Ortodoksinen kirkko ja ihmisoikeudet

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 4

Radion Päivän Peili käsitteli eilen ortodoksisen kirkon itsenäistä asemaa ja kirkon ankaria toimintatapoja , kun se ojentaa periaatteista poikenneita omia pappejaan. Ortodoksisen kirkon säännöt eli kanonit tulevat 300-luvulta kreikkalaisesta kirkkolaista. Opillisissa asioissa ne menevät Suomen lainsäädännön edelle ja tulkinnat ovat kirkon sisäinen asia. Laki ortodoksisesta kirkosta on aika uusi, vuodelta 2006.

Ortodoksinen kirkko on jo vuosikymmeniä ollut median lemmikki. Myönteinen julkisuuskuva ja itsenäinen asema ovat suojelleet kirkkoa kritiikiltä. Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu 60 000 jäsentä ja se on toinen ns. kansankirkko.

Kirkko rankaisee armottomasti "tieltä eksyneitä" pappejaan. Radion Päivän Peilissä käsiteltiin eilen 31.3.2012 muutamien pappien kohtaloita. Esim. avioliiton päättyminen ja uusi seurustelusuhde voi johtaa rajuihin toimenpiteisiin. Hiippakunnan piispa voi määrätä kirkonpalvelijan puolen vuoden toimituskieltoon, piispainkokous erottaa vuosikausiksi. Usein on kysymys juuri seksuaalisuudesta tai selibatiasta. Leskeksi jäänyt tervolaispappi sai kokea kirkon ankaruuden, kun aloitti seurustelusuhteen. Tuli toimituskielto, vaikka takana oli 30-vuotinen ura. Uusi kumppani sanoo, että kyse on henkisestä väkivallasta, joka koskee koko lähipiiriä. Sovittelupyyntöihin ei vastata, eikä Oulun metropoliitta Panteleimon ota kantaa, kun radiouutiset kyselee. Kirkon tiedottaja toteaa vain, että ortodoksinen kirkko on raamatun, apostolisen uskon ja kirkon kanonien pohjalle rakentuva instituutio ja vasta toissijaisesti se noudattaa maan lakeja. Eräänlainen valtio valtiossa.

Huonosti kohdellut kirkonmiehet ovat yleensä tyytyneet asemaansa, mutta nyt alkaa nousta esiin vastaääniä. Nykyisin luterilaisen kirkon virassa toimiva entinen ortodoksipappi menetti pappeutensa avioerotilanteessa. Hän vaatii, että myös ortodoksipapilla täytyy olla oikeusturva. Kirkon täytyy ottaa huomioon, millaisessa yhteiskunnassa eletään ja mitkä ovat yhteiskunnan arvot.

http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/radio/1467481
(alla suora linkki Areenaaan)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Isä Mitron tapaus ennen europarlamenttivaaleja oli yksi esimerkki ortodoksisen kirkon jyrkästä toimintatavasta. Mitro menetti papinoikeutensa, koska "poliittinen toiminta ei kirkonmiehelle sovi". Ollaan lähellä ihmisoikeusloukkausta ja mielivaltaa.

Jussi Lähde kommentoi vuonna 2008 ortodoksisen kirkon papin asemaa, ja muistutti, että kirkkokunnat edellyttävät papeiltaan pappeutta koko heidän jalkeillaoloaikansa. Sängyssä vietettyyn aikaan kohdistetaan erityisiä vaatimuksia. Ortodoksinen kirkko on pian uuden kysymyksen edessä: naisen asema ortodoksisessa kirkossa - eritoten naispappeus - sekä se, millaisia asioita kirkko papeiltaan kieltää ja mitä se heille osin vaieten sallii.

Laki ortodoksisesta kirkosta määrittelee tiukkaan naisen asemaa. " Kirkollisissa toimielimissä lukuun ottamatta kirkolliskokousta, kirkollishallitusta, hiippakuntaneuvostoa, piispainkokousta ja seurakunnanvaltuustoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu." Minkähänlaisia toimielimiä ne muut kuin luetellut ovat!

Vaikeneminen on ortodoksipapin hyve. Kun papilta kysyy mielipidettä homoliittoihin, vastaus on yleensä: "En kommentoi". Vaikeneminen menee niinkin pitkälle, että kun Helsingissä yliopistolla 2009 pidettiin Eurooppalaisten kristittyjen HLBT-ryhmien foorumin julkinen seminaari, siellä puhuneen ortodoksipapin ja -tutkijan puheenvuoro jouduttiin poistamaan ranneliikkeestä painostuksen takia. Painostusta tuli ilmeisesti muualtakin kuin Suomen rajojen sisältä.

Venäjän ortodoksinen kirkko on vielä tiukempi. Ihmisoikeuksista jotkut ovat tärkeämpiä kuin toiset. Tärkeimmiksi katsotaan uskonvapaus, pyhät esineet ja isänmaa kaikkine velvollisuuksineen. Ja isänmaan puolustaminen vaatii totaalista homojen näkymättömyyttä. Kotimaa24 kertoi taannoin, että syksyllä 2010 Venäjän kirkon ulkosuhteista vastaava metropoliitta Hilarion varoitti arkkipiispa Kari Mäkistä suhteiden katkaisemisella, jos Suomen luterilainen kirkko alkaa vihkiä homopareja. Näin on käynyt jo Ruotsin suuntaan.

Päivän Peili Areenassa

4 kommenttia

Mitä muuta voi toivoa kuin että venakot katkaisisivat suhteensa lutheeruksen kirkkoon ja se alkaisi vihkiä omopareja.

Muuten, kyllä maan lakien pitäisi koskea kaikkia sen asukkaita olipaheidän uskontonsa milllainen hyvänsä. Nuo ortotoksit ovat pahempia kuin musulmaanit, joista me aina höpistään pahuuden ruumiillistumina.
@oscari: venakoita tuski Venäjän ortodoksikirkko kuuntelee senkään vertaa kuin Suomen ortodoksikirkko naisiaan, kyllä miehet Venäjälläkin päättävät missä ikonostaasi seisoo...

Mitro Revosta yksittäistapauksena sen verran, että hänen vaalikampanjointinsa pappina papin asussa herätti kyllä närää varsin laajalti kansan keskuudessa. Hänestähän oli tullut lutuisen ja leppoisan ortodoksisen kirkonmiehen tunnuskuva, ja nyt hän käytti sitä liian näkyvästi hyväkseen oman poliittisen uransa edistämiseen. Minusta oli vain hyvä asia, että hänen pappisroolinsa ja politikointinsa erotettiin selvästi toisistaan.