• Olli Stålström

Minut nimettiin Kallion seurakunnan tiedotusryhmään

Eilen 22.10. pidetyssä seurakuntaneuvoston kokouksessa minut nimettiin omasta pyynnöstäni tiedotustyöryhmään.

Perusteluna esitin, että pidän valitettavana nykyajassa esiintyvää kärjistävää ja vihamielistä ohihuutamista toisaalta kirkollisten ja poliittisten ääriliikkeiden ja toisaalta sellaisten tahojen välillä, jotka ovat tehneet kirkosta niin sanotun hyvän vihollisen, jota demonisoimalla jotkut ääriliikkeet ajavat omaa asiaansa.

Kerroin, että olen läpi elämäni ollut kahden tulen välissä yrittäessäni välittää tietoa ja ymmärrystä näiden äärilaitojen välillä.

Kerroin kotona saaneeni sellaisen kasvatuksen, että asiat riitelevät - eivät ihmiset.

Konkreettisena toimenpiteenä varmistin, että Saanko olla totta? -teos on annettu myös sen vaaliliiton jäsenille, joiden ohjelmaan ei kuulu naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjimättömyys kirkossa.

Annoin myös uusimman Helmi-lehden Teemu Laajasalolle.

Tässä asiassa olen voinut tukeutua Helsingin uuden piispan Irja Askolaan, jonka valintaryhmässä olin vuonna 2010. Kannatan myös Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon "sovitellun erimielisyyden" linjaa. Piispa Askolan avulla Saanko olla totta? -teoksia tilattiin evankelisluterilaisen kirkon papeille, diakoneille ja toimihenkilöille noin 300 kappaletta.

Yleensäkin olen sitä mieltä, että yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja häikäilemättömän taloudellisen vallankäytön räikeä lisääntyminen on monta kertaa pakottavampi ongelma kuin ihmisten välinen rakkaus.

2 kommenttia

Myyrä

24.10.2013 06:21

Oletpas ollut aikaansaava :)
Voimia ja jaksamista :)

Olli Stålström

25.10.2013 18:46

Kiitos, rakas Myyrä, kannustuksesta :)