• nv

Olohuoneeni avattiin remontin jälkeen

Rakkahin lähikirjastoni, Kallion kirjasto, avattiin tänään (sopivasti Runebergin päivänä) runsaan kolmen kuukauden remontin jäljiltä entistä ehompana. Väsymyksestä huolimatta kävin jo avajaispäivän iltana katsomassa, miten olohuonettani on remontissa kohdeltu. Asun niin lähellä, että hipsin kirjastoon talvisinkin ihan kotivaatteissa; kuin olohuoneeseen, joskus ihan olemaan, töitäkin tekemään (omalla läppärillä), lukemaan. Ylimmän kerroksen kotini on rauhaisa, lukemiseen ja työskentelyyn täydellisen sopiva – joskus kuitenkin keskittymisen taustalle tarvitsee toiminnan ääniä, ja siihen kirjasto rauhallisine äänimaailmoineen on sopiva paikka.

Lainasin fiilispohjalta muutamia kirjoja, vaikka aikaa tuntuu olevan aina liian vähän ja yöpöydälläni on jo ennestään jonossa kolme kirjaa: Juha Itkosen Myöhempien aikojen pyhiä, Teemu Mannisen Lohikäärmeen poika ja Jussi Kylätaskun Akuaba. (Ei siis mitään ihan uutta, mutta 2000-luvun kamaa kuitenkin.)

2 kommenttia

Aboa

9.2.2010 17:39

Sain juuri tankattua Riku Korhosen Lääkäriromaanin läpi. Pidin aikoinaan Kahden ja yhden yön tarinoista, varsinkin mielenkiintoisesti ratkaistun näkökulmakerronnan takia, mutta tämä teos oli kyllä huono. Onko oireellista, jos 37-vuotias kirjailija tahtoo sivu toisensa jälkeen kuvata yksityiskohtaisesti aktia? Onko tavallista, jos mikä tahansa mielenkiintoinen kertomuksenalku päättyy tarkkaan kuvaukseen päähenkilöstä panemassa milloin kenenkin kanssa? Toisaalta - olipa kerrankin suomalainen romaani, jossa nuori mieskirjailija ei tilitä vaikeata isäsuhdettaan..!