Viesti on selvä: Avioliittolain uudistamisen aika on nyt

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Sami Mollgren
  • 1

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on puolessa vuodessa kerännyt yli 163 000 kannatusilmoitusta. Kannatusilmoituksia on yli kolminkertaisesti vaadittuun vähimmäismäärään verrattuna.

Torstaina 19.9. julkaistiin myös Tahdon2013-kampanjan Taloustutkimukselta tilaaman mielipidemittauksen tulos. Sen mukaan 58 prosenttia suomalaisista kannattaa avioliittolain muuttamista yhdenvertaiseksi. Tavoiteltu lakiuudistus antaisi jokaiselle oikeuden mennä avioliittoon riippumatta puolison sukupuolesta. Tällöin parit olisivat lain edessä sukupuolesta riippumatta yhdenvertaisia.

Uusimman mittauksen tulos on selkeästi linjassa useiden viimeiaikaisten kyselyiden tulosten kanssa. Voidaan varsin huoletta sanoa, että mittauksen tulos edustaa kansan mielipidettä riittävällä täsmällisyydellä.

Kansalaiset ovat ilmaisseet halunsa muutokseen

Tukijoiden ylivoimainen osuus kyselyn vastaajista ja kansalaisaloitteelle tukensa ilmaisseiden suuri määrä ovat selkeä viesti siitä, että poliitikkojen työksi katsotaan avioliittolain uudistaminen kansalaisaloitteessa esitetyn mukaiseksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Toki uudistuksella on vastustajansa ja vastustajat kokevat vastustuksensa oikeutuksi. On selvää, että ennen päätöstä aihe täytyy keskustella halki - jälleen kerran. Jokainen mielipide ansaitsee tulla kuulluksi. Yhtä selvää on, että toiset huomiot ovat painavampia vaakakupissa kuin toiset.

On esimerkiksi selvää, että samaa sukupuolta olevien parien oikeus yhdenvertaisuuteen on merkittävämpää kuin hatarasti perustellut väitteet siitä, että uudistus jotenkin heikentäisi heteroparien asemaa. Yhdenvertaisuuden nimissä mahdollinen heikennyskin voisi olla perusteltua, mutta tällaista heikennystä ei edes ole uhkakuvissa.

Usein esiin nostettuihin huomioihin kuuluvat myös perheihanteet ja adoptio-oikeus. Avioliitto-oikeuden laajentamisella ei ole kuitenkaan käytännössä mitään vaikutusta siihen, miten perhe-elämä ja vanhemmuus tosimaailmassa toteutuvat. Erilaiset perhemuodot tarvitsevat yhteiskunnan tuen ja suojan. Sama koskee adoptioita ja adoptio-oikeutta. Jokainen adoptioprosessi on yksilöllinen ja siihen liittyy aina lapsen parhaan arvioiminen ja toimiminen sen mukaan.

Avioliitolain uudistaminen ei mullista mitään olemassaolevaa. Se ainoastaan parantaa erään varsin pienen ryhmän asemaa.

Tasa-arvoisen avioliittolain kannatus 58 prosenttia
Suomen kansan vuoro ilmaista halunsa yhdenvertaisuuteen

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • ERKKI - VAASA
  • 19.9.2013, 21.55
Vuoden 2012 keväällä keskustelin Perussuomalaisten vaasalaisen kansanedustaja Maria Tolppasen kanssa sukupuolineutraalista avioliitolaista. Tuo muka edistyksellisenä itseään pitävä vaasalaiskansanedustaja lähes hiiltyi heti kun kyseisestä laista tuli puhe. Hän perusteli kielteistä kantaansa muun muassa perintöoikeudellisilla syillä. Totesin hänelle että perintökaari nyt tuskin antaa aihetta kielteisyyteen ja sanoinkin ettei hän tietysti voisi ryhmänsä vahvojen homofoobikkojen takia muuta sanoakaan. Siihen ei arvon rouva kommentoinut muulla tavoin kuin suuta mutristamalla. Että se siitä Perussuomalaisten tasa-arvokäsityksestä.
On jokseenkin varmaa että Perussuomalaisten ja Suomen Keskustan edustajien taholta kohdistuu suurin vastustus kyseistä lakia kohtaan.
Ainoa toivo näyttää olevan poliittinen vasemmisto joskin sen painoarvo nykyisessä eduskunnassa on valitettavan pieni!