Sotilaat mukana Zürichin Pridessä

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 1

Ensi lauantaina Pride-paraati marssitaan myös Sveitsin Zürichissä. Siellä on oma osasto homosotilailla. Queer Officers eli homoseksuaalisesti suuntautuneiden armeijan upseerien verkosto on siellä baretteineen ja kaikille samanlaisessa t-paidassa. Taistelusaappaita ei oteta mukaan, ei myöskään esiinnytä univormussa, ei edes siviilimaastohousuissa. Tavoitteena kuitenkin on, että vuonna 2009 voidaan marssia univormussa, mutta vielä ei haluta provosoida.

Queer Officers on saanut aikaan sen, että homoteema on mukana koulutuksessa. Nuorten upseerien koulutuksessa joudutaan käsittelemään mm. tällaista ongelmaa: mitä tehdä, jos joku ei halua suihkuun homon kanssa tai mitä tehdään kun kaksi sotilasta rakastuu.
(Queer)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Krister
  • 29.5.2008, 17.54
Minulle kerrottiin, että kun Ruotsin Homopoliserna halusi ensimmäistä kertaa osallistua Tukholman Pridille, he kysyivät varovaisesti poliisiylijohtajan kantaa, joka sanoi että totta kai, sinne vaan ja univormut päälle. Viime vuonna Rigan Pridella oli seminaareissa mukana ruotsalainen meriuseeri, homo, univormu päällä (paraatissa kuitenkin siviileissä.

Milloinkahan Suomessa!