• kesäpoika

Jengi

Aboa lähetti mulle joskus kauan sitten haasteen, jossa kysyi kommentteja muiden ranneliikeläisten blogeista. En oo siihen vastannut, mutta en unohtanutkaan. Haaste vaan tuntui niin vaikealta, että oon siirtänyt siihen vastaamista monta kertaa, vaikka se on ollut usein mielessä.

Mä päätin kuitenkin vastata nyt. Ja kuten Aboa sanoi, ei tarkoitus oo perustaa mitään keskenäisen kehun kerhoa, vaan vain kertoa ajatuksia, joita nousee mieleen. Tässä on mun ajatuksiani muiden kirjoituksista ja sitä kautta kuvasta, joka kirjoittajista on syntynyt:

Martin. Mä tunnen jonkinlaista yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta martinin kanssa, vaikken osaa kertoa miksi. Varmaan se johtuu yhteisestä uskonnollisesta vakaumuksesta, vaikka me puhutaankin asioista aivan eri kielellä. Martinin bloggaukset on kiinnostavia, vaikka välillä multa menee pitkään, että ne avautuvat. Jotkut eivät avaudu ollenkaan.

Tom Dooley. Tom Dooleyn blogi on seksuaalinen sellaisella tavalla, jonka tunnen omakseni. En osaa tätäkään perustella sen paremmin. En tarkoita tällä mitään kovin konkreettista, vaan jotain, mikä kytee rivien väleissä. (Tai mahdollisesti vain mun omassa mielessäni.)

Mika. Mä pidän Mikan tavasta kirjoittaa. Mä pidän siitä, että Mika vierastaa tunteellisuutta ja hengellisyyttä sellaisella jotenkin miehelle tyypillisellä tavalla. Mä pidin kovasti Mikan kirjoituksesta rakkaudesta, jonka hän poisti. Se oli hieno juuri siksi, että se osui kirjoittajaansa liian syvälle.

Druusi. Druusi kirjoittaa paljon työasioista. Ja mä odotan, koska hän alkaa kertoa Oman Elämänsä Miehistä, ja ajatuksistaan Isoista Asioista, joita ajatuksia hänellä selvästi on, vaikka ei niitä juuri kerro.

Sleepygay. Mun lempikohtani Uneliaan homppelin päiväkirjaa on se, jossa sleepygay sanoi viikonloppunsa olleen seksuaalisesti tyydyttävä. :) Tää seikka kertonee enemmän minusta kuin hänestä.. :D Musta vaan on kiva nähdä ihmiset ilman tiettyä häveliäisyyden muuria.. Ja sekin on lempikohtia, jossa sleepygay suuttui, vaikka mulle menikin herne syvälle jonnekin, minne audinko ei paista, kun mut ymmärrettiin väärin. Miksikö se oli niin hienoa? En tiedä. Kun uskovainen, kukkien hoitoa, leipomista ja lukemista harrastava kirjastonhoitaja näyttää hampaansa ja ärähtää, siinä on jotain hyvin aitoa. :)
Ei sillä, että noissa asioissa olisi jotain vikaa, ne vaan omalla tavallaan kertoo, että ihmisellä on varmaan aika pitkä pinna, eikä yleensä taipumusta räiskäytellä negatiivisia tunteitaan miten sattuu.. Oonhan mäkin uskis ja tykkään lukea. :)

Mä toivon, ettei kukaan loukkaantunut mun analyyseistäni. Siksi oon lykännyt haasteeseen vastaamista näin pitkään, on vaikea antaa palautetta ihmisille, jotka eivät ole sitä pyytäneet. Älkää lynkatko minua omissa kommenteissanne.. Ettehän?

Lähetän haasteen eteenpäin sleepygaylle ja martinille. :)

2 kommenttia

sleepygay

13.8.2007 22:06

VOI EI! Mä putoan penkiltä ja punastun... :D

kesäpoika

18.8.2007 13:51

Älä putoa, peppuun sattuu.

Ei kun oikeesti. Ei se oo kamalaa. Kyllä kaikki sanomattakin tietää, että teillä on Aikuista Elämää, kun kerran elätte yhdessä. Miksei sellaisesta sais puhua, jonka kaikki muutenkin tietää? Sellaset tabut on omituisia..