thinking....

Eilen kun olin itekseni kävelyllä aloin miettimään parisuhdetta. Tai lähinnä sen päättymistä. Mielestäni parisuhde ei ole vain silloin onnistunut kun eletään yhdessä onnellisinä elämät loppuun asti. Onko se edes mahdollista? Se on ihan onnistunut jos eletään yhdessä onnellisina 4 vuotta. Tai 7. Tai vaikka 19 tai 4 kuukautta. Jos se aika on tosiaan ollut onnellista ja molemmat ovat olleet tyytyväisiä suhteeseen. Jos se alkaa jossain vaiheessa tuntua siltä, ettei se enää toimi, eikä jompikumpi/kumpikaan halua enää jatkaa, miksi sitä pitäisi väkisin venyttää. Sehän on jo paljon jos sait olla onnellisena ja tyytyväisenä elämääsi vaikka sitten sen 7 vuotta. Ne oli silloin hyviä vuosia elämässä ja sitten alkaa uudet jutut. Vaikka suhde loppuisi rumastikkin. En nyt tarkoita että pitäisi kuitenkaan exän kaveri olla. Se voi joskus tai usein olla liian hankalaa. En myöskään ymmärrä sitä, miksi pitäisi alkaa haukkumaan ja mustamaalaamaan exää kavereilleen ja kirjoitella siitä turhia haukkumisia vaikka tänne blogiin, vittuun seki saatanan huora -juttuja. Sellanen pilaa ja paskoo ja vie kaiken arvokkuuden koko siltä jutulta, mitä oli ja mitä oli saanut toiselta. Se on taas eri asia, jos toinen on käytöksellään tai jollain teollaan jo pilannut koko jutun, mitä yhdessä oli. Eihän menneessäkään saisi elää ja muistella koko aikaa. Voisi vain siirtyä eteenpäin ja katsoo, mitä elämä seuraavaksi tuo.

Jos eroaisimme tänään, olisin tyytyväinen tähän vuoden mittaiseen seurusteluun, mitä meillä nyt on ollut. Olen ollut onnellinen ja edelleen olen hänen kanssaan. Tuntuisihan se pahalta, jos tänään ero tulisi, mutta olisin silti tyytyväinen että tapasimme ja olimme yhdessä.

Hyvähän se on nyt ajatella näin. Taitaa käytöksensä ja ajatuksensa tietää vasta sitten kun se tapahtuu oikeasti.