Tomin syntymäpäivä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 2

Hietaniemen hautausmaan muistolehdossa Durk Los Angelesista, Wiki - Touko Laaksosen ystävä ja avustaja Helsingistä ja Gary Liverpoolista.

Tom of Finland syntyi Kaarinassa toukokuun 8. päivänä 1920. Hietaniemen hautausmaan muistolehdossa kävi tänään pieni joukko laskemassa kukkia Tomin muistolle. Tom kuoli vuonna 1990. Mukana hautausmaalla olivat Los Angelesista Tom of Finland –säätiön perustaja Durk Dehner ja Liverpoolin Homotopia-projektin vetäjä Gary Everett. Molemmilla oli merkittävä rooli siinä, että Turkuun saatiin viime vuonna Tom of Finland –näyttely. Näyttely lähtee nyt kiertueelle, ja seuraavana on vuorossa Tukholma jo tänä kesänä. Paikkana on Kulturhuset Tukholman ydinkeskustassa, ja näyttely avautuu 27.6.2012.


Audio
Durk Dehner kertoi, miten hän tutustui Tomiin 1970-luvun loppupuolella. Ensin hän kirjoitti fanikirjeen ja pari vuotta myöhemmin Tom tuli Los Angelesiin ja asui Durk Dehnerin talossa. Jo Tomin eläessä Durk vakuutteli tälle, miten tärkeää on perustaa säätiö, joka vaalii Tomin perintöä. Aluksi Tom oli vastahakoinen. Tomin piirrokset ovat kuitenkin syvästi vaikuttaneet gay-kulttuuriin, ja eräs Judith Rothschild Foundationin henkilö, joka hankki taidetta MOMAan sanoi, että Tom kuului maailman viiden vaikuttavimman taiteilijan joukkoon 1900-luvulla. Hän vaikutti kulttuuriin ja se vaikutus muodostui osaksi kulttuuriamme. Vaikutusta on ehkä vaikea huomata, kun elämme sen keskellä. Hänen taiteensa on nyt osa meitä. Nykyään yhä uudet ryhmät ovat kiinnostuneet Tomin taiteesta. Amerikassa nuoret naiset ovat viime aikoina alkaneet kiinnostua. Durk Dehner kertoo myös lyhyesti siitä, miten Tom of Finland –säätiö toimii arjessa. Yhteistyö eri tahojen kanssa on laajaa.
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

Hinnat nousivat Apollon sivujen mukaan kaupassa 1850:een ja 2600:een.


Luetteloteksti
piirustus/teckning, 20x29 - kuva/bild s. 113, Tom of Finland, Arell & Mustola
Luetteloteksti
piirustus/teckning, 26x19 - kuva/bild s. 115, Tom of Finland, Arell & Mustola, Like