Tänään vietetään jälleen Kansainvälistä homo-, bi- ja transfobian vastaista päivää. Päivää on vietetty jo vuodesta 2005 lähtien. Monella tapaa katsomme asioita Suomessa eri laseilla kuin tuolloin 12 vuotta sitten. Aluksi päivän nimenä oli vain Kansainvälinen homofobian vastainen päivä. Sittemmin päivän nimeen on yhdistetty lähes koko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kirjo. Päivästä on tullut näiden vähemmistöjen yleisellä syrjinnän vastaisella sanomalla varustettu päivä.
Monen asian muuttuessa on tärkeää osata katsahtaa menneisyyteen ja pohtia mihin ollaan tultu.
Ranneliike.netin taustajärjestönä toimiva Sateenkaariyhteisöt ry on järjestänyt tempauksia ja erilaisia kampanjoita päivän ympärillä vuodesta 2006. Sateenkaariyhteisöt ry piti päivää sinnikkäästi esillä Suomessa alusta saakka, vaikka kaikki eivät “taas yhden päivän” tarpeellisuutta suinkaan aluksi nähneet edes vähemmistön sisällä. Vuosien varrella päivä sai kuitenkin paljon aktiivisia osallistujia ja tilaisuuksia alettiin järjestää eri puolilla Suomea eri järjestöjen ja ryhmien toimesta. Paljon hyvää on siis saatu aikaan.
Päivän alkuperäisen hengen keskiöksi Sateenkaariyhteisöt ry loi vuonna 2006 Homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilään käsitteen. Lähettilään tehtävänä oli pyrkiä omien asenteidensa ja tekojensa kautta vähentämään suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamaa syrjintää ja eriarvoisuutta, joka ilmenee muun muassa homofobiana.
Kun ensimmäinen lähettiläs nimitettiin, elettiin Suomessa vielä aikaa, jolloin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä ei ollut kovin kuuluvaa julkista ääntä yhdenvertaisen aseman tavoittelussaan. Äänet olivat monessa tilanteessa lähinnä kuriositeetteja ja omituisuuksia julkisessa yhteiskunnassa ja sillä tavalla niitä myös käsiteltiin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamasta syrjinnästä puhuttiin hyvin vähän valtamediassa, muut aiheet tuntuivat aina olevan tärkeämpiä. Siksi oli tarpeen etsiä hyvän tahdon lähettiläiksi näiden vähemmistöjen ulkopuolelta sellaisia henkilöitä, jotka olivat valmiita omalla tunnettuudellaan tuomaan esiin ja herättämään keskustelua vähemmistöjen asemasta.
Lähettiläsvalinnat onnistuivat monena vuonna kohauttamaan ja sohaisemaan niitä muurahaispesiä, jotka olivat eniten jumiutuneet ennakkoluuloihinsa ja -käsityksiinsä homoista. Vähimmillään nimitykset saivat ainakin ihmiset ajattelemaan asiaa.
Korvaamattoman arvokasta työtä ovat tehneet lähettiläiksi nimitetyt taiteilija Arja Saijonmaa (2006), rockin monitoimimies Jone Nikula (2007), ulkoministeri Alexander Stubb (2008), piispa Wille Riekkinen (2009), kansanedustaja Minna Sirnö (2010), SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen (2011), laulaja/näyttelijä Olavi Uusivirta (2012), kansanedustaja Lasse Männistö (2013), tennispelaaja Jarkko Nieminen (2014), Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko (2015) ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen (2016). Iso kiitos kuuluu heille siitä.
Tänä päivänä tilanne on erilainen. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille on kovaa vauhtia kasvamassa kuuluva julkinen oma ääni. Nykyisin ei ole omituista, että vaikkapa yhdessä Suomen seuratuimmista viihdetapahtumista, Euroviisuissa, kisaa juontava Mikko Silvennoinen ihastelee - ja hiukan kuolaakin - miesesiintyjien komeutta ihan luontevasti. Tai vaikkapa Suomen seuratuimpiin tubettajiin lukeutuva Tuure Boelius puhuu suoraan homoudestaan ja saa yli 110 000 tilaajaa. Tai se, että kansanedustajana toimii tällä hetkellä jo kaksi julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ja pätevää yhdenvertaisuuden puolustajaa Silvia Modig ja Jani Toivola. Tämä ei ole pieni asia. Samanlaisia ääniä löytyy Suomesta monia muitakin.
Emme ole enää näkymättömiä vaan osa yhteiskuntaa. Osa, jonka ääni kuuluu kuten muidenkin.
Sateenkaariyhteisöt ry katsoo, että nyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oma ääni on vihdoin kasvanut riittävän voimakkaaksi, eikä erityisen lähettilään nimittäminen vähemmistön ulkopuolelta ole enää tarpeen. Sitä osoittaa sekin, että Helsinki Pride 2016 -tapahtuman, jonka kulkueessa marssi 30 000 ihmistä, suojelijana toimi avoimesti vähemmistöön itse kuuluva henkilö.
Oman äänen saamisesta ja yhdenvertaisuuden edistymisestä huolimatta työtä on edelleen paljon tehtävänä. Lainsäädäntöhankkeista kesken ovat äitiyslaki ja translain kokonaisuudistus. Vähemmän konkreettinen ja ehkä jopa tärkeämpi asenteiden muokkaaminen kaikkialla Suomessa ihmisten yhdenvertaisuutta tukevaksi vaatii yhä paljon työtä.
Siksi on tärkeää, että kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset ymmärtävät, että meidän oma jokapäiväinen näkyvyytemme on olennainen osa yleisen asenneilmapiirin muuttumista. Jokainen meistä voi kantaa oman kortensa kekoon asian hyväksi olemalla oma itsensä julkisestikin, eikä koskaan kieltää itseltään sitä oikeutta. Siitä nämä edellä mainitut ihmiset ovat hieno esimerkki.
Sateenkaariyhteisöt ry ja ranneliike.net jatkaa edelleen tehtäväänsä niin iloisten asioiden kuin epäkohtienkin esiintuojana. Samalla pyrimme uudistumaan ja löytämään uusia keinoja edistää yhdenvertaisuutta ja vahvistaa sateenkaarikansan omaa ääntä. Varaamme oikeuden nimittää lähettilään tulevaisuudessa, mikäli Suomen yhteiskunnallinen tilanne sitä vaatii.
Ja, vaikka hlbti-vähemmistöihin kuuluvien oma ääni on kasvanut kuuluvammaksi, on vähemmistöihin kuulumattomien tuki kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudelle tulevaisuudessakin yhtä lailla tarpeen. Yhdenvertaisuus koskettaa kaikkia, myös vähemmistöihin kuulumattomia.
Mikko Kivinen
Sateenkaariyhteisöt ry:n puheenjohtaja
