ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Homokansan lempinimet

"Rakkaalla lapsella monta nimeä - Se koira älähtää mihin keppi kolahtaa"

Kukapa ei olisi elämänsä aikana kuullu kymmeniä, enemmän ja vähemmän herjaavia nimityksiä homoseksuaaleista ihmisistä. Monet näistä "lempinimistä" ovat sateenkaariväen itse keksimiä, mutta huomattava osa näistä on valitettavasti keksitty pelkästään loukkaamaan homoseksuaaleja ja tuovat ikävällä tavalla esiin joitakin piirteitä. Oli niin tai näin, monesti hyvän itsetunnon omaava ihminen saa näistä nimityksistä kuitenkin vain hyvät naurut ja jotkut saattavat omia nimityksiä arkikieleenkin.

Mitä nimitykset sitten itseasiassa pitävät sisällään. Siihen tuskin löytyy hyvää vastausta keneltäkään, nimitykset kun pohjaavat usein sanojansa omaan elämänkatsomukseen ja niiden tulkinta on tällöin hyvinkin henkilöstä riippuvaa. Kantavana voimana nimityksissä on kuitenkin niiden viittaamiset seksikäyttäytymiseen tai ulkoiseen olemukseen.

Me Ranneliikkeessä olemme itsekkin "syyllistyneet" tälläiseen sarkasmiin luodessamme www-sivuillemme kuvaavaa nimen "Ranneliike", jonka katsotaan pohjautuvan naisellisesti käyttäytyvien homojen alituiseen ranteen heiluttamiseen - Ranneliikkeeseen.

Tämän artikkelin tarkoitus on tuoda hieman selvennystä tähän termiviidakkoon tarjoten yhden näkökulman nimitysten syille, perusteille ja tarkoituksille. Nyt siis kaikki etsimään mihin "kategoriaan" itsensä voi luokitella!


» Homo

"HOMO" ... "HOOOMOOO" ! ...
[ lue lisää ]

» Banaanipoika

Ihminen on kautta aikojen yhdistellyt materiaaleja ja asioita erottisiksi yhdistelmiksi. Eräs yleisimmistä fallossymboleista lienee banaani. ...
[ lue lisää ]

» B-Rapun poika

Tämä tervi viittaa suoraan seksikäyttäytymiseen. Naisen sukupuolielintä nimitetään usein A-rapuksi ja peräaukkoa B-rapuksi. ...
[ lue lisää ]

» Fägäri

Termi "fägäri" juontaa monen muunkin haukkuman tapaan englannin kielestä, kantasananaan "Faggot" - "hintti". ...
[ lue lisää ]

» Fazer-poitsu

Vrt. Suklaapoika, peräaukko mukana tässäkin. Fazer on suklaan merkki, suklaa on ruskeaa, peräaukosta tulee.... ...
[ lue lisää ]

» Hinaaja

Hinaaja (Hinausalus), vrt. "vetää perässä". ...
[ lue lisää ]

» Hinari

Hinaaja-aluksessa on Hinari, aluksen kuljettaja. Negatiivissävyisessä nimittelyssä Hinarilla tarkoitetaan "perässä vetäjää, perään vetäjää"... jälleen kerran anaali...
[ lue lisää ]

» Hintsukka

Hintsukka, yleensä positiivishenkinen, iloinen (homo)henkilö. Ei mikään kabareen vetäjä. Ehkä aavistuksen neitimäinen käytökseltään, mutta hillitty. Positiivinen ilmais...
[ lue lisää ]

» Hinttari

Hinttari on heteronuorison suosima, Homo-kantasanasta johdettu negatiivissävyinen haukkuma. Hinttari soveltuu kielellisesti hyvin suomalaiseen suuhun, se on terävä, kova sana! ...
[ lue lisää ]

» Hintti

Heteronuorison suosima, mutta painoarvoltaan Hinttaria kevyempi haukkuma. Kantasanana Homo. ...
[ lue lisää ]

» Homppeli

Erityisesti homojen keskuudessa käyttökieleen pesiintynyt Homo-kanstasanan johdannainen (kirjoietaan usein myös Honppeli). ...
[ lue lisää ]

» Hompsu

Jälleen yksi Homo-kantasanan johdannainen, paljon käytössä homojen omissa piireissä. "rakkaalla lapsella monta nimeä". ...
[ lue lisää ]

» Homssu

Homojen piirissä yleinen kuvaus hieman "täti Monica" tyylisestä homosta/transvestiitista. Kuvaavaa kantajalleen on "mummomainen" asuste ja kyltymätön halu tarjota maitoa j...
[ lue lisää ]

» Kei (Keijo)

Termi "kei" taitaa juontaa IRC-maailmasta. Kantasana lienee englanninkielinen "GAY", josta varhaisnuoret ovat omaksuneet "suomennoksen" Kei. Termin pidempi versio "Keijo" o...
[ lue lisää ]

» Klaavapuolen poika

Tähän termiin liittyy henkilökohtainen tarina. Taannoin talvella metrossa matkustaessa astui kyytiin paikallinen vähävarainen alkoholin suurkäyttäjä. Tovin sanaansa juliste...
[ lue lisää ]

» Leidi-seppo

Tälle termille en keksi muuta selitettä kuin: ...
[ lue lisää ]

» Perätuuppari

Juontaa mökkihöperöiden Suomalaisten perusjuurille, mökkisaareen. "Perätuuppari":lla tarkoitetaan yleiskielessä soutu- yms veneen perässä olevaa, yleensä vajaatehoista u...
[ lue lisää ]

» Purppurapeitsen ritari

Varsin selkeä miehen sukupuolielimeen viittaava termi! Kertoo kantajastaa, että hallitsee "työvälineensä" käytön tavalla, joka herättää huomiota, jopa kateutta. ...
[ lue lisää ]

» Rämehomo

Termiin "Rämehomo" törmää yllättävän usein pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä sijaitsevilla ruotsinkielisillä alueilla. Tarkkaa syytä kutsumalle ei min...
[ lue lisää ]

» Riikinkukko

Noniin, Riikinkukko ! Kaikki ovat nähneet nämä puistoissa sulillaan koreilevat upeat isot linnut, jotka päivästä päivään koreilevat upealla ulkoisella olemuksellaan. Vai...
[ lue lisää ]

» Rööriroope

Vahva termi anaaliseksin suuntaan. Kertoo välittömästi kohteestaan. ...
[ lue lisää ]

» Seiväs-seppo

Jälleen korostetaan miehen sukupuolielintä. Kertoo kantajansa kyvykkäästä elimen hallinnasta. ...
[ lue lisää ]

» `sellainen`

Äärettömän korrekti, vanhan kansan käyttämä termi. Puhekielessä kuvaa poikkeuksetta homoseksuaalia. ...
[ lue lisää ]

» Sukkahousu-sakari

Jälleen kerran viitataan vanhempaan mieheen, joka käyttää naisten asusteita enemmän tai vähemmän aktiivisesti. ...
[ lue lisää ]

» Suklaapoika

Vrt. Fazer-poika. ...
[ lue lisää ]

» `tiedäthän`

Tämän termin meille toimitti eräs sivustomme lukija. Häntä kiehtoo erityisesti tapa, jolla kyseinen termi esitetään. "Tiedäthän" on TV-sarjan "Isänmaan toivot" käsik...
[ lue lisää ]

Mikäli sinulla on mielessäsi nauruhermoja stimuloivia tai muuten sanallisesti rikkaita "haukkumia" voit niitä myös meille kertoa sivullemme lisättäväksi. Helpoiten se onnistuu laittamalla postia
Hiiru:lle. *Kiitos*

- Hiiru
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy