Homo-ironia ei välttämättä enää mene perille

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • jnsto
  • 2

Ruotsalaisesta viihderyhmästä Grotesco on tehty ilmoitus poliisille. Kuten raneliikkeessä on aiemmin kerrottu (linkki alla) ryhmä esitti Skansenilta lähetetyssä tv-ohjelmassa ironisen laulun homoista, Bögarnas fel, jonka mukaan kaikki on homojen syytä. Ohjelma lähetettiin Pride-viikon aikana ja siinä ryhmä esiintyi herätyskristittyjen vaateparreksi ymmärrettävissä asuissa. Ryhmän kärkikoomikko Henrik Dorsin esitti saarnamiestä, jolla ”oli niin paljon moraalia, että se riittäää kaksoismoraaliin”.

Poliisi-ilmoitusta ei ole tehnyt Livets Ord tai joku sensorttinen, vaan tavallinen tv-katsoja, joka on ottanut laulun todesta. HBL:ssä palstaa pitävä kirjailija Kaj Korkea-aho nostaa tästä esille ongelman, että ironiaa tai satiiria ei välttämättä, ei edes vuonna 2011, nykymaailmassa ymmärretä. (Tai ehkä kyky ymmärtää ironiaa tai satiiria on heikentynyt, kielen muutoksen mukana?) Korkea-aho palauttaa mieleen kotoisen metakan Ylen radio-ohjelmasta Cafe Satan. Se johti jopa kysymykseen hallitukselle eduskunnassa. Silloin oli vuosi 2000.

Korkea-aho kertoo, että sekä Hollannissa että Ranskassa on pohdittu mahdollisuutta ottaa kirjoitettuun kieleen uusi “lainausmerkki”, eräänlainen huutomerkki, jolla varmistettaisiin lukijan ymmärtävän, että kyseessä on ironia.

Kaikki homojen syytä sivuillamme
Kaj Korkea-ahon palsta HBL:ssä

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

FST5:n journalismia tarkasteleva ohjelma Tredje statsmakten on palannut kesätauon jälkeen. Viime lauantain jaksossa loppupuolella nostettiin esille juuri tämä Skanssenin esitys ja lyhyesti myös Pirkko Saision Homo! -ooppera.

Alkaa kohdasta 26'
http://svenska.yle.fi/program/index.php/4132

On se muuten merkillistä kuinka isoissa medioissa homoista puhuvat pääsääntöisesti kaikki muut paitsi homot itse!
Minusta tuntuu vähän siltä, että tässä on kysymys jostain muusta kuin siitä, että ironiaa ei enää ymmärrettäisi. Jokainen ikäluokka on saanut paremman peruskoulutuksen kuin edellinen, ja luulisin, että Ruotsissakin eri tekstilajeja analysoidaan kouluissa.

Ehkä kynnys rikosilmoitusten tekemiseen on laskenut. Sellaisen voi nykyään tehdä ainakin Suomessa sähköisesti.