• mopsi22

Hemmetin Dr. Phil

Meinasi kyllä palaa päre, kun katsoin Dr. Philiä (toisella silmällä muiden toimien ohessa tietysti, sillä eihän ohjelma kuulu sosiaalisesti hyväksyttyjen joukkoon, niin että sitä katsovansa voisi myöntää ;)

Aiheena oli homon perheenjäsenen hyväksyminen, mutta myös heteroksi muuttamista käsiteltiin. Oli aika ala-arvoisia kommentteja, varsinkin näin yliopistoihmisen silmin; harva väittämä kesti minkäänlaista kriittisempää tarkastelua. Säälittävää keskustelun tasoa.

Äiti murehtii, kun oma pieni poika (alle 5v.) tykkää leikkiä nukeilla ja kysyy, miten voisi varmistaa, ettei pojasta tule homoa. Äiti kun ei sitä voisi hyväksyä, eikä halua "ilmiöön" edes perehtyä.

"Heteroksi" kääntynyt ja papiksi kouluttautunut sanoo, että on muuttunut heteroksi, koska ei enää harrasta seksiä (?!) Miten hitossa se, ettei enää harrasta (homo)seksiä, tarkoittaa, että on sitten heteroksi kääntynyt?

Sama herra perusteli "käännytystuloksia" kommentilla: Monet kääntyneet ovat naimisissa, eivätkä oikeasti homot pysty harrastamaan seksiä naisten kanssa, joten kääntyneet ovat oikeasti heteroita.

Voi h"#"¤ti!

1 kommentti

JPHki

29.10.2007 20:45

Noita tolloja riittää maailmassa. Ja tottakai he saavat suunvuoron, eihän muuten synny halutuntyyppistä keskustelua.