• mopsi22

Helsingin joukkoliikenne :/

Selittäkää tyhmälle maalaiselle, että miksi osassa Helsingin paikallasjunista ei voi ostaa lippua ja toisissa voi?! Ärsyttävää täristä ulkona odottamassa junaa vain todetakseen, että jos haluaa keskeltä periferiaa johonkin päästä, on mentävä pummilla. Epäloogista.

Toinen asia, mikä ärsyttää, on rautatieaseman ja junien kellot: onhan tässä vielä aikaa, paitsi että juna lähti jo...olisi tuon aseman kellon mukaan ollut vielä 3 minuuttia kyllä aikaa...

Miksi aikataulut on laadittu minuuttien mukaan, jos aseman kellot osoittavat aikaa max 5 min tarkkuudella, riippuen mihin kelloon katsoo. Huonoa organisointia.

Educa oli ihan antoisa, joskin koin kesken luennon "herätyksen" kun nuokahdin. Väsynyt olin, joten 3,5 h jälkeen loppui kisakestävyys. Jäipähän käteen ainakin materiaalia, pari kirjaakin. Kiinnostavimpana Hannu Väisäsen "Toiset kengät", joita Otava jakoi osallistujille. Jotain vastinetta matkakuluille :)

5 kommenttia

kesäpoika

25.1.2008 18:27

Kaikista junista voi ostaa lipun, mutta kaikista vaunuista ei. Onneksi et ole jäänyt kiinni, sillä liputta matkustamisesta tulee tarkastusmaksu, jonka suurusdesta en kyllä ole varma.. olisikohan se 60euroa.

Kaikille laitureille on merkitty keltaisella kyltillä lipunmyyntivaunun pysähtymispaikka junaan nousemista helpottamaan, sillä periaatteessa jo väärään junavaunuun nousemisesta voi saada maksun, jos tarkastaja sattuu kävelemään sinua vastaan ei-lipunmyyntivaunussa, eikä sinulla ole tarvittavaa lippua.

Jos matkustat paljon pääkaupunkiseudulla, kannattaa hankkia matkakortti. Sillä voi maksaa kaikissa vaunuissa ja hinta on edullisempi kuin konduktööriltä/kuljettajalta ostettu lippu.

Rokkihomo

26.1.2008 17:46

Jep, logiikka on lipunmyyntivaunussa, junien eka vaunu.

...Ja jos siellä tarkastetaan, ei kuormiteta tarkastusmaksulla, mutta on poistuttava seuraavalla asemalla junasta:
"tässä on ollut ihan tarpeeksi monta mahdollisuutta ostaa se lippu. Poistu."

Pummilla meneminen on tottakai epäeettistä.
Joukkoliikenne on hyvä juttu, ja matkasta maksaminen on moisen kannattamista.
Mea culpa.

mopsi22

26.1.2008 21:55

Sehän tässä onkin, etten ole vielä niin köyhä, ettenkö voisi maksaa ja toisaalta kannatan joukkoliikennettä, joten haluankin maksaa. Olen kuitenkin ensimmäistä kertaa yksikseni liikkumassa ja ihmettelemässä tätä toimintaa, niin tällaiset asiat vaikuttavat epäloogisilta.

Onko ensimmäinen vaunu siis se menosuuntaan katsottuna 1.?

Torontosta

27.1.2008 03:28

Olin itsekkin helsingissa sekoillut ja ihmetellyt niita ennenkyin huomasin kyltin (ei ensimmaisessa vaunussa) tickets for sale/blaahhh ruotsiksi/ lipunmyynti.

risto

5.2.2008 23:51

Vuosikymmenet on ainakin helsinkiläisten tiedossa ollut, että aseman tornikello käy 3 min edellä. Sen tarkoitus on, että ihmiset kiiruhtaisivat junaan.