Väkivallalla Kiovan Prideä vastaan

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 1

Eilen oli tarkoitus järjestää Kiovan pride-kulkue. Poliisi oli antanut luvan. Turvasyistä pride-marssijat olivat lähdössä kymmenestä eri paikasta kohti yhteistä salaista kokoontumispaikkaa. Kuitenkin jo alkuvaiheessa tuli tieto, että väkivaltainen 500 hengen joukko oli odottelemassa ja poliiseja oli vain pari autollista. Pride-marssi peruutettiiin. Mukana pride-tapahtumassa oli Ruotsin RFSL:n puheenjohtaja Ulrika Westerlund. Hän kertoi illalla tapahtumista QX:lle.

Järjestäjät yrittivät neuvotella poliisin kanssa, mutta samaan aikaan saapui tietoja jalkapallohuligaaneista, jotka olivat liikkeellä estämässä väkivalloin pride-marssin. Poliisi oli hyvin huonosti varautunut väkivaltaan. Pikaisesti koollekutsutussa lehdistötilaisuudessa kerrottiin tilanne, ja samaan aikaan Reutersin kameroiden edessä Ukrainen Gay Foorumin puheenjohtaja pahoinpideltiin julmasti. Väkivalta keskeytti myös lehdistötilaisuuden. Tapahtumaa olivat seuraamassa myös saksalainen kansanedustaja Volker Beck ja Latvian Mozaika-järjestön edustajat sekä Amnestyn delegaatio. Volker Beck arvioi, että vastamielenosoittajia oli 1000 ja poliiseja 200. Kaksi ihmistä on nyt sairaalassa vammojen vuoksi. Maanantaiksi suunniteltua HLBTI-konferenssia uhattiin jo eilen väkivallalla.

Tilanne oli Kiovassa muutenkin uhkaava. Kaksi miestä tuhosi eräässä Kiovan galeriassa valokuvanäyttelyn, joka kuvasi homoelämää.

Lähipäivinä tullan varmuudella keskustelemaan lisää siitä, onko Kiova sopiva paikka jalkapallon EM-kisoille.


Video ja kuvia Kiovasta

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

http://tsn.ua/ukrayina/u-kiyevi-nevidomi-u-maskah-pobili-organizatoriv-gey-paradu-video.html

http://tsn.ua/foto/gey-parad-u-kiyevi-zakinchivsya-rozpravoyu-nad-yogo-organizatorami.html

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • tsau
  • 21.5.2012, 20.34
ihme menoa, todella surullista.