ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Blogit: Eräänä tavallisena tiistaina kello kaksi: Kommentit

Friends will be friends
Kirjoitettu: 17.12.2016, 15:47:23 (Muokattu: 17.12.2016, 15:49:39)
Onpa ollut todella synkkä loppuvuosi, enkä nyt tarkoita säätä. Liian monta liian aikaisin poislähtenyttä, vastoinkäymisiä ja sairautta lähipiirissä. Niin monia hetkiä, kun ei ole ollut sanoja lohdutukseksi, eikä ole ollut antaa tarpeeksi myötäsurua (Mitleid). Suomen kielen osanottoni ja surun valitteluni pitäisi hävittää kokonaan sanastosta. Ne jotenkin aina särähtävät omassa korvassani. Itse olen jo pitkään korvannut nuo sanomalla sen mitä noissa tilanteissa tunnen eli minulla ei ole sanoja. Se avaa toiselle mahdollisuuden puhua niin halutessaan.

Niin tein jo aikanaan, kun kauppaneuvos Lempi Hilden keskeytti joulun viettonsa Espanjassa tyttären kuoleman vuoksi. Se puhelu oli todella pitkä, vanhan surun murtaman ihmisen yksinpuhelu. Aivan puhelun lopuksi muistutin Lempiä, meille yhteisestä, elämän vuoristorata filosofiastamme. ”Juuri tuon takia minä halusin soittaa juuri sinulle” oli Lempin kommentti. Joitakin vuosia myöhemmin Lempi oli jo itse melko huonossa kunnossa, kun soitin. ”Minä olen jo 89-vuotias. Se on aivan hirveä ikä ihmiselle. Sitä minä vain odotan, että kuolema korjaisi ja sinne Helvettiin pääsisin.” Yritin toppuutella tuota helvettiin lähtemistä. ”Niin kun ne kaikki kaverit jo odottavat siellä”. Lempin huumori kantoi aivan loppuun asti.

Kuka lähtee sateenkaaren tuolle puolen, kuka helvettiin. Jotkut kuten äitini, joka on nyt saman ikäinen kuin Lempi kuollessaan, uskoo taivaaseen ja toivottavasti aikanaan sellaiseen pääsee. Sen hetken koittaessa kaikki on valmiiksi suunniteltuna kuolinkansiossa. On halunnut varmistaa, että kaikki tehdään sen suunnitelman mukaisesti. Omalta osaltani olen varsin realisti. Sitten joskus, toivottavasti ei vielä pitkään aikaan, sieluni tai mikä sen onkaan, lähtee viimeisen henkäyksen myötä ikuiselle matkalla avaruuden galakseihin.

Kaiken tämän syksyn synkkien asioiden keskellä olen oppinut arvostamaan entistä enemmän sitä, mikä on meille kaikille tärkeintä vastoinkäymisten kohdatessa; Ystävät. Sanattomat halaukset, hiljainen myötäeläminen tai kaikkeen aivan muuhun liittyvä keskustelu, joka saa ajatukset hetkeksi irti synkkyydestä. Neljännesvuosisata sitten olin vuosien tauon jälkeen käymässä vanhassa kotikaupungissani saattamassa kolmekymmentävuotiaana kuollutta veljeäni viimeiselle matkalle. Hautajaisia edeltävälle illalle olin sopinut tapaamisen lukioaikaisen ystäväni kanssa Teatteriravintolaan. ”Mä en tiedä mitä mä sanoisin” oli Arin avaus. Vastasin, että älä sano ainakaan sitä. Sen jälkeen vietimme kostean illan ja puhuimme politiikkaa kuten aina aikaisemminkin. Ehkä jotkut paikalla olleet minut vielä tunnistaneet saattoivat hieman paheksua käytöstäni, sen verran hauska ja hilpeä tuo hautajaisia edeltänyt illanvietto oli.

Ihmiset ovat erilaisia. Itse en ole sietänyt selkään taputtelijoita en hyvillä enkä huonoilla hetkillä. Sanaton halaus läheisimmiltä ystäviltä toimii kuitenkin aina, kiitos Harri ja Mark!

Elämä jatkuu eteenpäin, onko muuta vaihtoehtoa. Elämän vuoristoradassa on tärkeä muistaa, mikä merkitys ystävillä on. Mentiin sitten ylös- tai alaspäin, varsinkin kun tulee se viimeinen yllättävä notkahdus, kun luuli jo saavuttaneensa pohjan.

“It's so easy now, cos you got friends you can trust,
Friends will be friends,
When you're in need of love they give you care and attention,
Friends will be friends,
When you're through with life and all hope is lost,
Hold out your hand cos friends will be friends right till the end.”

Kommentoi bloggausta

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida toisten blogeja.

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy