Ylen tutkimus: Suhtautuminen tasa-arvoiseen avioliittoon jakaa suomalaisia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 17

Ylen Taloustutkimuksella teettämässä Pirstoutunut Suomi -kyselyssä selvisi, että suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuteen jakaa suomalaisia. Etenkin ikäryhmien välillä suhtautumisessa on suuria eroja.

Taloustutkimuksen toteuttamassa selvitettiin suomalaisten kantoja ns. arvokysymyksiin ja etsittiin asioita jotka jakavat eniten kansan mielipidettä.

Haastatellut saivat kertoa kantansa 12 muun asian lisäksi kysymykseen "samaa sukupuolta olevilla pareilla pitää olla oikeus avioliittoon" viisiportaisella asteikolla. Asiaa saattoi kannattaa vahvasti tai jonkin verran, samoin vastustaa. Lisäksi asiaan oli mahdollista vastata neutraalisti.

Tutkimukseen haastateltiin loka-marraskuun vaihteessa 2013 kaikkiaan 1008 henkilöä. Virhemarginaaliksi ilmoitetaan 3 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Kaikkiaan samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vastaajista 35 kertoi olevansa "vahvasti samaa mieltä". Vahvasti eri mieltä ilmaisi olevansa 23 prosenttia vastaajista. Juuri homoavioliittokysymyksessä vastaajien näkemykset jakautuivat eniten.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Alle 50-vuotiaista vastaajista suurin osa kannattaa avioliitto-oikeutta samaa sukupuolta oleville pareille, kun taas 65-vuotiaissa ja sitä vanhemmissa vastustajia on 57 prosenttia.


Nuorimmassa tutkimuksen ikäryhmässä (15-24-vuotiaat) homoparien avioliitto-oikeutta kannatti vahvasti miltei puolet ja jonkin verran runsas 15 prosenttia. Sekä vahvasti että jonkin verran vastustajia oli noin 10 prosenttia. Yhteensä puolesta oli noin 65 prosenttia ja vastaan noin 20 prosenttia.

Ikäryhmissä 25-34- ja 35-49-vuotiaat vahvan kannatuksen ilmaisi yli 40 prosenttia vastaajista ja hieman vajaa 20 prosenttia ilmaisi kannattavansa avioliitto-oikeutta jonkin verran. Vahvasti vastustavia oli vajaa 20 prosenttia ja jonkin verran vastustajia noin 10 prosenttia. Yhteensä puolesta oli runsas 60 prosenttia ja vastaan vajaa 30 prosenttia.

Ikäryhmässä 50-64-vuotiaat vahvasti kannattavia oli runsas 25 prosenttia ja jonkin verran kannattavia hieman alle 25 prosenttia. Vahvasti vastustavia oli noin 25 prosenttia ja jonkin verran vastustavia runsas 10 prosenttia. Yhteensä puolesta oli runsas 50 prosenttia ja vastaan runsas 35 prosenttia.

65-vuotiaista ja sitä vanhemmissa vahvasti kannattavien osuus oli 15 prosenttia ja jonkin verran kannattavien osuus 20 prosenttia. Vahvasti vastustavien osuus oli yli 40 prosenttia ja jonkin verran vastustavia 15 prosenttia. Yhteensä puolesta oli noin 35 prosenttia ja vastaan 57 prosenttia.


Avioliitto-oikeutta kannatetaan eniten pienituloisimpien ryhmässä. Tulos käy yksiin sen tosiasian kanssa, että etenkin nuorissa pienituloisuus on korostunutta. Myös suurituloisimpien joukossa tasa-arvoinen avioliitto-oikeus sai keskimääräistä suuremman kannatuksen.


Vastaajilta kysyttiin myös kantaa esimerkiksi ruotsin kielen asemaan Suomen toisena virallisena kielenä, susien vapaampaan metsästämiseen ja suhtautumiseen sosiaalitukiin.

Vastaajat kertoivat myös kuinka tärkeänä nämä pitävät kysyttyjä asioita. Samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeus ei kuulunut tärkeimpiin asioihin, vaan ilmastoasiat ja naisten tasa-arvoinen asema nousivat merkittäviksi kysymyksiksi.

Yle: Homoliitot, ruotsin kieli ja sudet jakavat suomalaisten mielipiteet jyrkimmin

17 kommenttia

Testasin Ylen sivustolla oman asennoitumiseni. Tulos oli (odotetusti) Pandakarhu, joka on "maailmanparantaja ja julkisen talouden ystävä. Hän on kaupungissa asuva eläkeikäinen nainen". Tuo määritelmän loppuosa kyllä tuli minulle yllätyksenä... :))
Leijonan sain tuloksekseni. Siis kuulun joukkoon "lakia ja järjestystä korostavat konservatiivit".