Tiistai-iltana kollega houkutteli kuntosalille ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Tänäänkin on vielä niska, käsivarret, hartiat, rintalihakset ja selkä niin kipeät että pitää miettiä kuinka hiiren käyttö ei koskisi liikaa. Puhumattakaan istumisesta, seisomisesta tai kävelemisestä. Joko tätä täytyy tehdä vähän useammin kuin puolivuosittain tai sitten jättää kokonaan.
Eilen olin syömässä ystäväni luona. Vaikka asutaan ihan naapurissa, niin ei oltu nähty kolmeen kuukauteen. Tai ehkä sen takia, en tiedä. Jos on enemmän välimatkaa niin tulee nähtyä enemmän vaivaa tapaamisen eteen kun sattuu kulmille.
Vanha ystävä teinivuosilta otti yhteyttä naamakirjan kautta. Päätin hyväksyä ystäväkutsun, vaikka en odota mitään ystävyyden uutta kevättä. Hänen elämänsä on näemmä mennyt juuri niin kuin on odotettu: naimisissa, kaksi lasta, nuorisotyöntekijä seurakunnassa, asuu muutaman sadan metrin päässä lapsuudenkodistaan. Joillekin tuo kai sopii, mutta minulla kulkee kylmät väreet selkäpiissä kun ajattelenkaan mitä minun elämästäni olisi tullut jos olisin sinne jäänyt.
