Juurespihvit

  • Teema
  • Ruoka ja juoma
  • Peit

(vegaani-kelpoisia, johtuen allekirjoittaneen ruokatottumuksista)

1 lanttu
2 porkkanaa
1/2 selleri
1 palsternakka
2-3 perunaa (riippuen koosta)
1 paprika
2 sipulia
valkosipulia
3-6 rkl grahamjauhoja
1 purkki soijakermaa (Esim. Alpro Soja Cuisine)
Yrttisuolaa, maustepippuria, basilikaa

Raasta lanttu, porkkanat, selleri, palsternakka, perunat ja paprika ja tunge ne isoon kippoon. Leikkaa sipuli aivan pieneksi. Maun mukaan valkosipulia niin pienenä kuin mahdollista. Heivaa kaikki siihen isoon kippoon, missä raasteet jo ovat. Tässä vaiheessa kannattanee ottaa pienempi kippo, mihin tehdä osa kerrallaan, sillä tuollaisen raastemäärän käsittely on hieman hankalaa.

Ota siis kolmasosa tästä "taikinasta" pienempään kippoon, heitä kolmasosa soijakermasta joukkoon ja laita 1-2 rkl grahamjauhoja mukaan. Heitä mausteita maun mukaan, kuitenkin tässä kannattaa laittaa mieluiten enemmän kuin vähemmän, sillä mauttomat pihvit ovat ällöjä. Sekoita taikina tasaiseksi. Laita pannu lämpiämään. Mikäli käytät "non-stick" -pannua, ei rasvaa tarvitse paistamiseen sillä soijakerma riittää mainiosti. Mikäli taas on valurautapannu, on se pakko rasvata ennen paistoa, aina.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Paista muutama minuutti molemminpuolin ja jatka tätä kunnes taikina loppuu.

Tarjoiluehdotuksena on höyrytettyä ruusukaalia, keitettyä perunaa sekä näitä pihvejä, lisäksi voit tehdä soijamaidolla jonkin kastikkeen mikäli haluat, se ei kuitenkaan ole välttämätön.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!