• Enter

Sairaalahoito voi olla hengenvaarallista. Nyt yritämme saada omaisemme keinolla millä hyvänsä toiseen paikkaan.

Hoitohenkiklökunta on aivan omituista. Valtava muutosvastarinta. Yhtäkään hymyileväkasvoista hoitajaa en ole nähnyt. Kumman totisia. Sitten osa näistä kovanaamoista huutaa kovalla äänellä, kun tekevät työtään. Ne, jotka eivät auta potilaita. Järkyttävää sakkia!

Vain konfliktin ja riitelyn kautta tapahtuu liikahdus johonkin suuntaan. ihan kun pitäisi uhkailla, jotta potilas saa perusoikeuksiensa mukaista hoitamista.

Me omaiset jouduimme suunnittelemaan oman hoitorenkaamme, jotta omainen ei olisi kuollut nälkään. Vierailuajat suunniteltiin ruoka-aikojen mukaisesti.

Toivottavasti nuo akat palavat helvetissä.

Tänään saimme kuulla, että omainen saa paikan muualta.