Tänään USA:ssa ilmestyvässä Astonishing X-Men -lehdessä supersankari
Northstar (suomeksi Pohjantähti) kosii Marvel-sarjakuvakustantamon mukaan poikaystäväänsä Kyle Jinadua. Northstar on Marvelin sarjakuvien ensimmäinen avoimesti homo hahmo.
Vuodesta 2009 seurustellut pari saa toisensa, kun häiden aika on 20. kesäkuuta ilmestyvässä lehdessä.
X-Men tunnetaan suomeksi nimellä Ryhmä-X. Se on yksi sarjakuvakustantaja Marvelin vanhimmista sarjakuvista ja kertoo mutanteista koostuvasta supersankarijoukosta. Ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1963, ja siitä on sittemmin tehty animaatiosarja ja viisi elokuvaa.
Nyt avioituva Northstar on supernopea ja osaa lentää. Oikealta nimeltään hän on Jean-Paul Beaubier. Hahmo on esiintynyt sarjakuvassa vuodesta 1979 lähtien.
Kyle Jinadu:
marvel.wikia.com
Jean-Paul Beaubier / Northstar
marvel.wikia.com
Nykyään The Walt Disney Companylle kuuluva Marvel Comics on yhdysvaltalainen sarjakuvakustantamo, joka on DC Comicsin ohella toinen Amerikan suurista kustantamoista. 1930-luvulla perustetun newyorkilaisen yhtiön 1960-luvulla alkanut menestystarina perustuu erityisesti supersankarisarjakuviin.
Kuva: Marvel Comics
Kaapistatulo luvassa sarjakuvamaailmassa
Viime aikoina on aprikoitu sarjakuvien ja valkokankaiden superhahmojen mahdollista homoseksuaalisuutta. Esimerkiksi Batmanin seksuaalisesta suuntautumisesta on puhuttu pitkään. Vettä myllyyn toi Batmania tekevän DC Comicsin piirtäjä Grant Morrison, kun hän ilmoitti pitävänsä Batmania homoseksuaalina.
DC Comics -kustantamon johtaja puolestaan ilmoitti hiljan, että eräs kustantamon merkittävistä hahmoista tulee kesäkuussa "ulos kaapista" ja että tästä olisi tulossa "merkittävimpiä homoseksuaaleja hahmoja". Netin foorumeilla ja sosiaalisessa mediassa pohditaan, kuka tämä hahmo on. Paljastus on luvassa kesäkuussa julkaistavassa lehdessä.
Lukijoiden kommentit
Tässä on mieltä, sielua ja sydäntä ilahduttava artiikkeli, joka sopii mainiosti luettavaksi tänä aurinkoisen kirkkaana kevätpäivänä. Mainiota on myös se, että homoseksuaalisuus tulee esiin upean raikkaana ja elämää ilahduttavana. Samaan aikaan homofobia voi sulkeutua itse rakentamiinsa häpeän kaappeihin.
Jälleen kerran tulee mieleen tuo Eeva Kilven runo:
Siis kauneutta on.
Rakkautta on.
Iloa on.
Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,
puolustakaa niitä.
Onnellinen mies (ei rekisteröitynyt) • 23.05.2012 11:55
Erään uutiseen linkitetyn sivuston kommenttipalstalla tuli eteen taas vanhasta suomalaisesta - ja nykyisestä pietarilaisesta - lainsäädännöstä tuttu kehotuskieltoon liittyvä, erään isän kirjoittama ilmaisu "encourages ****sexuality" (ja oletan että ****:lla oli korvattu sana homo) eli että "rohkaisee/kannustaa homoseksuaalisuuteen". Se sai miettimään, miten tuo palstalle kommentin kirjoittanut isä - ja maailma - ei ole samassa yhteydessä yhtään huolissaaan kyseisessä Marvel-sarjakuvassakin esiintyvästä väkivallan esittämisestä "välivaltaan rohkaisemisena".
Dilemma (ei rekisteröitynyt) • 26.05.2012 17:51
Mä odotan edelleen että Jäämies juoksee alttarille ja huutaa:"Please Stop the Wedding i love this man." Vaikka Pohjantähden ihastus siihen oli aika yksipuolista.
Slashboy (ei rekisteröitynyt) • 12.06.2012 19:24
Kommentoi juttua: (Lähetä asia- ja kirjoitusvirheistä viesti henkilökohtaisesti kirjoittajalle, ei julkaistavaksi kommentiksi)
Jos lähetät julkaistavaksi tarkoitetun kommentin, se näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.