ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


yhteiskunta ja politiikka terveys ja tutkimus urheilu viihde ja kulttuuri pride vapaalla yleiset sattumat näkökulmat HLBTI-historiaa ihmisiä ja ilmiöitä tapahtumaraportit
vino aivopuolisko linkit kaikki artikkelit

Lännen Media: Mies synnytti vauvan Suomessa

Sami Mollgren • 05.04.2018 07:35 • 3 kommenttia. UUTISET: YLEISET • KOTIMAA
Tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa mies on synnyttänyt lapsen. Asiasta kertovan Lännen Median mukaan laskettu aika oli maaliskuun alkupuolella, mutta lopulta syntymän aika koitti vasta pari viikkoa myöhemmin.

Noin kolmekymmenvuotias lapsen isä kertoo, että raskaus ja synnytys sujuivat ongelmitta. Vauvalla oli hänen mukaansa painoa lähes neljä kiloa ja pituutta 53 senttiä.

Lapsen isä oli Lännen Median mukaan käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin parikymppisenä ja saanut kolme vuotta sitten miehen henkilötunnuksen. Hän oli kuitenkin keskeyttänyt hormoniterapian, jotta voisi kokeilla lapsen hankkimista puolisonsa kanssa. Pariskunta oli selvittänyt hedelmöitysklinikoilta hoitomahdollisuuksista, mutta lähes kaikki kieltäytyivät translainsäädäntöön vedoten. Hoitoja ei kuitenkaan lopulta tarvittu, vaan lapsi sai alkunsa alkukesästä.

Suomessa terveydenhuollon tietojärjestelmät eivät tunnista tilannetta, jossa raskaana olevalla on miehen henkilöllisyystunnus. Tilanne on tullut vastaan sekä neuvolassa että sairaalassa. Raskaus ei ole näkynyt terveystiedoissa, ja siitä johtuvista mahdollisista ongelmatilanteista on kannettu huolta. Terveydenhuollon piirissä perheeseen on kuitenkin suhtauduttu ammattimaisesti, eikä asiasta ole tehty ongelmaa. Myös Kela on tehnyt myönteisen päätöksen äitiyspäivärahasta, mutta hakemusta ei voinut tehdä verkossa, koska lomake ei hyväksy miehen henkilötunnusta.

Lännen Median jutussa miehet eivät esiinny omilla nimillään, jotta perheen yksityisyys ei vaarantuisi. Jutussa todetaan, että isän raskaus ja synnyttäminen herättävät joissakin ihmisissä kielteisiä tunteita. Miehet kertovat lähipiirinsä suhtautuneen asiaan hyvin.

Suomessa translain uudistus on jumissa

Nykyinen lainsäädäntö pakottaa sukupuoltaan korjaavan henkilön lisääntymiskyvyttömiksi, mutta Suomessakin on keskusteltu translain uudistamisesta. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus on herättänyt ulkomaita myöten huomioita Suomen lainsäädännön syrjivyydestä. Esimerkiksi YK:n Kidutuksen vastainen komitea on kiinnittänyt huomiota Suomen lainsäädännön ongelmiin asiassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut lakiesityksen translain kokonaisuudistuksesta, mutta edellisellä vaalikaudella hallituksessa mukana olleet kristillisdemokraatit estivät esityksen tuomisen eduskunnan käsiteltäväksi, ja tällä hallituskaudella perussuomalaiset ja myöhemmin siniset ovat olleet esityksen eduskuntakäsittelyn tulppana.


Katso myös nämä
 

 

Lukijoiden kommentit (kommentit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä)
Onnea vanhemmille!
Minusta nykyinen laki on ihan hanurista ja se pitäisi ehdottomasti muuttaa, MUTTA jos nyt kuitenkin eletään nyky lakien mukaisesti, niin miten tämä miehen raskaus on mahdollinen. "Nykyinen lainsäädäntö pakottaa sukupuoltaan korjaavan henkilön lisääntymiskyvyttömiksi" ja synnyttäjä (ex. nainen) on saanut miehen henk.tunnuksen, joten hänen on täytynyt täyttää lain ehdot kaiketi kemiallisella kastraatiolla. Onko todellakin niin, että ehdot tulee täyttää vain hakuhetkellä ja halutessaan vaikka heti päätöksen ja henkkarin saatuaan voi lopettaa pillereiden popsimisen? Eikö nyky laki mitenkään vaadi palauttamaan (viran puolesta) alkuperäistä sukupuolta jos lain ehtojen noudattamisen laiminlyö? Koko kastraatio/sterilisaatiovaatimus pitäisi poistaa kokonaan, mutta nyky lakihan on ihan torso jos siinä tällainen porsaanreikä on.
  ihmettelen vain (ei rekisteröitynyt) • 05.04.2018 14:12
kristityt ovat tuosta uudestisyntymisestä riemuissaan, arvatenkin.

Sillä hehän uskovat että, alussa, mies synnytti poikavauvan - vai miten se mies-jumalan yksin synnyttämä aatami-vauveli kehkeytyikään.
  human • 15.04.2018 00:02
Raamatussa puhutaan luomisesta omaksi kuvakseen, ei synnyttämisestä.

Ei kristittynä olet kovasti levittänyt täällä rakkauden sanomaa hyvä Human. Rakkaus voittaa, eikö niin? Vai oletko tarkoittanut tällä vain tietynlaisen ihmisten tietynlaista rakkautta?

Onnea vanhemmille!
  xxxx (ei rekisteröitynyt) • 15.04.2018 11:36
Kommentoi juttua:

Kommentti näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.




Keskity kommentissasi jutun aiheeseen. Sivuston keskustelufoorumi on "sivupolkuja" varten. Kirjoita tiiviisti. Älä jankkaa, vaan etsi uusia näkökulmia. Kunnioita muita, vaikka olisitte eri mieltä - asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vältä tahallista provosoimista. Älä provosoidu, äläkä anna "samalla mitalla takaisin". Ylläpito pidättää oikeuden päättää kommenttien julkaisusta.

Nimimerkki
Roskapostisuoja: mikä päivä tänään on? (suomeksi, pikkukirjaimin)



 
SINUIKSI - Valtakunnallinen tuki- ja neuvontapalvelu

Palvelu on tarkoitettu kaikille, joiden mieltä askarruttaa oma tai läheisen seksuaalinen suuntautuminen (mm. bi-, homo- ja panseksuaalisuus tai lesbous) ja sukupuolen moninaisuus (mm. inter-, muun-, ja transsukupuolisuus, transvestisuus, gender- tai queer-identiteetit) tai muut aihepiiriin kuluvat kysymykset.

Palvelu on osoitteessa www.sinuiksi.fi

Yhteistyössä
Uusimmat jutut
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy