• Tui

kuume

no eihän se koirakuume sitten kauheasti laantunut. Ihania otuksia, oli niin mukava rapsutella ja pitää sylissä kun kerran välttämättä halusivat syliini tunkea niin en minä poiskaan työntänyt. Leffa oli harvinaisen pönttö, ei meistä kumpikaan saanut siitä kiinni kai missään välissä. Kyseessä oli siis Sahara. Penelopekin on laihtunut pieneksi tikuksi joten ei ollut edes oikein silmäniloa. Mietittiin että miten se säilyykin läpi kaikkien seikkailujen niin hehkeänä. Itse jos remuaisi aavikolla niin tuskin oisi tukka niin ojennuksessa ja meikit siistinä kasvoilla.

Taisin hämmästyttää naisen kun halasin lähtiessäni. Jotenkin se vain tuntui luontevalta koska tykkään koskettaa ihmisiä. Oltiinhan me ihan lähekkäinkin, tosin osin siksi että koira tunki mut hänen syliinsä mutta eihän se huonolta tuntunut lainkaan. Uusiksi otetaan ihan varmasti. Luulen että kuoren alta paljastuu mukava mielenkiintoinen ihminen kunhan päästään eroon alkujännityksestä.

Odottelen josko Ällä ilmoittaisi itsestään. En tiedä mitä ajatella siitä ettei ole ilmoitellut itsestään mitään. Tiedän että hänellä on kaveri vierihoidossa joten en nyt olettanutkaan että roikkuisi yötämyöten neidin kanssa messengerissä mutta kun. Ei ole kuulunut mitään, ei edes vastausta lähettämääni tekstiviestiin. Ei vastausta sähköpostiin. Ei mitään. Luultavasti oikeasti johtuu siitä että hänellä on vierihoito kesken mutta kuitenkin. Tiedän hänen olleen koneella koska kirjautui eilenkin meseen jossain vaiheessa iltaa. Stressi. Kun olen kerran päättänyt etten ole liian innokas niin en myöskään tarjoa itseäni liian helposti joten saa hän kyllä ottaa itse yhteyttä. Ja mielenkiintoista nähdä miten tässä mahdan onnistua, itseni tuntien se on aika vaikeaa:)

Menen käymään joka tapauksessa mammalla ja kummipoikien luona, siellä tosin vain piipahdan tiputtamassa wallace&gromit-leffan. Ja mummin lupasin hakea kylään. Ehkä se sitten illemmalla. Meinasi jo unohtua:)