Lauantai on Euroviisujen finaali-ilta

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 7
Eurovision laulukilpailun 61. finaali järjestetään Tukholmassa lauantaina 14. toukokuuta. Suomessa finaali nähdään Yle TV2:lla kello 22 alkaen.

Eurovision laulukilpailun 61. finaali järjestetään Tukholmassa lauantaina 14. toukokuuta. Suomen aikaa kello 22 alkava yli kolmen tunnin mittainen finaalitapahtuma televisioidaan, ja lähetystä voi kotikatsomon lisäksi seurata myös useissa "viisukatsomoissa".

Euroviisuja voi katsoa joukolla esimerkiksi Helsingissä Hercules- ja dtm-yökerhoissa, Tampereella Mixeissä, ja Turussa viisukatsomona toimii Bar Suxes. Herculeksen viisukatsomossa mukana on myös Gay-kuoro Out'n Loud.

Suomea edustanut Sandhja ja tämän edustuslaulu Sing It Away putosivat jatkosta tiistaina järjestetyssä semifinaalissa, joten Suomi ei finaalissa esiinny.

Lauantain finalisteista sateenkaarivähemmistöä edustaa näkyvimmin Israelin Hovi Star (oikealta nimeltään Hovav Sekulets), jonka kappale on Made of Stars.

Liettuan Donny Montell (edustuskappale I've Been Waiting for This Night) on Vilnassa kesäkuussa järjestettävän Baltic pride 2016 -tapahtuman suojelija.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Myös Venäjän Sergei Lazarev (edustuskappale You Are The Only One) on tiettävästi esiintynyt homobaareissa ja osallistunut Venäjän ulkopuolella pride-tapahtumaankin.

Laulukilpailun vahvimpia ja jopa vahvin ennakkosuosikki on Venäjän Lazarev. Huolestunuttakin keskustelua on herättänyt Lazarevin mahdollinen voitto ja siitä johtuva kevään 2017 laulukilpailun pitäminen Venäjällä - ja miten se vaikuttaa sateenkaarivoittoiseen "viisufanitukseen". Venäjällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asema on vaikea, ja esimerkiksi sateenkaarilippujen liehuttaminen tulkitaan yleisesti lailla kielletyksi homouden propagoinniksi.

Euroviisuareenalla yleisön liehutettaviksi sallitaan osallistujamaiden kansallisliput ja erikoisluvalla EU:n tähtilippu sekä hlbti-vähemmistöjen sateenkaarilippu.

Australiassa Eurovision laulukilpailu on näytetty televisiosta jo pitkään, ja maa on erikoisluvalla toista kertaa myös mukana kilpailussa. Australiaa edustaa Dami Im kappaleella Sound Of Silence. Kilpailua on mahdollista tänä vuonna seurata myös Yhdysvalloissa, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistölle suunnattu televisiokanava Logo näyttää finaalilähetyksen.

Euroopan yleisradiounioni EBU:n järjestämä laulukilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1956 Sveitsin Luganossa seitsemän maan voimin. Vuosien saatossa mukaan tuli lisää maita pohjoisesta ja läntisestä Euroopasta; esimerkiksi Suomi vuonna 1961. Laulukilpailun suosio kuitenkin hiipui hiljalleen 1990 luvulle tultaessa; instituutioksi kohonnut tapahtuma koettiin jähmeäksi. Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa tuli sen aiemmin hallitsemilta alueilta kilpailuihin mukaan paljon uusia maita. Lisäksi aiemmin kilpailussa yhtenä maana mukana olleen Jugoslavian hajoaminen osiin toi mukaan uusia maita. Yleisen käsityksen mukaan kilpailun kiinnostavuutta heikensi entisestään uusien maiden vyöry ja etenkin se, että monissa näissä maissa naapurimaiden äänestäminen oli yleistä esimerkiksi kielisukulaisuuden vuoksi. Muutos vei samalla kilpailun painopisteen pois vanhalta ydinalueeltaan.

Joidenkin arvioiden mukaan koko kilpailun pelasti etenkin hlbti-vähemmistöjen piirissä elävä laulukilpailuun liittyvä "fanitus". Kilpailujen sateenkaarileima vahvistui, kun vuonna 1998 israelilainen transsukupuolinen Dana International voitti laulukilpailun.

Vuosituhannen vaihteessa kilpailusta tuli rennompi ja myös sateenkaarilippuja alkoi näkyä katsomossa. Sittemmin sateenkaaren värejä ovat edustaneet esimerkiksi Serbian Marija Šerifović (Molitva vuonna 2007) ja drag-taiteilija Tom Neuwirthin hahmo Conchita Wurst (Rise Like a Phoenix vuonna 2014). Euroviisulavalla on myös nähty samaa sukupuolta olevien suudelmia, ja seksuaalivähemmistöihin nuivemmin suhtautuvien joukossa tapaukset ovat aiheuttaneet tyytymättömyyttä.

Suomessa lauantain finaalilähetyksen esittää Yle TV2, kello 22 alkaen.

Keskustelu: Euroviisu-kevät 2016 - Tukholman Globenin HLBT-karnevaali
Yle: Euroviisut
Euroviisut nähdään USA:ssa hlbti-vähemmistöjen TV-kanavalla
Euroviisut edistävät suvaitsevaisuutta (2007)

7 kommenttia

Merde, miten tyhmä tuo Ranskan tv, kun laittoivat Amirin laulamisen lisäksi ihan yksistään tanssahtelemaan lavalla.

Olisivat nyt laittaneet Myllen konserttien miehet tanssijoiksi mukaan, niin Ranskan viisuvoitto olis enemmän kuin varmaa pässinlihaa ja Pariisi olisi ensi vuoden viisupaikka, mutta nyt, pelkäänpä ettei niin käy.

https://www.youtube.com/watch?v=GqiCT2S8MWg

Tai nämä tanssijaryhmä-iloittelut olisi sopineet Amirillekin, sen tanssitunneistakin kertoneen esikatseluvideon jatkoksi.

https://www.youtube.com/watch?v=vJ-TCijWa3c
https://www.youtube.com/watch?v=Gr3rmpYypdA

Robotit & ihmiset -tanssikinhan, mitä Ruotsin viisujen semifinaalissa nyt oli, koettiin Myllen konserttikiertueella jo 2013

https://www.youtube.com/watch?v=Vcc0VVCASSI
https://www.youtube.com/watch?v=BTDETcKznTM

Kommenttia muokattu: 14.05.2016 klo 16:42
"Yleisen käsityksen mukaan kilpailun kiinnostavuutta heikensi entisestään uusien maiden vyöry ja etenkin se, että monissa näissä maissa naapurimaiden äänestäminen oli yleistä esimerkiksi kielisukulaisuuden vuoksi."

Niin ja samaahan äänestyskäyttäytymistä ei ole ollut Fennoskandian kesken, eihän? :D Eli se siitä muitten malka & omat hirret -jutusta.

Euroviisuissaha oli homomies laulamassa jo 1958 ja homomies voitti Euroviisut jo 1961, itse asiassa ihan homorakkauslaulullakin vieläpä. Sen jälkeen viisuissa on on ollut pitkin matkaa hlbt-ihmisiä kisaajina.

Jutussa on ihan puppua se, että israelilaisten Dana International -98 muka olisi ollut jotenkin merkittävä, sillä edellisenä vuonna -97 kisat voitti Englannin lesbo-laulaja https://www.youtube.com/watch?v=8rfOkK4Tk_g
israel on muutenkin ongelmatapaus Euroviisuissa, sillä sen harjoittama miehitys- ja apartheid-politiikka Palestiinassa on jättänyt Euroviisuista pois monta hyvää laulumaata, valitettavasti. EBU-maa Libanon olisi helmi saada mukaan Euroviisuihin, sillä siellä tehdään hyvää musiikkia.

israelissahan hiljattain puukotettiin useita Prideen osallistujia ja yksi sai surmansakin ja israelilaiset ovat ketkuja palestiinalaisia hlbt-ihmisiä kohtaan; ovat painostaneet heitä vakoojikseen, uhaten paljastaa heidät perheilleen. israelilaiset ovat täysin samaa Palestiinassa, kuin neuvostomiehitys oli Virossa - ja pahempaakin (juutalaisia joukkosurmasivat holokaustissa eurooppalaiset kristityt, eivät palestiinalaiset tai arabit - ja sitten pahan kierrettä jatkettiin vielä palestiinalaisia kohtaan, kun eurooppalaiset kristityt ulkoistivat juutalaisvihaperinteensä palestiinalaisten niskaan Molotov-Ribbentrop -etupiirijakosopimuksen kaltaisella Balfourin julistuksella).

Nyky-eurooppalaisessa mediassa ja keskusteluissahan on todella järkyttävää se, miten palestiinalaisista puhutaan ja kirjoitetaan terroristeina, vaikka terrorismitoiminnan ja terroristijärjestöt Palestiinassa aloittivat juutalaiset 1900-luvun alkupuoliskolla. Sittemmin on puhuttu plo:sta ja hamasista ja jizbollahista, vaikka juutalaisten irgun ja lehi olivat terroristijärjestöjen alut tuolla.
https://en.wikipedia.org/wiki/Irgun
https://en.wikipedia.org/wiki/Lehi_(group)

Kommenttia muokattu: 14.05.2016 klo 19:27