Dagens debatt: Keskustelua homojen ja lesbojen avioliitoista ja kirkosta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Radio Vegassa keskusteltiin eilen homoista, kirkosta ja raamatuntulkinnasta. Keskustelemassa oli Kyrkpressenin päätoimittaja Stig Kankkonen ja porvoolainen pappi Karl af Hällström. Keskustelun juonsi Johan Andersson.

Stig Kankkonen vastustaa homoparien vihkimistä kirkossa Ruotsin mallin mukaan ja kertoo, että on ollut monia boikotteja piispanvihkimykisssä. Hän väittää, että Ruotsin kirkko eristetään muun maailman kirkkokunnista. Stig Kankkonen ei ole kuullut moniakaan appleodeja. Suomen arkkipiispan mukaan Suomen kirkon avioliitonäkemys ei ole sama kuin Ruotsin kirkon näkemys. Kirkkohallituksen ulkomaantoiminnan johtaja Risto Cantell sanoo, että ekumeninen työ kärsii.

Karl af Hällströn kertoo, että Ruotsissa on toinenkin kiperä asia: Eva Brunne on valittu Tukholman piispaksi ja hän elää rekisteröidyssä parisuhteessa. Sen takia on boikotoitu piispanvihkimyksiä Uppsalassa. Malleja saadaan Amerikasta. Nyt valitellaan ekumenian tielle tulleista esteistä, kun homopareja vihitään kirkossa. Kuitenkin ennenkin ekumenian tiellä on ollut esteitä ja paljon vakavampia kuin tämä. Näkemys avioliitosta ei ole kirkon peruskysymyksiä. Tärkeämpiä ovat mm. se, miten tulemme autuaaksi, miten vietetään ehtoollista, papin virka, kirkon organisaatio, jne. Nämä kysymykset ovat paljon olennaisempia ekumeniselle yhteistyölle. Näiden kysymysten yhteydessä on huomattu, että voidaan elää yhdessä vaikka näkemykset ovat erilaisia. Avioliittokysymnys on aika pieni kysymys, mutta se on saanut huomiota, koska se on uusi asia.

Hällströmin mukaan tärkeä kysymys on myös se, tekeekö Ruotsin kirkko niin kuin katsoo oikeaksi ja teologisesti perustelluksi vai alistuuko se kritiikin edessä.

Kankkonen puolustautuu: Avioliittoasia ei ole monille kirkoille pieni asia ja puolet Ruotsin kirkon piispoista on protestoinut päätöstä vastaan. Entä miten päätös on tehty? Monien mielestä poliitikot ovat tehneet päätöksen homoseksuaalien vihkimisestä kirkoissa. Asia on päätetty poliittisesti eikä kirkon sisäisesti. (Kirkkovaaleissa poliittiset puolueet olivat hyvin näkyvästi mukana. Toim. huom.).

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hällström myöntää, että päätöksen teologista sisältöä olisi voinut harkita tarkemmin. Tilanne muuttui nopeasti, kun valtio päätti sukupuolineutraalista avioliitoista. Kirkon on otettava huomioon poliittinen tilanne. Lakeja on noudatettava. Olemassaolevaan todellisuuteen on mukauduttava. Mutta kirkon ei tietenkään tarvitse tehdä niin kuin valtio tekee.

Näin keskustelu alkaa. Seuraavana keskustellaan siitä, mitä raamatussa sanotaan ja voiko sitä tulkita. Loppupuolella pohditaan vielä, miten pitkälle kirkko voi seurata yhteiskunnassa ilmeneviä virtauksia. Ruotsissa keskustellaan jo vakavasti useamman kuin kahden ihmisen avioliitoista. Hällströmin mukaan Raamattu kertoo paljon sellaisista perhemuodoista. Kiinnostava keskustelu jatkuu 25 minuuttia. Sen voi kuunnella tästä

http://arenan.yle.fi/audio/532066


Virossa piispat tuomitsevat Ruotsin päätöksen

Viron EELK:n (Viron evankelinen luterilainen kirkko) arkkipiispa Andres Pöder on ottanut kantaa homo- ja lesboparien vihkimiseen kirkossa. Jos Viroon tulisi homoavioliitto, heitä ei pidä ruveta vihkimään kirkossa. Viron uskontokuntien näkemys on, että homosuhteet eivät ole normaaleja. Arkkipiispa ei kuitenkaan Öhtulehden haastattelussa ottanut kantaa siihen, ovatko homot sairaita vai onko heillä jokin vajavuus. Kirkon kannalta tärkeintä on perhe ja yhteisö, jossa lapset kasvavat.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!