USA: Homomiesten verenluovutuskielto päättymässä

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Sami Mollgren

Miesten kanssa sukupuoliyhteydessä olleet miehet saavat tulevaisuudessa luovuttaa verta Yhdysvalloissa. USA:n elintarvike- ja lääkevirasto FDA on ilmoittanut suosittelevansa yli 30 vuotta voimassa olleesta elinikäisestä verenluovutuskiellosta luopumista. Virasto suosittelee, että muutos toteutetaan vuoden 2015 aikana.

Tulevaisuudessa suoja-ajaksi määritellään vuosi edellisestä sukupuoliyhteydestä.

Esimerkiksi Australiassa, Britanniassa ja Japanissa on voimassa vastaavanlainen käytäntö. Myös Suomessa Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimea linjasi verenluovutuskäytäntöä vastaavalla tavalla. Suomessa miesten välistä seksiä harrastaneiden täysi verenluovutuskielto päättyi toukokuussa 2014.

USA:n elinikäinen verenluovutuskielto samaa sukupuolta olevan kanssa sukupuoliyhteydessä olleille on peräisin vuodelta 1983. Kiellon taustalla on silloinen aids-epidemia. Alkuaikana esimerkiksi taudin leviämisestä ei tiedetty paljon, ja tauti yhdistettiin erityisesti homomiehiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Monet terveysalan asiantuntijat ovat arvioineet, ettei elinikäiselle kiellolle ole nykyiseen tietämykseen perustuvaa tieteellistä pohjaa.

Käytännössä homoseksuaaleihin kohdistuvan verenluovutuskiellon on katsottu olevan homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisia ihmisiä leimaava. Myös vuoden suoja-aika nähdään leimaavana, ja aktivistiryhmät ovat kritisoineet sitä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!