Keeping busy helps, doesn't it?

Itsensä pitäminen ahkerana - oli kyseessä sitten opiskelut, harrastukset, työt or other such activities - lienee yleisin tapa välttyä ajattelemasta ongelmiaan.

Am I right or am I right?

Itse olen ollut suht hyväntuulinen viimeisen kuukauden pari. Ajalle tyypillistä on kiire, kiire, kiire. Olen yrittänyt opiskella ja pitää itselläni sellaista rytmiä, että tentin jälkeen on toiseen valmistautuminen heti käsillä.

Silti...

Jossain välissä, ihan vähän, pikkiriikkisen, jokin huono fiilis nostaa päätään. Yleensä ihan yhtäkkiä. Joku pieni mörkö, jonka luulin olevan jo poissa päiväjärjestyksestä ja vähintäänkin johonkin kaapin nurkkaan lakaistuna, pilkistää jostain. Ja sitten en pääse siitä eroon, vaikka haluaisin. Jotenkin outoa on, juu.

Vaikka tässä nyt sitten toteaisi päänsä olevan suhteellisen hyvässä kuosissa (verraten siihen, missä se on ollut), ei voi välttyä ajatuksesta, että harrastaa sujuvaa itsepetosta pitämällä itsensä kiireisenä - ja samalla ignooraten ongelmat. Lopetin psykologilla käynninkin kahteen kertaan. En kokenut, että olisi ollut enää mitään sanottavaa. Eikä ole vieläkään.

Silti...

Reagoin liian äkillisesti ja voimakkaasti joihinkin ärsykkeisiin, sellaisiin, joihin en enää kuvitellut reagoivani. Se häiritsee, koska reagointi niihin indikoi niiden olevan jollain tasolla arkoja kohtia. Meaning that their still actively being processed by my mind, whether I like it or not - and I don't.

edit: vai onko vain kyseessä siitä, että pysyy paikallaan suonsilmässä, kuitenkin koko ajan vajoten?