Tampereen Setan kavallus oikeudessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Ryk
  • 3

Tampereen Setan entinen taloudenhoitaja ja kaksi entistä puheenjohtajaa joutuvat tämän kuun lopulla vastaamaan käräjäoikeudessa heitä vastaan nostettuihin syytteisiin Tampereen Setan omistaman yhtiön varojen kavalluksesta. Lisäksi syytettyinä on kolme muuta henkilöä, jotka ovat olleet Tampereen Setan omistaman yhtiön hallituksessa.

Tampereen kihlakunnansyyttäjä Lassi Saarenmaa on nostanut syytteet törkeästä kavalluksesta ja kirjanpitorikoksista ajalta 1998 – 2004. Kavallettu summa on lähes 290.000 euroa.

Poliisitutkinta aloitettiin jo vuonna 2004, mutta aineiston laajuuden ja epämääräisyyden vuoksi esitutkinta saatiin päätökseen vasta tämän vuoden keväällä, kertoo rikosylikomisario Jukka Ruhanen Tampereen poliisilaitoksen talousrikososastolta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

3 kommenttia

Tapauksen taustoista ei taida olla kerrottu julkisuuteen oikein mitään? Muistelen että alkuvaiheessa kun tapauksesta uutisoitiin, poliisi arveli, että talousepäselvyyksien takana on voinut olla osittain ammattitaidottomuus rahaliikenteen kirjanpidossa. Kavallukset ovat erittäin usein yhden hengen rikoksia, joita ei juonita porukalla. Varsinkaan pienehköissä yhdistyksissä. Siksi tuntuu oudolta, että syytettyjä on noin monta, peräti 5 henkilöä. Väkisin tulee spekuloitua, että mahtaisiko teossa olla tahallisuuden lisäksi taustalla myös ymmärtämättömyyttä talouden hoidossa?
Tampereen SETA ry ei kuitenkaan ole oikeudenkäynnissä asianosainen vaikka niin voisi taas ymmärtää. Kyseessä on ko. ajankohtana Tampereen Setan omistuksessa olleen ravintolaosakeyhtiön kirjanpitäjään ja osakeyhtiön hallituksen jäseniin liittyvä oikeudenkäynti. Yhdistyksen hallituksen jäsenet ja ravintolaosakeyhtiön nykyinen johto eivät siis ole syytettyinä.

Viime vuonna tapahtuneeseen samaan asiaan liittyvään uutisointiin annettu vastine löytyy yhdistyksen sivuilta:
http://www.treseta.fi/forum/index.php?topic=2383.0