Turku pride huipentui lauantaina kulkueeseen

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren

Turussa järjestetty pride-kulkue kokosi lauantaina Turun keskustaan noin 2 900 osallistujaa. Iltapäivällä aurinkoisessa ja lämpimässä säässä otsikoilla "Lupa rakastaa - oikeus olla" järjestetty kulkue eteni taidemuseonmäeltä puistojuhlapaikkaan Vanhalle Suurtorille. Poliisin mukaan kulkue sujui rauhallisesti.

Lasten puistojuhla ja perhepiknik

Aamupäivällä alkanut lasten puistojuhla ja perhepiknik keräsi kymmeniä sateenkaariperheitä viettämään yhdessä aurinkoista lauantaipäivää Puolalanmäelle. Tapahtumassa puhui lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila. Hän kertoi viestineensä opetushallitukselle siitä, että koulujen järjestyssäännöt tulisi päivittää nykypäivään; ottamaan esimerkiksi huomioon moninaisuus, monikulttuurisuus ja se, mitä lapset viestivät. Hän totesi, että oppilaista 70 prosenttia katsoo, että aikuiset eivät puutu koulukiusaamiseen. Vakavasti olisi hänen mukaansa otettava myös se, että puolet oppilaista kokee, että opettaja ei ole kiinnostunut lasten kuulumisista.

Järjestyksessään toinen Turku Pride

Pride-tapahtuman taustajoukoissa vaikuttava Tom Linkinen kertoo ranneliike.net -sivustolle, että Turun kaupunki suhtautuu tapahtumaan myönteisesti. Se esimerkiksi liputtaa parhaillaan sateenkaarilipuilla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tulevien vuosien tapahtumien suunnittelu ei ole vielä alkanut, mutta Linkinen arvioi kahtena vuonna toteutetun tapahtuman jo luoneen pohjan tulevaisuutta ajatellen. Varsinaisesti tapahtuman toteuttaa vapaaehtoinen aktivistien joukko, talkoolaiset. Syksyllä 2014 perustettu Turku pride -yhdistyksen myötä syntyi selkänoja tapahtuman järjestämiselle.

Prideen liittyvä taideprojekti ilkivallan kohteena

Pride-tapahtuman yhteydessä toteutettuun kantaaottavaan #tvattlina-sateenkaaripyykkinaru-taideprojektiin liittyvät pyykkinarut Aurajoen rannassa ovat Titanik-gallerian mukaan joutuneet ilkitöiden kohteeksi. Vaatteita on varastettu ja pyykkinaruja katkottu. Pyykkinarut ovat osa Ilar Gunilla Perssonin ja Heidi Lunabban taideprojektia nimeltä Pyykkinaru saateenkaaren väreissä.

Lasten puistojuhla ja perhepiknik Puolalanpuistossa (kuva: Mikko Kivinen)

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila (kuva: Mikko Kivinen)
Audio
Lasten Turku Pride -kummin, lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttilan puheenvuoro (tallennus: Mikko Kivinen)
Kulkueeseen järjestäytymistä Taidemuseonmäellä (kuva: Mikko Kivinen)

Kulkue liikkeellä (kuva: Mikko Kivinen)
Kulkue liikkeellä (kuva: Mikko Kivinen)
Kulkue liikkeellä (kuva: Mikko Kivinen)
Kulkue liikkeellä (kuva: Mikko Kivinen)

Turku Pride 2015 Facebookissa
Kuvagalleria: Turku Pride 2015
Turku Pride käynnistyy - mukana pyykkinaruja sateenkaaren väreissä

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!