Tukholman pride huipentui kulkueeseen - pääministeri mukana

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
  • 1
Terveysministeri Gabriel Wikström ja pääministeri Stefan Löfven pride-kulkueessa (kuva: Erik Nylander / TT / Lehtikuva)

Tukholman pride-viikko on huipentunut lauantaina pride-kulkueeseen, jossa oli osallistujia noin 45 000. Erilaisia järjestöjä ja muita ryhmittymiä oli noin 200. Kulkuetta seurasi katujen varsilla kymmeniä tuhansia ihmisiä. Rauhallisesti sujuneen kulkueen liepeillä sattui myös välikohtaus.

Perinteisesti paraati on lähtenyt Södermalmilta, mutta Slussenin rakennustöiden vuoksi Pohjoismaiden suurimman pride-kulkueen lähtöpaikka oli nyt Kungsholmin tori, josta kulkue eteni noin neljän kilometrin mittaista reittiä valtiopäivätalon sivuitse, Vasagatania, Kungsgatania ja Sturegatania Östermalmin urheilupuistoon. Kulkue lähti liikkeelle kello 13 ruotsin aikaa.

Kulkueeseen osallistui esimerkiksi pääministeri Stefan Löfven, joka viime vuonna oli matkoilla. Nyt hän osallistui kulkueeseen ensimmäistä kertaa pääministerin ominaisuudessa. Vuonna 2014 kulkueeseen osallistuessaan hän ei vielä ollut pääministeri. Tuolloin kuitenkin pääministeri oli ensimmäistä kertaa mukana, kun silloin virkaa hoitanut Fredrik Reinfeldt osallistui kulkueeseen.

Myös esimerkiksi opetusministeri Gustav Fridolin ja terveysministeri Gabriel Wikström osallistuivat kulkueeseen, samoin Ruotsin kokoomuspuolueen puoluejohtaja Anna Kinberg Batra ja vasemmistopuolueen johtaja Jonas Sjöstedt. Kristillisdemokraattien Ebba Busch Thor teki historiaa olemalla ensimmäinen pride-kulkueeseen osallistunut puolueensa puheenjohtaja. Paikalla oli Dagens Nyheter -julkaisun mukaan myös Ruotsin jalkapallomaajoukkueen tuore päävalmentaja Janne Andersson.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pääosin kulkue sujui rauhallisesti, mutta Expressen-julkaisun mukaan kello 16 aikaan Östermalmin Stureparkenin kohdalla sattui välikohtaus, kun toistakymmentä nationalistiseen Nordisk ungdom -ryhmään kuuluvaa nuorta miestä ilmaantui kulkuereitille ja yritti pystyttää banderollia, jossa kehoitettiin "suojelemaan ydinperhettä". Kulkueväki huusi joukolle poistumiskehoituksia ja poliisi ajoi ryhmän jäsenet nopeasti pois. Kulkueen turvallisuuteen on panostettu tänä vuonna erityisen paljon.

Tukholman Pride jatkuu illalla pääjuhlan merkeissä.

Kristillisdemokraattien johtaja Ebba Busch Thor Tukholman pridessa (kuva: Erik Nylander / AFP / Lehtikuva)
Pride-kulkueeseen osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä ja katujen varsilla oli runsaasti yleisöä (kuva: Erik Nylander / TT / Lehtikuva)

Expressen: Tumult och bråk under Prideparaden
DN: Tiotusentals i årets Prideparad
Ruotsissa kristillisdemokraatit osallistuvat Tukholman pride-paraatiin

1 kommenttia

Meillä varmaan kd:läiset ja helluntailais-persut laskivat alleen ja traumatisoituivat sitten jalat ristissä vähäksi aikaa tuosta Ruotsin kd-pj:n tempauksesta. Tosin harmpaat irvessä on asiasta myös Ruotsin kd:n äärilaita

http://www.svt.se/nyheter/lokalt/uppsala/ebba-i-pride-skadar-partiet


"sattui välikohtaus, kun toistakymmentä nationalistiseen Nordisk ungdom -ryhmään kuuluvaa nuorta miestä ilmaantui kulkuereitille ja yritti pystyttää banderollia, jossa kehoitettiin "suojelemaan ydinperhettä"."

Tuo porukkahan ei suoraan esim. nettisivuillaan julista uskonnollisuuttaan (vaikka äärioikeistolais-kristillis natsi-fasistinen onkin), mutta se tulee ilmi heidän julistuksistaan esim. että "maassa pitää elää oman kulttuurin ja uskonnon mukaan", missä he eivät suinkaan tarkoita skandinaavista viikinkiajan uskomusta.