ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


kirjat lehdet sähköinen glbt-kirjasto elokuvat ja sarjafilmit teatteri tv-kalenteri televisio radio musiikki levyesittelyt artistiesittelyt listat euroviisut
internet ja seksuaalivähemmistöt novellit ja tarinat viihde, musiikki & kulttuuri -keskusteluviihde ja kulttuuri

Rakkautta ja pelkuruutta maailmansodan varjossa

Ossi Halme • 10.05.2015 19:35 KIRJAT
John Boyne, Kuudes mies
333 sivua. Bazar, 2013
ISBN 9789522790439

Arvostelukappale

Irlantilainen John Boyne (s. 1971) osaa kirjoittaa sujuvaa mutta älykästä fiktiota, joka asettuu todellisten tapahtumien lomaan. Boynen tuotannossa historiallisia puitteita ovat tarjonneet niin keskitysleirit, Bounty-laiva, Iso-Britannian kruunustaluopumiskriisi kuin Romanov-suvun tsaariperheen julma murha. Kuudes mies sijoittajaa tapahtumansa ensimmäisen maailmansodan (1914–1918) länsirintamalle ja sodan jälkeisiin vuosiin.

Tristan Sadler on ensimmäisen maailmansodan veteraani, johon sota on jättänyt jälkensä. Kirjakustantamossa työskentelevä Sadler lähtee palauttamaan länsirintamalla kuolleen taistelutoverinsa Will Brancroftin vastaanottamia kirjeitä tämän sisarelle, Marian Bancroftille. Lyhyellä pikavisiitillä pitäisi vielä pystyä kertomaan asia tai pari Tristanin ja Willin ystävyydestä. Se ei nimittäin rajoittunut vain samalla puolella sotimiseen.

Kuudes mies liikkuu kahdessa eri ajassa: sotavuosissa ja sodanjälkeisessä kirjeenpalautusreissussa, joista jälkimmäinen on tavallaan vähän tekosyy, jolla on enemmän merkitystä päähenkilö-Tristanille, kuin kirjeet kirjoittaneelle Marianille. Jo aikamuodot kertovat, että sodan kokeneiden miesten taistelut eivät pääty koskaan; sota-aika on kuvattu preesensissä, sodan jälkeen tapahtuneet asiat taas mennessä aikamuodossa.

Tristan Sadler on traaginen hahmo, joka on paljolti oman aikakautensa ja sen asenteiden uhri. Tristanin lähtiessä rintamalle hänen oma isänsä pitää kaikkien kannalta parhaana, jos saksalaiset ampuisivat Tristanin heti kättelyssä. Kuudennen miehen tarina ei mässäile verellä ja ilmalentoa tekevillä ruumiinosilla, mutta kuvaus on silti ahdistavan karu, jos kohta koskettavakin tulkinta. Jostain syystä moni ensimmäisen maailmansodan kuvaus on paljon ahdistavampi, kuin paljon suuremman näkyvyyden saaneen toisen maailmansodan kuvaukset. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen aidosti massiivinen, globaali konflikti, joka sai teolliset mittasuhteet. Sen kuvaukset ovat usein nimellä, kasvoilla ja elämäntarinoilla varustettujen yksilöiden kuvauksia. Toisessa maailmansodassa tappaminenkin sai jo teolliset mittasuhteet. Olemmeko turtuneet jälkimmäiseen, joka on jättänyt edeltäjänsä hieman liiankin varjoon?

Molemmat maailmansodat olivat koko maailmaa mullistavia tapahtumia, joiden perintö näkyy tänäkin päivänä, vaikka ote ensimmäiseen sotaan on jo heikko. On hyvä muistaa, että ensimmäisen maailmansodan länsirintaman juoksuhaudoissa palvelleista Iso-Britannian sotilaista yhdeksän kymmenestä palasi kotiin hengissä. Vielä tärkeämpää on muistaa, että monet näistä miehistä olivat lopun elämäänsä rikkinäisiä.

Sota-ajan kuvauksissa taistelusta kieltäytyneet, niin sanotut ”valkoisen sulan miehet” (joille annettiin valkoisia sulkia merkiksi siitä, että he eivät täytä todellista tai kuviteltua velvollisuuttaan) olivat julman kohtelun kohteena, eikä heidän hengillään ollut paljon arvoa. Heidän surmaamisensa ei välttämättä ollut kovin iso juttu, eikä varsinkaan laillinen surmaaminen laittamalla heidät paarinkantajiksi sotivien osapuolien väliin jäävälle ei-kenenkään-maalle ollut juttu ollenkaan. Nykyajan rationaalinen ihminen ajattelisi, että tuo melko pieni ryhmä olisi järkevintä pitää rajallisten resurssien kriisiaikana poissa jaloista, mutta muistaa että mikään sota ei kestä ikuisesti, ja sodan jälkeen puhaltavat erilaiset tuulet.

Pelkuruutta ja valinnanvapautta

Kuudennessa miehessä on vahvasti esillä pelkuruuden teema. Kuka on lopulta se suurin pelkuri? Omatunnon ja periaatteen vuoksi aseeseen tarttumaton mies? Hulluuden keskellä järjen- ja oikeudenmukaisuuden äänenä aseestaan luopuva mies? Muiden antamien ohjeiden ja määräysten suoman turvan takana asetta käyttävä mies? Vaiko sittenkin mies, joka pelkää ympäristön reaktioita?

Kuudes mies antaa lukijalle helpon mahdollisuuden ottaa kirja vain ajankuluna tai lukukokemuksia, ilman sen suurempia miettimisiä. Jo alkumetreiltä asti on selvää, miten tarina tulee päättymään. Kyse on lähtökohdasta ja päätepisteestä, joita yhdistävä linja ei ole se lyhyin eikä varisinkaan suorin.

Boynen teksti antaa varsinkin loppupuolella tulkinnanvaraa lukijalle ja lukijan asenteille. Oliko kyse lopulta vain tilapäisestä lohdusta vai oliko julmilla sanoilla tarkoitus karaista rakastettu kohtaamaan väistämätön? Samalla tavalla valinnanvaraa on siinä, onko viimeinen luku enemmänkin irrallinen epilogi ja onko sillä enää mitään annettavaa tarinalle sen jälkeen, kun liipaisinta on vedetty kirjanpaksuisin seurauksin.

Kuudes mies voi hyvinkin olla uusi Länsirintamalta ei mitään uutta. Samalla se tarttuu hyvin kipeänä aiheena vaiettuun sota-ajan ja rintaman rakkaustarinaan, jossa suhteen molemmat osapuolet ovatkin samaa sukupuolta. Mikä suhde sitten syntyikin tilaisuudesta ja milloin kyse oli vain olosuhteiden pakon tuomien rajoitusten mukaan toimimisesta, kyseessä ei ole uusi ilmiö. Sen sijaan vasta 2000-luvulla on alettu kaivaa sota-ajoista näitä tabuja, jotka eivät aikaisemmin sopineet siihen viralliseen mytologiaan, mitä eri kansakunnat ovat sodistaan luoneet.

Sanotaan, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Kuudes mies on hyvän viihteen ohella vahva huomautus siitä, että totuudella on tapana nousta takaisin esiin. Tristan Sadler ja Will Bancroft olisivat voineet olla todellisia ihmisiä. Mitä matalampaan mutaan sodan kokenut kansakunta totuuden hautaa, sitä pienempi riski että totuus poksahtaa pintaan kiusalliseen aikaan.


Katso myös nämä
 
 
Katso myös nämä
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy