarjota tällaista esitystä maksusta katsottavaksi. Kannattaisiko käydä kentällä katsomassa, miten homma hoidetaan ja sen jälkeen vaikka hävetä hiukan?
Kommentit (1)

Hölk
Kirjoitettu: 01.10.2012, 18:08:22
Olen yrittänyt saada painoani alas. En ole koskaan mikään kuikelo ollut, mutta kyllä joskus nuorna poikana ollessa omasin hetken aikaa messevät absit. Hankin ne Hollannissa työskennellessäni, sillä mitään tekemistä ei työn jälkeen ollut, vaan illat tuli treenattua milloin mitäkin lihaksia. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen paino ponnahti ylös aika nopeasti, eikä sille silloin tullut tehtyä mitään.

Nyt yritän.

Olen muuttanut ruokatottumuksiani (ja siinä samalla pupunkin) paljon terveellisimmäksi, ja varsinkin alkoholia on tullut vähennettyä viikonlopuista reippaastikin. Olen aina syönyt mielelläni kaikkea kasvispitoista, mutta nyt huomaan töissäkin valitsevani useammin kasvisruoan. Syynä ei ole mikään ideologia, vaan ehkä se, että pienemmälle porukalle tehty kasvisruoka on yleensä paremmin maustettua kuin tuhannen oppilaan makkarasoppa.

En ole jaksanut käydä aikoihin Elixiassa kuntoilemassa, vaikkakin jäsenmaksu helähtää tililtä kuukausittain. Keväästä pitäen olen tavannut hölkätä noin kolmesti viikossa, ja tällä hetkellä teen noin kymmenen kilometrin kierroksia. Pitää vain katsoa, kuinka pitkälle syksyyn jaksan juoksemista harrastaa; jäätyvästä loskasta kärsivä Turku kun ei ole kaikkein juoksuystävällisin kaupunki. Ehkä vietän taas talven Elixiassa painoja nostamassa. (Ehkä hankin elämän.)

Huhtikuusta alkaen paino on tipahtanut vasta yhdeksisen kiloa, mutta olen siitä kovin tyytyväinen. Vielä seitsemisen kiloa lisää, ja se riittää minulle. Sitten keksitään uusi projekti.
Kommentit (4)

Tumman veden päällä
Kirjoitettu: 29.06.2012, 11:35:11
Näyttelijä Peter Franzénin esikoiskirja Tumman veden päällä kiinnosti minua pitkään. Yritin saada sitä lainaksi Turun kaupunginkirjastosta, mutta jonot olivat niin pitkiä, ettei siitä mitään tullut. Yhtäkkiä, matkalla torpalle, poikkesin Laitilan kirjastoon - ja siellähän se odotteli hyllyssä.

Aloitin lukemisen heti ja ihastuin heti tekstin lapsikertoja-Peten ääneen: lapsen käyttämä kieli on yksinkertaista ja helppoa, ja päähenkilön kasvamisen huomaa myös kielestä ja sen muuttumisesta havainnollisemmaksi ja mutkikkaammaksi. Myös tarkka ajankuvaus oli mielenkiintoista ja avasi ikkunoita omaan lapsuuteen: Peten mukana aikuinen lukija voi heittäytyä muistelemaan omaa lapsuuttaan; pieni pullo saunalimsaa, metsästysaseet, Kelju K. Kojootti -lelu. Eniten ihastuin lyhyeen kuvauksen sydäntalven auringon näyttäytymisestä. Itsekin muistan lapsuuden Kuusamon taivaalle tammikuussa muutamaksi hetkeksi ilmaantuneen auringon - en kylläkään hehkuvan punaisena vaan kelmeän harmaana - mutta suuri ihme se oli. Pohjoisen kasvattina pidin muutenkin talven kuvauksista, kuten Vitaliksen tuoksusta, pakkasessa kipristelevistä varpaista ja siitä, että okaisen ulkoeteisessä oli harja, jolla lumi piti pyyhkiä pois vaatteista ennen sisälle tulemista.

Mutta se tarina! Mitä pidemmälle luin, sen tympääntyneempi olin. Taas yksi alkoholisoituneen perheen kuvaus. Alan olla korviani myöten täynnä lapsen näkökulmasta kerrottuja tarinoita isän viinanjuonnista ja perheen hajoamisesta, huolimatta siitä, kuinka aitoja ja oikeita ja tosia ne olisivat. Onko suomalaisen miehen mahdotonta kirjoittaa jostakin muuta kuin vaikeasta ja traumaattisesta isäsuhteestaan, pienen pojan iskänkaipuusta ja siitä kuinka jokainen toive tuhoutui kun pappa ryyppäsi? Olemmeko lukeneet tämän kaiken kerta toisensa jälkeen? Varsinkin jos kirjailija on julkkis?

Ja mitä pidemmälle luin, sitä enemmän aloin ihmetellä sitä, olisiko tätä kirjaa julkaistu ollenkaan, jos kirjailija ei olisi julkkis? Jossakin haastattelussa Anssi Kela kertoi oman esikoiskirjasta mukana tulevasta ennakkopaineesta; siitä kuinka julkkiksen kirjan pitää olla paljon parempi kuin kirjojen keskimäärin, sillä ne joutuvat niin tiukan tarkastelun kohteeksi. Lukiessani Kelan esikoisen Kesä Kalevi Sorsan kanssa, huomasin tuon väitteen olevan täyttä huttua. Yksikään kustantaja ei olisi julkaissut teosta, mikäli kirjoilija ei olisi ollut julkisuuden henkilö ja noin kuin itsellään mainostavan kirjaansa. Tavallisen tallaajan ei olisi edes kannattanut yrittää tarjota painettavaksi moista raakiletta. Sama juttu on Peter Franzenin kanssa; huolimatta hienosti luodusta ajankuvasta ja loisteliaista kuvauksista, kirja ei kerro mitään sen kummempaa kuin mitä on jo tuhannesti paperille pantu. Jos tahtoo mielenkiintoisemman ja tuoreemman näkökulman aiempien sukupolvien lapsuuteen, kannattaa mielummin lukea Jalosen Poikakirja tai Lundánin Ilman suuria suruja.
Kommentit (5)

Lomalla
Kirjoitettu: 28.06.2012, 17:22:04
Kesälomaa on takana jo kohta neljä viikkoa ja edessä kuusi. Kuitenkin koko ajan tuntuu siltä, että aika loppuu kesken. Koko alkukesä ollaan oltu pupun kanssa torpalla, suurimman osan ajasta kahdenkesken, mutta onneksi muutama tuttu on käynyt kylässä torjumassa mökkihöperyyttä.

Se edellisbloggauksen aitta on nyt sitten valmis, maalattu sisältä ja ulkoa. Olin tyytyväinen, että sain rakennustyöt valmiiksi, kunnes pupu puolileikillään kertoi haluavansa yhden uuden rakennuksen lisää; pihakeinu kun on ihan taivasalla, ja koska keinun pehmusteita on tylsä käydä aina sateen tullen kantamassa sisälle, voisi koko keinun laittaa omaan avoseinäiseen katokseensa, johon samalla voisi tehdä tilaa ruokapöydälle. Katsotaan nyt, huvittaako alkaa rakentaa mitään tälle kesälle. Toki voin tehdä perustukset valmiiksi syksyllä ja värkätä ja puuhata koko talven. Toisaalta taas uusi rakennushomma kuulostaa kivalta haasteelta kesäisen makoilemisen keskelle.
Kommentit (0)

Valmis!
Kirjoitettu: 23.04.2012, 23:46:40 (Muokattu: 23.04.2012, 23:50:43)
Viikonloppuna tuli huoneen seinät maalattua kokonaan valmiiksi, ja samalla kaikki sähköt tuli kytkettyä toimintaan. Myös sivuikkunoiden päällä olevat räystäänaluset tuli koteloitua, mikä olikin epämiellyttävä homma, sillä mikään linja ei ollut suorassa; ei kattolevy, ei hirsi, eivät kattotuolit. Levyn asettaminen paikalleen oli siis aikamoista nykertämistä. On uskomatonta, kuinka paljon aikaa - ja hermoja - tuhraantuu jonkin aivan olemattoman yksityiskohdan värkkäämiseen.

Nyt täytyy vain odotella lämpimämpiä ilmoja lattian maalaamista varten.

Kommentit (0)

Turha kilpailla
Kirjoitettu: 18.04.2012, 19:16:18
"Ope, ei tämä äikkä oo koskaan niin kiinnostavaa kun kemia, kun täällä ei koskaan räjäytellä koeputkessa mitään. Täällä on vaan näitä kirjoja. Onhan niissäkin jotain juttuja, mutta silti."
Kommentit (0)

Uusi rakennusprojekti 4
Kirjoitettu: 17.04.2012, 12:33:15 (Muokattu: 17.04.2012, 12:34:18)
Nyt seinät on levytetty ja osittain maalattukin. Seuraavaksi pitäisi maalata lattia kiiltävän mustaksi, mutta se joutaa odottaa lämpimämpiä säitä.

Jos tulee mieleen ehdotuksia, miten huoneen voisi kalustaa, kirjoita toki kommenttisi. Yritän parhaani mukaan rakentaa kalusteet itse tai tuunata ne kierrätyshuonekaluista.

Kommentit (7)

Uusi rakennusprojekti 3
Kirjoitettu: 17.04.2012, 12:22:24 (Muokattu: 17.04.2012, 12:28:12)
Seinätkin on ensin paperoitu tervapaperilla vedon estämiseksi ja sitten vuorattu osb-levyillä.

Kommentit (0)

Uusi rakennusprojekti 2
Kirjoitettu: 17.04.2012, 12:19:59 (Muokattu: 17.04.2012, 12:20:48)
Lattia on levytetty valmiiksi ja kattoon kiinnitetty pari osb-levyä estämään pölyn varisemista vanhasta pärekatosta.

Kommentit (0)

Uusi rakennusprojekti
Kirjoitettu: 17.04.2012, 12:07:29 (Muokattu: 17.04.2012, 12:17:45)
Mökillä aloitimme liki kahden vuoden tauon jälkeen uuden rakennusprojektin. Saunarinteessä on maakellari, jonka päälle on rakennettu lautarunkoinen vaja. Kun päätimme kylpytynnyrin paikaksi tämän vajan pitkän sivun ja kun pupu ehdottomasti halusi saada jonnekin japanilaisen puutarhan ja kun minä suostuin hyväksymään sen ainoastaan samaisen vajan taakse näkösuojaan, ehdotti pupu, että vajasta tehdään japanilainen teehuone. Tämän teko alkoi nyt.

Kuvassa sivuseinä on jo korvattu japanilaiseen puutarhaan avautuvilla ikkunoilla ja lattiakoolauksetkin ovat jo paikoillaan.

Kommentit (0)

Omasta jumalharhastani
Kirjoitettu: 29.02.2012, 09:37:11 (Muokattu: 29.02.2012, 10:44:52)
Minusta Jeesus oli loistava tyyppi, joka teki oikein ja esimerkillään sekä kertomuksillaan yritti johdattaa toisia. Jos kaikki osaisivat tehdä hänen tapaansa, maailma olisi paljon parempi paikka. Jospa vain jokainen osaisi pyrkiä toisten kunnioittamiseen, suvaitsevaisuuteen ja siihen, että uskoisi toisesta hyvää... Mutta mitä tulee muuhun samaan henkilöön liitettyyn tavaraan, se on minulle yhdentekevää. Minulle kertomukset ristinkuolemasta, ylösnousemuksesta, pyhän hengen vuodattamisesta ja muusta ovat vain kertomuksia, joiden merkitysarvo minulle on yhtä pieni kuin vaikkapa neitsyt Maarian immenkalvon kohtalo. Ihan oikeasti: ajatelkaa aikuisten miesten kokoontuneen pohtimaan ammoin kuolleen naisen pienen kalvonpalasen käyttäytymistä synnytyksen aikana! Haloo..!

Jollakin tavalla ehkä uskon jonkun jumaluuden olemassaoloon ja asioiden mennessä oikein hyvin saatan automaattisesti pienen kiitoksen hänelle lähettää, kuten Lapuanmummani lapsena opetti. En kuitenkaan millään tapaa tarvitse kirkollista instituutiota tähän jumaluuteen uskomiseen, saati että antaisin hänelle erikseen krediittiä vaikkapa maailman luomisesta. Yhtä lailla minulle on merkityksetöntä se, jos joku fundamentalisti kertoo minulle joutuvani vaikkapa helvettiin, sillä pidän moista mauttomana ja uhkauksen toteutumista yhtä mahdollisena kuin vaikkapa lentävän spaghettihirviön saapumista Forssaan. Ensi toukokuussa varttia vaille seitsemän. Sillä kirjoitettu on.

Sitä paitsi helvettikuvailuista kasvoin irti jo lapsena Kuusamossa, jossa lestadiolaisten suurinta hupia tuntui olevan kuvailla erilaisia helvetin piinoja ja luetella, ketkä kaikki niissä joutuisivat kärsimään. Jo pikkukakarana minulle tuli sellainen olo, että kannattaisikohan jo hellittää näiden kiihkosta tärisevien, kuolapartaisten setien ja jumalanpalveluksissa synnintuntoon tulevien mummojen, jotka itkien pyysivät syntejään julkisesti anteeksi. Lestadiolainen jumalanpalvelus oli kyllä jotakin niin kammottavaa katsottavaa yhteisine itkuineen, kyttäävine jumalineen ja vaanivine perkeleineen, että varsinkin rippikouluiässä kirkkomerkintöjä kerättäessä vahvistui se vakaumus, että heti kun ikää riittää eroan kirkosta. Lisäksi minua hämmästytti se, kuinka monilapsisten perheiden äidit eniten kirkuivat olevansa synnintekijöitä. Jos on saattanut maailmaan 19-24 lasta, ruokkinut ja huoltanut ne, olen ihan varma, ettei ollut missään vaiheessa joutanut syntiä ajatellakaan. Oman äitini piti aika kiireisinä pelkästään me neljä kakaraa.

Lapuan puolen mummani oli taas evankelinen, joten jumalasuhdekin oli paljon helpompi; jumala oli huolehtiva isä, jota sai kiittää kaikesta. "Pannahan käret ristihin ja sanothan Isäällen kiitos kun meille tulii näin kaunis päivä!" Mielenkiintoista olikin katsoa, kuinka Kuusamon mummuni kuolinvuoteella kirkui ja pelkäsi nurkissa kyttäävän jumalan kostoa mitä hämmästyttävimmistä synneistä, lapualainen kiitti Isäänsä ja nukahti levollisena pois. Kiitti jopa rintasyövästään, se kun oli ilmeisesti ollut jumalan kanssa vaihturi, sillä heidän suvustaan ei taas kukaan ollut kuollut 30-luvulla keuhkotautiin.

Kirkkoa instituutiona en ole kaivannut koskaan. Lähetystyö on hirveintä kansanperinteen tuhoa, mitä kuvitella saattaa, ja kun lisäksi matkaan lähetetään ne pahimmat, uskossaan kiihkoisimmat, jotka jo pienestä pitäen ovat haaveilleet, kuinka pääsevät Ambomaalle neekerlapsia kastamaan, on alkuperäiskansojen kulttuurin tuho varmistettu. Kirkot rakennuksia ovat kyllä kauniita ja vaikkapa Kärsämäen kunnan uudesta puukirkosta näkee, että kirkko ylläpitää rakenneperinteen säilyttämistä.

Sinänsä minulla ei ole mitään kirkkoa ja uskontoa vastaan, niin kauan kun ne eivät yritä vaikuttaa kirkkoon kuulumattomien ihmisten elämään vaikkapa laiansäädännön kautta. Harvemmin jaksan vaivautua uskonnosta vaikkapa väittelyyn, sillä uskonto on nimenomaan uskoa, sokeaa varmuutta asioiden tilasta, ei tieteellisen tarkkaa tietämistä, tutkimista ja pohtimista. Hilpeintä uskontokritiikkiä esitti mielestäni Bertrand Russell teekannuteoriallaan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Russellin_teekannu).
Kommentit (12)

Kun nainen on synnyttänyt tytön, hän on kaksi viikkoa epäpuhdas samalla tavoin kuin kuukautisvuodon aikana
Kirjoitettu: 28.02.2012, 14:01:11 (Muokattu: 28.02.2012, 14:08:39)
Pyöriessäni netissä törmäsin eräällä keskustelupalstalla tällaiseen kommenttiin: "Suomen täytyy pitäytyä Raamatun laeissa ja määräyksissä mahdollisimman tiukasti, sekä Uudessa että Vanhassa Testamentissä esitetyissä."

Miten tämä eroaa kiihkouskovaisten suuresti pelkäämästä muslimifundamentalistien shariasta?
Kommentit (3)

Suhteen muutos
Kirjoitettu: 18.02.2012, 09:10:40 (Muokattu: 18.02.2012, 09:11:28)
Tulin joululoman jälkeen hiukan kipeäksi. Työterveyshuoltoon en päässyt, sillä sinne akuuttiakoihinkin oli kahden viikon jono. Päätin mennä käyttää sairaskuluvakuutustani ja mennä yksityiselle. Eilen tuli vakuutusyhtiön korvauspäätös. Siinä kerrottiin, kuinka yhtiö suorittaa korvauksen, mutta ei sairaskuluvakuutuksesta vaan lapsiturvavakuutuksestani, jollaista en edes tiennyt omistavani. Korvaus maksetaan luonnollisesti Pupun, huoltajani tilille.

Who's your daddy..?
Kommentit (1)

Kakola
Kirjoitettu: 16.02.2012, 18:05:15 (Muokattu: 17.02.2012, 08:38:33)
Kävin eilen katsomassa Linnateatterin ja Kaupunginteatterin yhteistyönäytelmän Kakola. En mennyt sinne kovinkaan suurin odotuksin, koska käsikirjoittaja Rasilan jutut eivät ole tähän asti tehneet kovin kummoista vaikutusta eikä kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ole mielestäni onnistuttu Krogeruksen Paremmissakin perheissä -näytelmän lisäksi tekemään mitään katsomisen arvoista aikoihin. Lisäksi Linnateatterin konsepti näyttää olevan varmistaa kavereille duunia ja unohtaa kaikenlaiset taiteelliset ambitiot.

Ja aluksi kaikki vaikuttikin juuri siltä. Kökköä dialogia, pikkuhauskoja roolihenkilöitä, salamavaihtoja kulisseissa, puuroutuva laulu. Mutta sitten... Pikkuhiljaa Rasilan teksti alkoi nousta; alkuun päälleliimatun oloinen isäänsä etsivän tytön rooli alkoikin kiinnostaa, liekö syytä ohjauksen vaiko Reeta Vestmanin uutteran näyttelijäntyön. Samoin Petja Lähde loi mielenkiintoisen ja hyvin läsnäolevan henkilön omasta vangistaan, joka ulkoiselta olemukseltaan oli sellainen että pupu katsoi minun tuijottamistani pariin otteeseen hieman huolissaan. Kaukosen Miska oli... Kaukosen Miska. Sitä samaa mitä aina ja joka roolissa. Eniten ihmettelin Veeti Kallion valitsemista päärooliin. Veetillä on nimi, se liene ainoa syy. Minkäänlaista karismaa tai kiinnostavuutta hän ei minun mielestäni onnistunut tavoittamaan ja laulunkin kanssa oli aika niin ja näin. Ongelma oli aika tavalla sama kuin monessa oopperassa; yleisön täytyy vain hyväksyä Julian rooliin satakiloinen koloratuurisopraano, vaikka ympärillä kuorossa olisi olemukseltaan paljon kiinnostavampia esiintyjiä. Petja Lähde olisi ollut huomattavammasti kiinnostavampi seurata musikaalin pääroolissa ja ehkä korkeat säveletkin olisivat sujuneet. Kaikkein parhain roolityö Severi Saarisen add-vanki Arppe, joka oli mielenkiintoinen ja oivaltava seurattava.

Pidin lavastuksen yksinkertaisuudesta ja siitä, että suuri näyttämö oli avattu takaseinään asti. Eleettömyys oli hienointa niissä sellikohtauksissa, joissa suuressa mustassa tilassa ainoa elementti on pieni valkea sellinikkuna. Lavastaja Jani Uljas on mielestäni tehnyt aivan erilaista työtä kuin kaupunginteatteriin koskaan ennen. Tuo riski kannatti ottaa. Ainoastaan joskus toivoisi että suurten näyttämön korkeuttakin uskallettaisiin käyttää hyväksi. Sellaisesta oli hieno esimerkki Tampereen työväen teatterin Chicagon Cell Block Tango -kohtaus, jonka nelikerroksinen vankilarakennus teki minuun suuren vaikutuksen. Vaikka Kakola sijaitsee yhdellä Turun korkeimmista paikoista, sijaitsi näyttämön vankila lähinnä Etelä-Pohjanmaan lakeudella.

Oudointa oli mielestäni musiikkien valinta. Jotkut biisit olivat hienoja, kuten PMMP:n Joutsenista se versio, jossa Veeti ei laulanut falsettia. Useat laulut olivat mielenkiintoisia, mutta suurin osa oli sovitettu niin sekaisiksi ja atonaalisiksi, etten minä sellaisista Stephen Sondheimin tyylin tavoitteluista oikein osannut innostua. Mielestäni sama kapellimestari on useana kesänä muussannut Samppalinnan kesäteatterissa lukuisat musikaalit liki tunnistamattomaan muotoon. Sääli sinänsä, sillä upeita ääniä joukosta löytyi monta. Muuten alan olla niin tympääntynyt keski-ikäistyvien miesnäyttelijöiden hevi-äijäilyihin. Ikään kuin jokainen päälakikaljuuntuva heteronäyttelijä olisi alkanut pelätä homoksi leimaantumista ja siksi identiteettivahvistusta etsitään oman kasarinuoruuden sukkahousu- ja tukkahevistä, jolloin miehillä oli asennetta ja naisilla tissit. Jospa näiden hevimusikaalien, -konserttien ja -jumalanpalvelusten keskeltä löytyisi sekin helmi, että joku muistaisi monen metallibändin tehneen uskomattoman hienoja balladejakin. Älkää nyt hitto vie ottako Poisonia tosissaan!

Mutta siis positiivinen yllätys tosiaan. Juttu ei kylläkään imaissut minua mukaan, vaan jäin sitä katsomaan hiukan ulkopuolisin silmin. Mutta silti se oli hienointa mitä isolla näyttämöllä on aikoihin ollut.
Kommentit (0)

Kun mä en vaan tykkää
Kirjoitettu: 10.02.2012, 12:14:59 (Muokattu: 10.02.2012, 12:15:23)
Hieno näkökulma; toisten ihmisoikeuksia saa rajata sen mukaan, mistä minä tykkään. Entä jos minä inhoan ylipainoisia viiksekkäitä asentajia? Voisiko niiltä kieltää ehdokkaiksi asettumisen? Ettei tarttis meidän normaalien sellaista katsella.

Kommentit (1)

Ei koske meihin kylmyys maan
Kirjoitettu: 03.02.2012, 11:07:26 (Muokattu: 03.02.2012, 11:07:38)
Pakkanen on tullut Turkuun ja ilmalämpöpumppumme saa totisesti tehdä töitä pitääkseen asunnon lämpimänä. Vaikka normaalisti iloitsen siitä, että kämppämme on muista taloyhtiön asunnoista täysin irrallaan oleva kivitalo, tällä hetkellä olisi kivaa, jos joka seinän takana ei olisi pelkkää kylmää ulkoilmaa. Kun lisäksi olohuoneen välikatto on aikoinaan purettu niin, että kaikki lämpö pakkaantuu parvelle, on onni meillä on kaksi toimivaa kakluunia, joilla saa lisäpotkua asunnon lämmittämiseen.

Sisareni kysäisi kerran, eikö takkojen lämmittäminen ole tylsää ja työlästä puuhaa. Että kun meillä on lattialämmitys koko asunnossa, miksi näemme sen vaivan, että jaksamme päivästä toiseen huhkia uunien kimpussa. Olimme pupun kanssa molemmat hämmästyneitä, emmekä oikein tajunneet koko kysymystä. Meistä uunien käyttäminen on mukavaa ja kivaa. Pidämme molemmat kuivan puun tuoksusta, takkatulen katsomisesta ja uunin luovuttamasta pehmeästä lämmöstä. Näin paukkupakkasella pupu tapaa sytyttää aamulla tulen uuneihin, ja minä taas suljen pellit ennen töihin lähtöämme. On kivaa syödä aamiaista tulen loisteessa. Alkuillasta taas lämmitämme uuneja toisen kerran, jota tasainen lämpö leviäisi huoneisiin yöksi.

Makuuhuoneeseemme lämpö ei oikein hyvin kierrä, mutta olemme säätäneet sieltä lattialämmitystäkin aika pienelle. Tapaamme vieläkin nukkua sylikkäin, jolloin on kiva tuntea toisen ruumiinlämpö. Huomaan, että en oikein osaa kunnolla nukahtaakaan, jos pupu ei pidä käsiään minun ympärilläni. Miten voikaan olla mahdollista, että elämä on minun tielleni kantanut tuollaisen ihmeen? On mukavaa, kun aiemmat suhteet ovat meistä molemmista hioneet kovimmat kulmat pois ja yhteiselo on aikas rauhallista... Mitenkäs sen sanoisin? Tavallista? Tavallista siinä suhteessa, että ei meille oikein tapahdu mitään kummempaa, ei suuria mullistuksia, ei suurta draamaa. Ihan sellaista tavallista vaan, tasaista kuin uunin lämpö.
Kommentit (3)

Ettehän te ole
Kirjoitettu: 26.01.2012, 22:04:28 (Muokattu: 26.01.2012, 22:36:14)
Naamakirjasta luin, kuinka serkkujeni isä, tädistäni eronnut mies, joka viettää puolet vuodesta Thaimaassa, kertoi käyneensä lähetystössä. Hän kertoi, kuinka äänestetty on, muttei homppelia. Päivitys oli saanut välittömästi muutamia tykkäyksiä ja parisen kiittävää kommenttia, joissa yhdessä kerrottiin, kuinka toinen ehdokkaista ottaa votkan jäillä ja toinen jätkän voilla. Kirjoitin omaksi kommentiksi kysymyksen: "Mikä meissä homoissa on niin pahaa?" Aika pian molemmat serkkuni tykkäsivät kommentistani.

Pian tätini ex-mies lähetti privaviestin, jossa hän pahoitteli päivitystään. Kirjoitin hänelle, kuinka jokainen saa äänestää niin kuin tahtoo, mutta yhtä typerää kuin se, että äänestää Haavistoa vain siksi että hän on homo, on se, että äänestää häntä vastaan vain siksi että hän on homo. Kysyin myös, miksi hän ei ole maininnut minulle ja pupulle, mikäli hänellä olisi ollut jotakin meitä vastaan, samoissa pöydissä kun nyt ollaan oltu kymmenisen vuotta sukujuhlissa. Vastaus tuli pian. Se painotti sitä, ettemme me pupun kanssa olleet homoja sillä lailla kuin Haavisto. Me vain olemme pitkään yhdessä ollut pari, mutta Haavistohan on homo, kuten kaikki tietävät.

Mietin, pitäisikö minun vielä jaksaa vastata. Pitäisikö kirjoittaa ja kertoa, että kyllä mekin ollaan.

Pahinta sorttia.
Kommentit (10)

Pelottavan kohtaaminen
Kirjoitettu: 24.01.2012, 16:22:29 (Muokattu: 24.01.2012, 16:23:40)
Parturissa ollessani lueskelin uusinta Image-lehteä. Siinä kolumnisti Tuomas Sorjamaa kirjoitti kohtaamisestaan teini-ikäisen kanssa. Hän kertoi, kuinka teinin tapaaminen paljastaa aina aikuisen heikkoudet; sen kuinka ei tiedä mitään uusimasta musiikista tai pop-kulttuurista. Kolumnisti oli ilolla pistänyt merkille nuoren t-paidan, jossa komeili ysäribändin logo. Juuri kun hän oli ajatellut voivansa knoppijuttuja kertoillessaan muuttua nuoren silmissä tylsästä aikuisesta mielenkiintoiseksi henkilöksi, nuori kertoi, ettei kuuntele kyseisen bändin musiikkia. Lopputeksti käsitteli bändipaitoja, musiikkia, fanitusta ja muuta, mutta en lukenut sitä loppuun. Jumitin jotenkin tuohon ensimmäiseen kappaleeseen.

Mietin, millaisilla lähtöasenteilla Sorjamaa oli lähtenyt nuorta tapaamaan. Aikuisella on siis heikkouksia, jotka nuori välittömästi paljastaa. Aikuisen kuuluu olla viisaampi ja mielenkiintoisempi ja nuoren hyväksyntä on jotenkin salaperäisin keinoin ansaittava. Millainen salaperäinen otus teini on, jos heikkouksiaan ei saa paljastaa ja suosioon täytyy yrittää päästä? Vai taannummeko me aikuiset välittömästi omiin teini-iän rooleihin, jos yritämme viestiä teinin kanssa?

Jollakin tapaa jäin erityisesti pohtimaan tuota heikkous-kohtaa. Onko se, ettei tiedä nuorisomusiikista mitään, aikuiselle heikkous? Vai voisiko kuvion keikauttaa niin päin, että se olisikin ala, jossa nuori saattaisi olla mestari? Jospa teiniä ei tarvitsisi lähestyä ylästatuksesta, kaikkitietävänä ja kaiken osaavana, vaan tasa-arvoisena; silmän tasolta. Osaisi siinä sitten oman alansa asiat täydellisesti ja antaisi toisen osata omansa. Tokihan se johtaa sellaiseen hassuun ajatukseen, että nuorta voisi kokeilla kuunnella. Kun huomaa, että toinen osaa ja taitaa, voisikin pysähtyä ja antaa toisen opettaa jotakin. Tekstissään kolumnisti harmitteli, ettei voinutkaan olla tiedoillaan teinin yllättävä Kiinnostava Aikuinen. Syntyykö kiinnostavuus vain siitä, että osaa kaiken paremmin kuin nuori, vaiko vastavuoroisuudesta?

Omassa ammatissani, sekä luokassa että opehuoneessa, törmään aika usein kolumnistin ongelmaan. Aikuisuus turhan usein määritellään kaikkivoipaisuuden kautta, jolloin nuori on jollakin tapaa epätäydellinen aikuinen, mutta josta saadaan laatutavaraa, kunhan tietoa riittävästi kaadetaan sen pääkoppaan. Tällöin aikuinen yleensä pakenee aikuisuuden roolin taakse ja on valmis milloin tahansa tarttumaan auktoriteettiriitaan, kun kulissin repeämän havainnut teini haastaa opettajan tietojen kaksinkamppailuun. Aikuisten kesken saatan vallan mainiosti kertoa, etten ymmärrä lätkää, tosi-tv:tä tai konjakin makua. Miksi en siis voisi tunnustaa teini-ikäiselle, ettei minun mielestäni musiikkimaailmassa ole tullut esille mitään mielenkiintoista sitten ysärin lopun. Jos (ja kun) teini esittää vastalauseensa, ja kenties kuuntelututtaa omaa mielimusaansa, voidaan päästä jopa kaikkein pelottavimpaan. Tasa-arvoiseen keskusteluun.

Hui.
Kommentit (2)

Ihmeistä suurin
Kirjoitettu: 20.01.2012, 17:19:13 (Muokattu: 20.01.2012, 17:22:27)
Ajattelin lähteä tänään baariin katsomaan teatteri Kantanäyn homokabareen viimeistä esitystä. Lava on täynnä tuttuja ja toivottavasti myös katsomo. Muutenkin on kiva mennä pitkästä aikaa ulos, sillä viime kerrasta on aikaa jo parisen kuukautta.

Hämmästys oli suuri kun pupu ilmoitti lähtevänsä mukaan. Hän ei yleensä jaksa lähteä iltasella minnekään, mutta tällä kertaa hän innostui liittymään seuraan. Olen paitsi ällikällä lyöty, myös hulppean tyytyväinen. Täältä tullaan, Suxes! Tervehtiä saa jos tunnistaa.
Kommentit (6)

Ovi
Kirjoitettu: 19.01.2012, 19:08:56
Talvi oli koskettanut kolkuttimeen.

Kommentit (3)

Valo
Kirjoitettu: 19.01.2012, 19:08:21
Teimme pupun kanssa pihalyhdyille varjostimet kierrätystavarasta. Sitä kun oli piha täynnä.

Kommentit (0)

Olematon hyödyke
Kirjoitettu: 14.01.2012, 14:21:43 (Muokattu: 24.01.2012, 23:25:16)
Myydäänkö missään kellonperiä? Tarvitsisin taskukellooni vitjan tilalta kellonperät, mutta kukaan myyjä ei oikein edes tunnu tietävän, mikä sellainen on.

Joskus aikoinaan olin Ylellä statistina ja siellä kostyymiini kuului liivi, jonka taskusta roikkui kaunis, koristeellinen kangassuikale, josta taskukellon sai vedettyä ulos taskusta. Kun oma taito ei riitä sellaisen tekemiseen, on pakko etsiä valmista.
Kommentit (3)

Golden Sea Sands
Kirjoitettu: 22.12.2011, 04:51:33
Takana jo viisi paivaa taalla Thaimaassa. Mukavaa on ollut; ihmiset miellyttavia, siskon perheen kanssa kivaa, ruoka hyvaa ja rannat upeita. Kannykka ei ole toiminut kertaakaan, ja taydelinen puhelin- ja tekstiviestipimento on oikeastaan kivaa.

Siltikin mielessa tykyttaa ajatus siita, etta tata kestaa viela vajaat puolitoista viikkoa. Lomakohde on aika pieni ja sen nahtavyydet on koluttu puolessa paivassa. Pelkka rannalla makaaminen alkaa kayda akkia tylsaksi ja sisarentyttarelle ominainen kouristuksenomainen shoppailu ei oikein kiinnosta, koska en oikein tarvitse mitaan. Jos haluaisi lahtea kauemmas, vaikkapa Siang Main kulttuurin muistoja tutkimaan, pitaisi menna lentaen, mika taas on aivan liian kallista. Lisaksi hotellit ovat tulevien lomien takia siella taynna, minka varmistin, kun mietin, olisiko pupua pitanyt kayttaa katselemassa sademetsavyohykkeen kasveja.

Taytyy varmaan keskittya katsomaan lahiymparistoa ja kaikkea pientakin, mita taalta loytyy. Tai opetella olemaan vaan.
Kommentit (1)

Lentokentällä
Kirjoitettu: 17.12.2011, 18:39:10
Nyt alkaa hiljalleen uskoa, että loma alkaa. Parin minuutin päästä sisko tulee lastensa kanssa ja sitten lähdetään.
Kommentit (0)

Lentokentällä
Kirjoitettu: 17.12.2011, 18:36:15
Nyt alkaa hiljalleen uskoa, että loma alkaa. Parin minuutin päästä sisko tulee lastensa kanssa ja sitten lähdetään.
Kommentit (0)

Matkanalustunnelmia
Kirjoitettu: 17.12.2011, 09:06:45
Lähteselvitys tehty etänä, vahvistus tullut kännykkään. Laukku liki pakattu. Ajatus siitä, että iltapäivällä lähdetään, täysin hukassa.
Kommentit (0)

Curling
Kirjoitettu: 15.12.2011, 15:42:38 (Muokattu: 15.12.2011, 15:43:16)
Erään ysiluokan mopo on alkanut keulia oikein kunnolla. Viime oppitunnin saldo: Kolme ei kyennyt istumaan paikallaan 45 minuuttia, viidellä ei ollut mukana oppikirjaa tai vihkoa, kahdella ei ollut kynää tai kumia, yhdellä ei edes koko laukkua. Kaksi myöhästyi vartin. Neljä oli unohtanut kirjansa kaappiin. Opettajan käydessä käytävässä yksi kuvasi luokkatoveristaan salaa kuvia, joita latasi luvatta Facebookiin. Otti pois vasta kun opettaja käski. Pidin luokalle kunnon keskustelun siitä, että nyt tienataan kevään yhteishakua varten arvosanoja. Että nyt pitää saada kaikille opiskelun perustaidot kuntoon, sillä jatko-opintopaikoissa ei opettajien mielenkiinto riitä monipolvisten verukkeiden kuuntelemiseen. Ei ketään kiinnosta, söikö koira kotiaineen. Se, joka ratkaisee on, se onko paperi opettajan pöydällä sovittuna aikana.

Ilmoitin tilanteesta wilma-ohjelman kautta kotiin; kerroin että heti joulun jälkeen alkaa tehostettu kurikampanja, josta olisi hyvä keskustella kotona lasten kanssa. Toivoin kotien tukea kurinpidolle, sillä minusta on kurjaa, jos oppilaan haave jatko-opintopaikasta kariutuu siihen, että arvosanat laskevat koska ei vaan huvittanut lukea kirjaa tai että ei muistutuksista huolimatta vaan jaksanut kirjoittaa työhakemusharjoitusta. Huoltajilta tuli positiivista palautetta - kaikilta paitsi yhdeltä, joka haukkui koulun ja opettajan ja hämmästeli, miten opettaja tohtii edes epäillä etteikö lapsia kotona kasvatettaisi. Huoltajan palaute oli todella kiukkuista ja aiheetonta; en missään vaiheessa tekstiäni epäillyt kotien toimintaa, vaan pyysin tukea omalleni. Lopetus oli mielenkiintoisen outo; haukuttuaan koulun ja opettajan linjaukset, lapsen saamat sanktiot ja muut, hän toivotteli hyvät ja rauhalliset joulut.

Hämmästelin sitä, että huoltaja oli vastannut wilma-viestiini niin, että hänen oma tekstinsä oli mennyt kaikkien tämän luokan huoltajien nähtäväksi, mutta mietin, josko hän halusi muiden ottavan kantaa tilanteeseen. Tänä aamuna tuli sitten uusi viesti, jossa huoltaja kauhistuneena toteaa viestin näkyvyyden ja pyytää minua auttamaan häntä, jotta saisi viestin poistettua ohjelmasta. Minulla ei siihen ole käyttäjäoikeuksia, mutta huoltaja vaati ottamaan yhteyttä atk-tukeen. Kokeilin soittaa sinne kertaalleen, mutta en päässyt läpi.

Mitä luulette, mikä on opettajan mielenkiinnon aste soittaa uudelleen?
Kommentit (2)

Lämpö
Kirjoitettu: 14.12.2011, 14:20:07
Tuntuipa kivalta saada pitkästä aikaa blogattua.
Kommentit (1)

<< Tuoreemmat Vanhemmat >>

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy