Pietarissa pidätettiin vappumarssille osallistuneita hlbti-mielenosoittajia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1


Poliisi lopetti mielenilmauksen, jonka aiheena olivat Tsetsenian homovainot ja homojen pidätykset. Hlbtiq-mielenosoittajat olivat osana suurta oppositioryhmien vappumielenosoitusta.

Lehtiuutisten mukaan noin kymmenen mielenosoittajaa pidätettiin, koska he osoittivat solidaarisuuttaan Tsetseniassa pidätettyjen homojen puolesta. Mielenosoittajat olivat kietoutuneet Tsetsnian lippuihin ja sateenkaarilippuihin ja he makasivat maassa. Kasvoille oli levitetty verenpunaista väriä. Kaikki vietiin busseihin ja edelleen poliisipiireihin.

Hetkeä aikaisemmin oli pidätetty Tsetseniasta paenneita auttaneen LGBT-Networkin jäseniä, mm. ihmisoikeusaktiivi Igor Koschetkov, joka koordinoi Tsetseniasta paenneiden homojen avustustyötä. Joku ihmisoikeusaktiivi oli huutanut: "Kadyrov Haagiin”. Siellä istuu kansainvälinen rikostuomioistuin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Myös viime vuonna vappukulkueen aikana pidätettiin hlbtiq-aktiiveja. Heidät päästetään vapaaksi muutaman tunnin kuluessa. Vuonna 2015 kulkueen sateenkaariblokissa oli yli 600 osanottajaa.

(queer.de)

1 kommenttia

Venäjä on fasistinen valtaan epätoivoisesti takertuvan diktaattorin johtama kehitysmaadiktatuuri eikä mitään muuta.

Mielestäni kaikki HLBT-pakolaiset pitäisi ottaa Venäjältä automaattisesti vastaan, mutta muuten rakentaa koko itärajan pituinen vahva muuri ja pistää tykistö ja Puolustusvoimat rajalle huolehtimaan että HLBT-pakolaisten lisäksi mitään muuta ei pääse rajan paremmalle puolelle.

Meno tulee tästä vielä pahenemaan kun diktaattori Vladolf Putlerin aika alkaa lähenemään loppuaan ja kehitysmaa-Venäjää odottaa massiivinen hajoaminen pieniksi vihamielisiksi valtioiksi sekä mahdollisten veristen sotien sarja. Ennustan samanlaista kehitystä kuin Jugoslaviassa, slaavilaisten venäläisten näytellessä serbisortajien osaa.

Kommenttia muokattu: 02.05.2017 klo 14:28